Akava: Työkyky ja työssä jaksaminen on miljardiluokan yhteiskunnallinen kysymys
8.4.2024 08:00:04 EEST | Akava ry | Tiedote
Akava vaatii, että maan hallitus panostaa vaikuttaviin toimiin, joilla tuetaan ja ylläpidetään pitkäjänteisesti työikäisten työkykyä. Hallitusohjelmassa on tavoite vähentää puolella työpahoinvoinnin ja -uupumuksen aiheuttamat sairauspoissaolot viiden vuoden aikana, mikä on Akavallekin tärkeä tavoite. Toimet tavoitteen saavuttamiseksi ovat kuitenkin jääneet puuttumaan, ja työkyvyn tukemisen sijaan hallitus pyrkii suitsimaan sairauspoissaoloja ensimmäisen sairauspäivän palkattomuudella.
– Työhyvinvoinnin kehittäminen ei saa jäädä taka-alalle hallituksen toimissa. Nyt tarvitaan vaikuttavia toimia, joilla tuetaan ja ylläpidetään pitkäjänteisesti työkykyä sekä niiden kautta myös työllisyyttä. Jos saamme tehokkaasti ehkäistyä sairauspoissaoloja ja puutumme työkyvyttömyyseläkkeiden syihin riittävän varhain, voimme säästää miljardeja vuositasolla. Työhyvinvoinnin edistäminen ja ennakoiva työkyvyn tuki ovat avaimia tuottavuuden ja työllisyyden kasvuun sekä työurien pidentämiseen, painottaa Akavan puheenjohtaja Maria Löfgren.
– Työn haitallinen psykososiaalinen kuormitus ja työuupumus heikentävät tuottavuutta ja lisäävät sairauspoissaoloja. Liian monelta työpaikalta puuttuu kuitenkin osaaminen, jota tarvitaan psykologisen ja sosiaalisen työkuormituksen arviointiin ja ehkäisemiseen, vaikka työnantajalla on siihen lakisääteinen velvollisuus. Ehdotamme ratkaisuksi, että psykososiaalisesta kuormituksesta annetaan asetus, jossa yksilöidään keinot ja tuetaan näin työturvallisuuslain noudattamista, Löfgren sanoo.
Mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöt aiheuttavat Kelan tilastojen mukaan eniten sairauspoissaoloja. Niiden vuoksi sairauspäivärahaa saaneiden määrä kasvoi jo yli sataantuhanteen henkilöön vuonna 2023. Työkyvyttömyyseläkkeiden menot olivat Eläketurvakeskuksen tilastojen mukaan 2,5 miljardia euroa vuonna 2023 ja 51 prosenttia työkyvyttömyyseläkkeiden menoista liittyi mielenterveyssyihin. Alle 55-vuotiaiden työkyvyttömyyseläkkeet aiheutuvat pääasiallisesti mielenterveyden ongelmista.
– Työkyvyn tukitoimet on aloitettava riittävän varhain. Jotta tämä toteutuu työpaikkojen arjessa, henkisen hyvinvoinnin ja mielenterveyden tukemiseen tarvitaan lisää työterveyshuollon tukea. Tämä edellyttää työterveyshuoltoa koskevan lain täsmentämistä. Siinä pitää muun muassa määritellä täsmällisemmin ennaltaehkäisevä toiminta ja työkykyä ylläpitävä toiminta. Henkisen hyvinvoinnin ja mielenterveyden tukeminen pitää jatkossa varmistaa lakisääteisenä työterveyspalveluna, Löfgren toteaa.
– Työelämässämme vallitsee edelleen vahva käsitys, että työntekijä on joko täysin työkykyinen tai täysin työkyvytön. Painotamme, että työtä pitää muokata työkyvyn mukaiseksi ja tukea paluuta työhön. Tämä on sekä työntekijän että työnantajan etu, Löfgren korostaa.
– Panostaminen työkykyyn ja työhyvinvointiin on taloudellisesti ja inhimillisesti kannattavaa. Se edistää Suomen kilpailukykyä ja hyvinvointia pitkällä aikavälillä. Tukemalla työkykyä ja pienentämällä työkyvyttömyysriskiä voimme pidentää työuria sekä vaikuttaa julkiseen talouteen, työllisyyteen, verokertymään ja työeläkejärjestelmän rahoitukseen, Löfgren sanoo.
Tutustu Akavan esityksiin osoitteessa https://akava.fi/tyohyvinvointi2024/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Maria Löfgrenpuheenjohtaja
Puh:+358405682798maria.lofgren@akava.fiAkava on korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö, johon kuuluu 36 jäsenliittoa. Akavan liittojen jäsenenä on sekä palkansaajia että ammatinharjoittajia ja yrittäjiä, mutta myös opiskelijoita. Akavan liittoihin liitytään suoritetun tutkinnon, asematason tai ammatin perusteella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Akava ry
Akava ja Arene: Ammattikorkeakoulutus on Suomen kasvun ja työelämän uudistumisen moottori – Akava ja Arene peräänkuuluttavat panostuksia osaamiseen eduskuntavaalitavoitteissaan30.9.2026 08:30:13 EEST | Tiedote
Suomen kestävä talouskasvu, tuottavuus ja kansainvälinen kilpailukyky edellyttävät panostuksia tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan sekä osaamiseen. Akava ja Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene esittävät 2027 eduskuntavaaleihin yhteisenä vetoomuksena vahvempaa panostusta osaamiseen.
Akava: Ilman osaamista Suomi pysähtyy23.9.2026 10:01:08 EEST | Tiedote
Akava painottaa, että osaaminen on pitkän aikavälin talouskasvun ja tuottavuuden kulmakivi. Kestävää talouskasvua, uusia työpaikkoja ja parempaa tuottavuutta tekemään tarvitaan osaavia ihmisiä. Suomen koulutus- ja osaamistaso on jäänyt jälkeen monista kilpailijamaista, vaikka työelämä vaatii yhä korkeampaa osaamista. Akava vaatii, että Suomen osaamistasoa nostetaan pitkäjänteisesti tulevina vuosina ja vuosikymmeninä.
Miia Ijäs-Idrobo Akavan koulutuspolitiikan päälliköksi17.9.2026 09:02:21 EEST | Tiedote
Filosofian tohtori Miia Ijäs-Idrobo on valittu Akavan koulutuspolitiikan päälliköksi. Hän vastaa Akavan koulutus- ja tiedepoliittisen vaikuttamistyön valmistelusta ja kehittämisestä. Ijäs-Idrobo aloittaa uudessa tehtävässään Akavassa 5. lokakuuta 2026.
Akava: Perusteettomiin palkkaeroihin puuttumiseen tarvitaan tehokkaita keinoja15.9.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Hallituksen esitys palkka-avoimuusdirektiivin kansallisesta toimeenpanosta etenee eduskunnan käsittelyyn. Akava korostaa, että esitystä on korjattava eduskunnassa ja samanarvoinen työ on määritettävä laissa. Oikeussuojan parantamiseksi Akava esittää matalan kynnyksen oikeussuojakeinoa, jossa työntekijä voisi itse tai ammattiliittonsa avustuksella saattaa palkkasyrjintäasian yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan käsiteltäväksi.
Palkansaajakeskusjärjestöt: Hyvä arviointiväline ei korvaa palkka-avoimuusdirektiivin toimeenpanon puutteita3.9.2026 12:11:29 EEST | Tiedote
Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi uuden mallin työn vaativuuden arviointiin. SAK, Akava ja STTK pitävät mallia tärkeänä välineenä, mutta yksinään se ei pysty korvaamaan palkka-avoimuusdirektiivin kansallisen toimeenpanon puutteita.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme