Alueiden elinvoima ei lisäänny, kun peruspalveluista ja kulttuurista leikataan
Vihreiden varapuheenjohtaja Silja Keränen kertoo pettyneensä Orpon hallituksen kehysriihen alueiden elinvoimaan liittyviin päätöksiin. Vaikka yksittäisiä hyviä toimia löytyy, jää kokonaisuus vajaaksi.
![Silja Keränen](/data/images/public/69818932/70141182/cdaf12d3-26f7-46d0-a4d9-ea1c467a9dee-w_720.jpeg)
- Hallitus heikentää monia peruspalveluita merkittävästi. Hyvinvointialueiden talouskurimus jatkuu, kun velvoitteiden keventämisen verran vähennetään hyvinvointialueiden rahoitusta. Samalla viiden sairaalan palvelutasoa heikennetään merkittävästi, Keränen lataa.
Keräsen mukaan hyvinvointialueiden riittämätön rahoitus ja liian pikaiset alijäämien kattamisvelvoitteet johtavat väistämättä sote-palveluiden keskittämiseen ja niiden heikkenemiseen.
- Tämä iskee etenkin maaseudun ja pienempien kuntakeskusten elinvoimaan todella haitallisesti - säteillen toki myös laajemmin maakuntien tilanteisiin, Keränen kertoo.
Sote-palvelujen ohella hallituksen leikkaukset kulttuuriin heikentävät alueiden elinvoimaa. Keräsen mukaan asumisen edellytyksiä eri puolilla Suomea ei turvata pelkästään teollisilla investoinneilla, vaan elämiseen tarvittavat tekijät pitää olla kunnossa.
- Kulttuuri luo alueille ja paikoille syitä tulla, syitä olla, syitä viihtyä ja syitä jäädä. Jos näistä edellytyksistä leikataan, leikataan samalla myös alueiden elinvoiman kehittämisen mahdollisuuksista.
Keränen antaa lopulta hallitukselle myös kiitoksia.
- Itä-Suomen näkökulmasta sähkönsiirtokapasiteetin varmistaminen uusia investointeja ajatellen on tervetullut päätös, Keränen päättää.
Yhteyshenkilöt
Silja KeränenVihreiden varapuheenjohtaja
Puh:050 0190683Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Kansanedustaja Jenni Pitko odottaa lasta22.7.2024 13:21:39 EEST | Tiedote
Vihreiden oululainen kansanedustaja Jenni Pitko odottaa ensimmäistä lastaan.
Vihreiden Sofia Virta on pettynyt käännytyslain läpimenoon: “Vain aika näyttää, minkälaisia seurauksia tällä päätöksellä on.”12.7.2024 15:19:15 EEST | Tiedote
Eduskunnan täysistunto hyväksyi tänään 5/6 enemmistöllä niin kutsutun käännytyslain säätämisen kiireellisenä äänin 167-31. Vihreä eduskuntaryhmä äänesti lakiesitystä vastaan. Sofia Virta on pettynyt äänestystulokseen sekä erityisesti RKP:n ja SDP:n edustajien toimintaan.
Vihreä eduskuntaryhmä vastustaa käännytyslakia9.7.2024 12:36:15 EEST | Tiedote
Niin kutsuttu käännytyslaki on tänään tiistaina eduskunnan täysistunnon keskusteltavana. Vihreä eduskuntaryhmä keskusteli asiasta aamun ryhmäkokouksessaan.
Vihreiden Sofia Virta: “Perustuslain noudattaminen on Suomen turvallisuuspolitiikan suoja”8.7.2024 18:35:43 EEST | Tiedote
Sofia Virta jätti vastalauseen hallintovaliokunnan mietintöön niin kutsutusta käännytyslaista yhdessä vasemmistoliiton Laura Meriluodon kanssa. Virran mukaan hallituksen esitys on edelleen syvästi ongelmallinen suomalaisen oikeusvaltion kannalta, eikä sen toimivuudesta Venäjän tuottamaa uhkaa vastaan ole takeita.
Fatim Diarra ja Anna Kontula jättivät eriävän mielipiteen perustuslakivaliokunnan käännytyslakilausuntoon5.7.2024 17:34:28 EEST | Tiedote
Diarran ja Kontulan mukaan hallintovaliokunnan lakiesitykseen tekemät muutokset eivät ole riittäviä. Kansanedustajien mukaan perustuslakivaliokunnan lausunto perustuu kestämättömään tulkintaan ihmisoikeussopimusten, EU-oikeuden ja kansallisen lainsäädännön keskinäisestä suhteesta. Lakiesitys on ilmeisessä ristiriidassa ainakin ehdottoman palautuskiellon, oikeuden elämään, kidutuksen ja muun epäinhimillisen kohtelun kiellon, joukkokarkoitusten kiellon sekä muiden perus- ja ihmisoikeuksien kanssa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme