DNA:n käyttämä 5G-verkko yltää nyt Kymenlaaksossa liki joka kolkkaan – ja paranee yhä
DNA:n käyttämän 5G-verkon rakennustyöt Kymenlaaksossa ovat saavuttaneet pisteen, jossa 5G-verkon peitto yltää maakunnassa liki kaikkialle ja asukkaiden tavoittavuus lähestyy 100 prosentin tasoa heidän asuinpaikkojensa perusteella. Koko maan tasolla kuuluvuudessa on kuitenkin yhä alueellista vaihtelua, minkä vuoksi verkkoa parannetaan jatkuvasti. Tavoite on erityisesti maantieteellisen peiton vahvistaminen ja kasvattaminen. Laskennallisesti 5G-verkko tavoittaa noin 96 prosenttia suomalaisista koko maassa, yhteensä yli 250 paikkakunnalla. 5G-rakentamisen myötä paranevat myös 4G-yhteydet.

”Kymenlaakson 5G-rakentaminen, jonka on toteuttanut puoliksi omistamamme Suomen Yhteisverkko, on edennyt hyvää tahtia. Maakuntatasolla olemme päivittäneet 99 prosenttia Kymenlaakson tukiasemistamme 5G-kykyisiksi, ja kuntatasolla valmiusaste liikkuu 95–100 prosentin välillä. Vaikka paikallista vaihtelua verkon kuuluvuudessa voi esiintyä maan muotojen ja rakennusten vuoksi, on maakunnan 5G-kuuluvuus jo nykyisellään varsin kattava. Vuoden loppuun mennessä 5G-kuuluvuus tulee vastamaan nykyistä 4G-verkkoa”, DNA:n radioverkkojohtaja Jarkko Laari kertoo.
Tarkan aluekohtaisen mobiiliverkon tilan voi tarkistaa aina DNA:n peittokartasta osoitteessa www.dna.fi/5G. Kartasta voi myös tarkistaa käynnissä olevat verkon parannustyöt. Kartan päivittymisessä on pieni viive, joten uusimmat päivitykset eivät välttämättä vielä näy.
DNA:n 5G-verkon väestöpeitto ihmisten asuinpaikan perusteella lähestyy siis Kymenlaaksossa jo 100 prosentin tasoa, ja koko maassakin kattavuus on jo 96 prosenttia. Verkkoa laajennetaan ja parannetaan edelleen jatkuvasti, ja rakennustyöt keskittyvät yhä enemmän isojen kaupunkien ja taajamien ulkopuolisille alueille. Väestöpeiton viimeisten prosenttien kuromisen myötä maantieteellinen peitto kasvaa ja vahvistuu loppuvuoden aikana merkittävästi.
”DNA:n myymistä mobiililaitteista lähes kaikki ovat jo 5G-kykyisiä ja samalla myös 5G-liittymien osuus kaikista liittymätyypeistä on vakaassa kasvussa. Kaikkiaan mobiiliverkossamme siirrettiin viime vuoden lopulla keskimäärin 55,7 GB dataa kuussa liittymää kohden, kun vielä viisi vuotta aiemmin vastaava datamäärä oli 20,8 GB. Datankäytön hurja kasvunopeus osoittaa selvästi tarpeen nopeammille yhteyksille”, Laari summaa.
Myös 4G paranee 5G-rakentamisen myötä
DNA on rakentanut 5G-yhteyksiään eri puolille Suomea pääasiassa joko matalammalla 700 megahertsin taajuudella tai korkeammalla 3,5 gigahertsin taajuudella. Matalampi taajuus mahdollistaa nopeat, tavalliseen nettitarpeeseen erinomaisesti riittävät yhteydet laajalle alueelle hyvällä sisäkuuluvuudella. Tällainen 5G-verkko yltää tyypillisesti useiden kilometrien päähän tukiasemasta, maastosta riippuen. Korkeampi taajuusalue sen sijaan tarjoaa gigaluokan yhteysnopeudet ja hyvin vähäisen viiveen suppeammalle kuuluvuusalueelle. Tyypillisesti matalampaa taajuutta käytetään haja-asutusalueilla ja harvaan asutuissa taajamissa, korkeampaa kaupunkialueilla.
”Haja-asutusalueilla rakentaminen etenee ensisijaisesti käyttötarpeen mukaan, eli painottuu sinne, missä nykyisessä 4G-verkossa on paljon liikennettä. On kuitenkin tärkeää, että hyvät mobiiliyhteydet ovat saatavilla kaikkialla, missä ihmiset viettävät aikaa ja liikkuvat – siis myös kaupunkien ja taajamien väliin jäävillä alueilla”, Laari kertoo.
Kun 5G-verkkoja rakennetaan, päivittyy samalla koko mobiiliverkko, sillä vanhat tukiasemat vaihdetaan kokonaan uusiin. Siksi myös 4G-nopeudet ja -käyttökokemus päivitettävillä alueilla paranevat. 5G-yhteys toimii usein myös erinomaisena vaihtoehtona kodin kiinteälle laajakaistalle, joten verkon valmistuminen lisää osaltaan alueellista kilpailua ja parantaa suomalaisten valinnanvaraa nettiasioissa. 5G-palveluiden käyttö vaatii soveltuvan päätelaitteen ja liittymän.
Kymenlaakson lisäksi DNA:n käyttämien verkkojen 5G-rakentaminen on jo 95–100-prosenttisesti valmista Etelä-Karjalassa, Kanta-Hämeessä, Päijät-Hämeessä, Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa. Pohjois- ja Itä-Suomen alueella DNA:n käyttämät matkaviestinverkot suunnittelee, toteuttaa ja ylläpitää DNA:n ja Telian vuonna 2014 perustama yhteinen verkkoyhtiö Suomen Yhteisverkko. 5G-rakentamisen ennakoidaan valmistuvan koko maassa tämän vuoden aikana.
Lisätietoja medialle:
Jarkko Laari, radioverkkojohtaja, DNA Oyj, puh. 044 044 4949, jarkko.laari@dna.fi
DNA:n viestintä, puh. 044 044 8000, viestinta@dna.fi
DNA:n 5G-peittokartta: https://www.dna.fi/5G
DNA on yksi Suomen johtavista tietoliikenneyhtiöistä. Tehtävämme yhteiskunnassa on yhdistää tärkeimmät. Tarjoamme yhteydet, palvelut ja laitteet koteihin sekä töihin ja pidämme näin huolta yhteiskunnan digitalisaatiosta. DNA:n asiakkaat ovat jo vuosien ajan olleet mobiilidatan käyttömäärissä maailman kärkijoukossa. DNA:lla on noin 3,7 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Yhtiö on palkittu lukuisia kertoja erinomaisena työantajana ja perheystävällisenä työpaikkana. Vuonna 2023 liikevaihtomme oli 1 067 miljoonaa euroa ja yhtiössä työskentelee noin 1 700 henkilöä ympäri Suomea. DNA on osa Telenoria, joka on Pohjoismaiden johtava tietoliikenneyhtiö. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi - http://www.dna.fi, X:ssä @DNA_fi, Facebookissa @DNA.fi ja LinkedInissä @DNA-Oyj.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta DNA Oyj
Toimi näin, jos epäilet tietojesi vuotaneen käyttämäsi palvelun tietomurrossa – lähes jokaisen palvelun kohdalla riskejä18.6.2025 08:25:00 EEST | Tiedote
Nykyään voi olla vaikea itse vaikuttaa tietomurron uhriksi joutumiseen, sillä tietoja on niin monessa paikassa. DNA:n kuluttajaliiketoiminnan lisäarvopalveluista vastaava Heidi Havastila kertoo mitä asioita kannattaa tehdä, jos epäilee omien tietojensa vuotaneen palvelun tietomurron yhteydessä, miten voi yrittää tunnistaa epäluotettavat palvelut jo ennen tietojen luovuttamista, ja mitä kaikkea rikolliset varastetuilla tiedoilla pystyvät tekemään.
Here's what to do if you suspect your data has been leaked in a data breach – almost every service is at risk18.6.2025 08:25:00 EEST | Press release
These days, it can be difficult to protect yourself against becoming the victim of a data breach, as your data is held in so many places. Heidi Havastila, Head of Value Added Services at DNA Consumer Business, explains what to do if you suspect your personal data has been leaked in a security breach, how to try to identify untrustworthy services before you hand over your data, and what criminals can do with stolen data.
DNA tuo myyntiin reaaliaikaisen tekoälypohjaisen keskustelubotin17.6.2025 08:45:00 EEST | Tiedote
DNA tuo markkinoille uuden asiakaspalveluratkaisun, joka pystyy käymään reaaliaikaisesti keskusteluja asiakkaiden kanssa ajasta, paikasta ja käytetystä kielestä riippumatta. Ratkaisu hyödyntää Genesys Cloud -asiakaspalveluratkaisua ja Microsoft OpenAI -teknologioita. DNA:n yritysasiakkaat voivat hyödyntää tätä sujuvaa ja reaaliaikaista teknologiaa asiakaspalvelussaan.
DNA launches real-time AI-voicebot17.6.2025 08:45:00 EEST | Press release
DNA is introducing a new customer service solution that can engage in real-time conversations with customers, regardless of time, location, or language used. The solution leverages the Genesys Cloud customer service platform and Microsoft OpenAI technologies. DNA business customers can utilize this seamless and real-time technology in their customer service operations.
Asiantuntija listaa 7 vähemmän tunnettua kyberansaa – ”Moni osaa jo varoa huijausviestejä, mutta…”12.6.2025 08:55:00 EEST | Tiedote
Kyberrikolliset kehittävät jatkuvasti uusia, ovelampia tapoja huijata. Moni kansalainen on jo vuosien mittaan oppinut tunnistamaan helpostikin erilaiset huijausviestit ja -puhelut sekä esimerkiksi välttelemään julkisia WiFi-verkkoja. Samaan aikaan ympärillämme on entistä enemmän erikoisempia, mutta kasvavassa käytössä olevia kyberansoja, jotka on hyvä oppia välttämään. DNA:n asiantuntija kertoo vastaan tulleista tapauksista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme