HUSin vuosi 2023: Potilasmäärät kasvoivat ja suositteluindeksi nousi
3.4.2024 15:11:55 EEST | HUS | Tiedote
HUSin potilas- ja henkilöstömäärät kasvoivat vuonna 2023. Myös asiakas- ja henkilöstötyytyväisyys paranivat. Sen sijaan talouden tulos jäi 111 miljoonaa euroa tappiolle.

Vuonna 2023 HUSissa hoidettiin yhteensä lähes 700 000 potilasta erikoissairaanhoidossa ja yhteispäivystyksissä. Erikoissairaanhoidon potilasmäärä kasvoi edellisestä vuodesta yli kolme prosenttia.
Potilaat olivat tyytyväisiä saamaansa hoitoon, sillä HUSin NPS-suositteluindeksi nousi 79:ään.
HUSin henkilöstömäärä kasvoi viime vuodesta ja vuoden lopussa HUSissa työskenteli lähes 27 500 henkilöä. Eniten kasvoi hoitohenkilöstön määrä. Henkilöstön pysyvyys ja saatavuus paranivat ja myös sairauspoissaolot vähenivät.
Rahoitusmalli muuttui – tulos jäi 111 miljoonaa euroa alijäämäiseksi
Vuoden 2023 merkittävimpiä muutoksia oli HUSin rahoitusmallin muuttuminen sote-uudistuksen myötä. HUS saa nyt rahoituksen suoraan hyvinvointialueilta ja Helsingin kaupungilta talousraamin mukaisesti entisen suoriteperusteisen laskutuksen sijaan. Vuonna 2023 HUSin talous jäi yli 111 miljoonaa euroa alijäämäiseksi.
HUSin vuosikertomus 2023 on juuri julkaistu verkkosivuillamme https://www.hus.fi/tietoa-meista/vuosikertomukset/husin-vuosi-2023.
Vuosikertomuksesta löytyvät tärkeimmät luvut ja tapahtumat vuodelta 2023. Tilinpäätös ja toimintakertomus ovat vuosikertomuksen liitteenä.
Lisätietoja medialle:
HUSin mediapalvelun yhteystiedot
Avainsanat
Tietoa HUSista
HUS Helsingin yliopistollinen sairaala on Suomen suurin erikoissairaanhoidon toimija. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.
HUSissa saa vuosittain hoitoa lähes 700 000 potilasta. Meillä työskentelee liki 27 000 ammattilaista potilaiden parhaaksi. Vastaamme erikoissairaanhoidon järjestämisestä Uudellamaalla. Lisäksi meille on keskitetty koko Suomen ja Etelä-Suomen yhteistyöalueen monien harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.
HUS – Vaikuttavinta hoitoa
HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HUS
HUS-sammanslutningens styrelse sammanträder den 23 mars19.3.2026 15:07:44 EET | Pressmeddelande
HUS-sammanslutningens styrelse sammanträder måndagen den 23 mars 2026 för att behandla och underteckna bokslutet för 2025. Föredragningslistan för mötet finns här. Sammanslutningens styrelse leder HUS verksamhet, förvaltning och ekonomi. Sammanslutningens styrelse har 17 ledamöter och av dem är två företrädare för Helsingfors universitet. Sammanslutningens styrelse sammanträder cirka en gång per månad. HUS medietjänst betjänar medier måndag–torsdag kl. 10–16, fredag kl. 10–15 på numret 050 427 2875 eller per e-post på viestinta@hus.fi. Se avvikande öppettider.
HUSin yhtymähallitus kokoontuu 23.3.19.3.2026 15:07:44 EET | Tiedote
HUSin yhtymähallitus kokoontuu maanantaina 23.3.2026 käsittelemään ja allekirjoittamaan vuoden 2025 tilinpäätöksen. Kokouksen esityslistan voi lukea täältä. Yhtymähallitus johtaa HUSin toimintaa, hallintoa ja taloutta. Yhtymähallituksessa on 17 jäsentä, joista kaksi on Helsingin yliopiston edustajia. Yhtymähallitus kokoontuu noin kerran kuukaudessa. HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi. Katso poikkeusaukioloajat
HUS-sammanslutningens styrelse behandlade de oreviderade bokslutsuppgifterna för år 20252.3.2026 12:15:16 EET | Pressmeddelande
HUS-sammanslutningens styrelse behandlade på sitt möte den 2 mars de oreviderade bokslutsuppgifterna för år 2025 samt verksamheten och ekonomin för januari 2026.
HUSin yhtymähallitus käsitteli vuoden 2025 tilintarkastamattomia tilinpäätöstietoja2.3.2026 12:15:16 EET | Tiedote
HUSin yhtymähallitus käsitteli 2.3. kokouksessaan vuoden 2025 tilintarkastamattomia tilinpäätöstietoja ja vuoden 2026 tammikuun toimintaa ja taloutta.
HUS-sammanslutningens styrelse sammanträder 2.3.26.2.2026 15:08:43 EET | Pressmeddelande
Sammanslutningens styrelse sammanträder den 2 mars 2026 för att bland annat behandla HUS-sammanslutningens oreviderade bokslutsuppgifter för 2025 samt verksamheten och ekonomin i januari 2026. Föredragningslistan för mötet kan läsas här. Sammanslutningens styrelse leder HUS verksamhet, förvaltning och ekonomi. Sammanslutningsstyrelsen har 17 medlemmar, varav två är representanter för Helsingfors universitet. Sammanslutningens styrelse sammanträder cirka en gång i månaden. HUS medietjänst betjänar medier måndag–torsdag kl. 10–16, fredag kl. 10–15 på numret 050 427 2875 eller per e-post på viestinta@hus.fi. Se avvikande öppettider.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme