Vihreät: Todellinen epäluottamus kohdistuu Orpoon, Purraan ja neljään mieheen saunassa
Vihreiden mukaan epäluottamusta hallituksen toiminnassa herättää se, ettei suomalaisten sosiaali- ja terveyspalveluista vastaava ministeri ollut ajan tasalla saati tietoinen isoista leikkauksista, joilla vaikeutetaan suomalaisten pääsyä sosiaali- ja terveyspalveluihin. Todellinen epäluottamus kohdistuu Vihreiden mukaan kuitenkin leikkauksista saunaneuvottelut suorittaneisiin neljään mieheen sekä hallitusta johtaviin ministereihin.
– Suomalaisilla on oikeus tietää, kuka todellisuudessa päättää sosiaali- ja terveydenhuollosta, jos ei kyseistä salkkua kantava ministeri, Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta toteaa.
– On hämmentävää, että Orpo ja Purra antavat tällaisen tapahtua johtamassaan hallituksessa. Vihreät on keskustellut aiheesta, ja suhtaudumme hyvin vakavasti siihen, että hallituksen politiikasta ja johtamisesta tämä antaa todella epävarman kuvan, Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Atte Harjanne kertoo.
Virta pohtii, kuka hallituksen sosiaali- ja terveyspolitiikasta todellisuudessa päättää.
– Ei voi olla niin, että ministeri ei edes tiedä leikkaavansa kriittisen tärkeistä sosiaalihuollon palveluista, joita ovat esimerkiksi lastensuojelu, perhetyö ja mielenterveys- sekä päihdetyö. Onko siis niin, että ministeri Juusolla ei todellisuudessa hallituksessa ole valtaa sosiaali- ja terveyspalveluita koskeviin kysymyksiin? Herää kysymys, kuka siis on oikea sosiaali-ja terveysministeri kulisseissa – neljä miestä saunassako, kuten saimme viikonloppuna uutisista lukea, Virta tivaa.
Virran mukaan sosiaali- ja terveysministerin työn keskiössä tulisi olla pyrkimys puolustaa sitä, että Suomessa jokainen saa tarvitsemaansa apua. Vihreitä ei vakuuta se, että leikkauksista päätetään ilman, että vastuuministeri on asiasta tietoinen. Virta toteaa tämän kuvastavan myös hallituksen poukkoilevaa politiikkaa vailla suunnitelmallisuutta saati päätösten vaikutusten arviointia.
– Kun puhutaan sosiaali- ja terveyspalveluista, puhutaan suomalaisten kaikkein keskeisimmistä palveluista – puhutaan elämästä ja kuolemasta. Vastuuministerin on oltava ajan tasalla siitä, minkälaisia säästöjä hallitus on päättänyt hakea juuri niistä palveluista, joista ministeri vastaa. Ei riitä toivotaan toivotaan -linja, jota olemme ministeriltä kuulleet, vaan suomalaiset ansaitsevan sen, että näin painavaa ministerinsalkkua kannetaan tavalla, jonka keskiössä on pyrkimys puolustaa sitä, että tässä maassa jokainen saisi apua, hoitoa ja tukea, kun sitä tarvitsee. Siksi Vihreillä ei ole luottamusta hallituksen sosiaali- ja terveyspolitiikkaan, Virta päättää.
Yhteyshenkilöt
Sofia VirtaVihreiden puheenjohtaja
Puh:09 432 3131sofia.virta@eduskunta.fiAtte HarjanneVihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja
Puh:040 591 5565atte.harjanne@eduskunta.fiMarena AhonenViestintäsuunnittelijaVihreiden viestintä
Puh:+358 50 589 3391marena.ahonen@vihreat.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Kansanedustaja Jenni Pitko odottaa lasta22.7.2024 13:21:39 EEST | Tiedote
Vihreiden oululainen kansanedustaja Jenni Pitko odottaa ensimmäistä lastaan.
Vihreiden Sofia Virta on pettynyt käännytyslain läpimenoon: “Vain aika näyttää, minkälaisia seurauksia tällä päätöksellä on.”12.7.2024 15:19:15 EEST | Tiedote
Eduskunnan täysistunto hyväksyi tänään 5/6 enemmistöllä niin kutsutun käännytyslain säätämisen kiireellisenä äänin 167-31. Vihreä eduskuntaryhmä äänesti lakiesitystä vastaan. Sofia Virta on pettynyt äänestystulokseen sekä erityisesti RKP:n ja SDP:n edustajien toimintaan.
Vihreä eduskuntaryhmä vastustaa käännytyslakia9.7.2024 12:36:15 EEST | Tiedote
Niin kutsuttu käännytyslaki on tänään tiistaina eduskunnan täysistunnon keskusteltavana. Vihreä eduskuntaryhmä keskusteli asiasta aamun ryhmäkokouksessaan.
Vihreiden Sofia Virta: “Perustuslain noudattaminen on Suomen turvallisuuspolitiikan suoja”8.7.2024 18:35:43 EEST | Tiedote
Sofia Virta jätti vastalauseen hallintovaliokunnan mietintöön niin kutsutusta käännytyslaista yhdessä vasemmistoliiton Laura Meriluodon kanssa. Virran mukaan hallituksen esitys on edelleen syvästi ongelmallinen suomalaisen oikeusvaltion kannalta, eikä sen toimivuudesta Venäjän tuottamaa uhkaa vastaan ole takeita.
Fatim Diarra ja Anna Kontula jättivät eriävän mielipiteen perustuslakivaliokunnan käännytyslakilausuntoon5.7.2024 17:34:28 EEST | Tiedote
Diarran ja Kontulan mukaan hallintovaliokunnan lakiesitykseen tekemät muutokset eivät ole riittäviä. Kansanedustajien mukaan perustuslakivaliokunnan lausunto perustuu kestämättömään tulkintaan ihmisoikeussopimusten, EU-oikeuden ja kansallisen lainsäädännön keskinäisestä suhteesta. Lakiesitys on ilmeisessä ristiriidassa ainakin ehdottoman palautuskiellon, oikeuden elämään, kidutuksen ja muun epäinhimillisen kohtelun kiellon, joukkokarkoitusten kiellon sekä muiden perus- ja ihmisoikeuksien kanssa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme