Maria Ohisalo: “Nykyinen hallitus luotsaa Suomea kohti eurooppalaista oikeistopopulismia”
Vihreiden kansanedustaja ja suuren valiokunnan jäsen Maria Ohisalo korostaa sitoutumista EU:n perusarvoihin, kuten rauhan, demokratian ja oikeusvaltioperiaatteen puolustamiseen sekä kunnianhimoista ympäristö- ja ilmastopolitiikkaa Vihreiden ryhmäpuheessa EU-politiikan avaintavoitteista.
![Maria Ohisalo](/data/images/public/69818932/70131686/d3e9c569-da5b-435b-98ba-c970865f523a-w_720.jpeg)
– Kun EU:ta haastetaan niin sisältä kuin ulkoakin, täytyy meidän seistä entistä vahvemmin yhteisten eurooppalaisten arvojemme takana. Emme saa epäröidä, vaan meidän on puolustettava rauhaa, demokratiaa ja oikeusvaltiota. Tuettava antirasistista ja yhdenvertaista Euroopan unionia, jossa lehdistön, taiteen, tutkimuksen ja kansalaisyhteiskunnan toimintaa ei rajoiteta ja jossa jokainen saa vapaasti olla oma itsensä. Tuki Ukrainalle ei saa missään vaiheessa horjua ja Gaza tarvitsee muutakin kuin huolipuhetta, Ohisalo listasi puheessaan.
Ohisalo korostaa, että EU:lla on keskeinen rooli jäsenmaidensa kirittäjänä ympäristö- ja ilmastotoimissa. Ohisalon mukaan unionin on yhtä aikaa torjuttava ilmastokriisiä ja luontokatoa ja tuettava ihmisiä muutosten keskellä.
– Nykyinen hallitus kuitenkin luotsaa Suomea kohti eurooppalaista oikeistopopulismia, kun se kyseenalaistaa EU:n yhteisen ilmasto- ja luontopolitiikan joka käänteessä. Hallitus vesitti yritysvastuudirektiivin, on kaatamassa tärkeää luonnon tilaa parantavaa ennallistamisasetusta ja viimeisimpänä hyökkää jo hyväksyttyä metsäkatoasetusta vastaan. Tämä on häpeällistä, Ohisalo tylytti.
Ohisalon mukaan Suomella on mahdollisuus olla vahvan EU:n ytimessä kokoaan suurempi, mutta se tapahtuu vain, jos Suomi valitsee niin.
– Vihreät haluaa vahvan, toimintakykyisen ja oikeudenmukaisen Euroopan unionin, jonka yhtenäisyys vain vahvistuu kriisien myötä. Ei unionia, jossa sen perusarvoilla pyyhitään pöytiä. Tämä ja nöyristely äärioikeiston nousun edessä pelaavat vain ja ainoastaan Putinien ja kaltaistensa pussiin, Ohisalo päätti.
Yhteyshenkilöt
Maria OhisaloKansanedustaja
maria.ohisalo@eduskunta.fiMarena AhonenViestintäsuunnittelijaVihreiden viestintä
Puh:+358 50 589 3391marena.ahonen@vihreat.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Kansanedustaja Jenni Pitko odottaa lasta22.7.2024 13:21:39 EEST | Tiedote
Vihreiden oululainen kansanedustaja Jenni Pitko odottaa ensimmäistä lastaan.
Vihreiden Sofia Virta on pettynyt käännytyslain läpimenoon: “Vain aika näyttää, minkälaisia seurauksia tällä päätöksellä on.”12.7.2024 15:19:15 EEST | Tiedote
Eduskunnan täysistunto hyväksyi tänään 5/6 enemmistöllä niin kutsutun käännytyslain säätämisen kiireellisenä äänin 167-31. Vihreä eduskuntaryhmä äänesti lakiesitystä vastaan. Sofia Virta on pettynyt äänestystulokseen sekä erityisesti RKP:n ja SDP:n edustajien toimintaan.
Vihreä eduskuntaryhmä vastustaa käännytyslakia9.7.2024 12:36:15 EEST | Tiedote
Niin kutsuttu käännytyslaki on tänään tiistaina eduskunnan täysistunnon keskusteltavana. Vihreä eduskuntaryhmä keskusteli asiasta aamun ryhmäkokouksessaan.
Vihreiden Sofia Virta: “Perustuslain noudattaminen on Suomen turvallisuuspolitiikan suoja”8.7.2024 18:35:43 EEST | Tiedote
Sofia Virta jätti vastalauseen hallintovaliokunnan mietintöön niin kutsutusta käännytyslaista yhdessä vasemmistoliiton Laura Meriluodon kanssa. Virran mukaan hallituksen esitys on edelleen syvästi ongelmallinen suomalaisen oikeusvaltion kannalta, eikä sen toimivuudesta Venäjän tuottamaa uhkaa vastaan ole takeita.
Fatim Diarra ja Anna Kontula jättivät eriävän mielipiteen perustuslakivaliokunnan käännytyslakilausuntoon5.7.2024 17:34:28 EEST | Tiedote
Diarran ja Kontulan mukaan hallintovaliokunnan lakiesitykseen tekemät muutokset eivät ole riittäviä. Kansanedustajien mukaan perustuslakivaliokunnan lausunto perustuu kestämättömään tulkintaan ihmisoikeussopimusten, EU-oikeuden ja kansallisen lainsäädännön keskinäisestä suhteesta. Lakiesitys on ilmeisessä ristiriidassa ainakin ehdottoman palautuskiellon, oikeuden elämään, kidutuksen ja muun epäinhimillisen kohtelun kiellon, joukkokarkoitusten kiellon sekä muiden perus- ja ihmisoikeuksien kanssa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme