Varhan aluevaltuusto hyväksyi tulevan palveluverkon periaatteet
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen (Varha) aluevaltuusto hyväksyi periaatteet, joiden pohjalta virkahenkilöt valmistelevat kevään aikana palveluverkkoesityksen luottamushenkilöiden päätettäväksi.
Aluevaltuusto hyväksyi palveluverkon periaatteet. Ikääntyneiden asumispalveluiden palveluverkon uudistamisen hyväksytyissä periaatteissa todetaan esimerkiksi, että Varha tulee vahvistamaan yhteisöllisen asumisen, perhehoidon ja kotona asumista tukevien palvelujen osuutta ja vähentämään ympärivuorokautisen palveluasumisen suhteellista osuutta.
Perustason sairaalapalvelujen palveluverkon uudistamisen periaatteissa todetaan esimerkiksi, että toimipisteiden muutoksissa huolehditaan riittävän palvelukapasiteetin säilymisestä sekä potilasturvallisuudesta ja palvelun hyvästä laadusta.
Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden periaatteissa mainitaan esimerkiksi se, että väestön alueellisesti erilaiset ja ajan mittaan muuttuvat palvelutarpeet sekä monikulttuurisuus huomioidaan perhekeskusten palvelutarjonnassa. Periaatteet hyväksyttiin myös mielenterveys- ja päihdepalveluiden, suun terveydenhuollon, toimintakykyä ylläpitävien palvelujen, työikäisten sosiaalipalvelujen ja vammaispalvelujen palveluverkon uudistamiselle.
Sosiaali- ja terveyskeskuspalvelujen palveluverkon uudistamisen periaatteissa todetaan muun muassa, että haavoittuville asiakasryhmille ja paljon palveluita tarvitseville on saatavilla lähipalveluita sote-pisteistä ja -asemista erikseen sovitusti. Sote-pisteet tarjoavat jalkautuvana lähipalveluna suppean valikoiman sosiaali- ja terveyspalveluja ja palveluvalikoima voi vaihdella eri sote-pisteissä väestön tarpeiden mukaisesti.
Varha valmistautuu hakemaan lainanottovaltuutta
Varhan investointisuunnitelma vuosille 2025-2028 toimitettiin ministeriöille hyväksyttäväksi joulukuussa 2023. Koska Varhan talousarvio vuodelle 2024 on alijäämäinen, ennakoidaan, ettei lainanottovaltuutta investointisuunnitelmaan 2025 - 2028 toteuttamiseksi myönnetä. Aluevaltuusto päätti käynnistää haun vuoden 2025 lainanottovaltuuden muuttamiseksi, jos käy odotetusti, eikä valtiovarainministeriö myönnä vuosille 2025-2028 tehdyn investointisuunnitelman toteuttamiseksi riittävää lainanottovaltuutta.
Aluevaltuusto hyväksyi hankintapolitiikan
Aluevaltuusto hyväksyi Varhan hankintapolitiikan. Hankintapolitiikan valmistelussa on kuultu muun muassa Turun kauppakamarin, Varsinais-Suomen yrittäjien, Turun kaupungin edustajien sekä vanhus- ja vammaisneuvoston sekä kansalliskielilautakunnan esittelijöitä. Hankintapoliittisiin linjauksiin on kirjattu muun muassa se, että hankinnat tehdään Varhan strategian, palvelustrategian sekä talous- ja tuottavuusohjelman mukaisesti ja toteutetaan Varhan arvoja.
Palveluntuottajan valinnassa noudatetaan palvelustrategiassa määriteltyjä periaatteita ja huolehditaan Varhan kokonaisedusta, ja kaksikielisenä hyvinvointialueena huolehtien suomen ja ruotsinkielisten asiakkaiden oikeuksien toteutumisesta myös ostopalveluiden osalta. Hankintapolitiikkaa tullaan täydentämään operatiivisilla hankintaohjeilla, jotka vahvistaa aluehallitus.
Aluevaltuusto hiljentyi Heikkilän muistoksi
Aluevaltuusto piti hiljaisen hetken aluevaltuutettu Lauri Heikkilän muistoksi. Maaliskuun 25. päivänä menehtyneen Heikkilän tilalle aluevaltuuston puheenjohtaja kutsui Perussuomalaisten järjestyksessä ensimmäisen varavaltuutetun Markus Ylis-Junttilan aluevaltuuston jäljellä olevaksi toimikaudeksi.Heikkilän tilalle myös tarkastuslautakunnan puheenjohtajaksi nimettiin Markus Yli-Junttila.
Muut kuin tässä mainitut pykälät päätettiin esityslistan mukaisesti.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Aki LindénAluevaltuuston puheenjohtajaVarsinais-Suomen hyvinvointialue
Puh:050 390 0000aki.linden@eduskunta.fiTarmo MartikainenHyvinvointialueen johtajaVarsinais-Suomen hyvinvointialue
Puh:050 558 4579tarmo.martikainen@varha.fiVarsinais-Suomen hyvinvointialue
"Turvaamme, parannamme, pelastamme – hyvinvointia yhdessä, joka päivä."
Varsinais-Suomen hyvinvointialue järjestää varsinaissuomalaisten sote- ja pelastuspalvelut. Verkkopalvelumme: varha.fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha
Utlåtanden begärs för att stödja planeringen av social- och hälsocentralen i Åbo centrum16.5.2024 08:32:24 EEST | Tiedote
Egentliga Finlands välfärdsområde planerar ett centrum för social- och hälsovårdsservice i Åbo centrum. Med enkäten vill vi höra hurdana idéer och förväntningar kunderna har när det gäller planerade funktioner och service. Frågorna rör allt från centrets faciliteter till digitala tjänster och tillgänglighet. Du har fram till måndagen den 27 maj på dig att ge din syn Kerro kantasi -tjänsten.
Turun keskustan sote-keskuksen suunnittelun tueksi toivotaan mielipiteitä16.5.2024 08:32:24 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen hyvinvointialue suunnittelee sosiaali- ja terveyspalveluiden keskittymää Turun keskustaan. Kyselyllä halutaan kuulla asiakkaiden odotuksia ja ajatuksia sote-keskukseen tulossa olevista toiminnoista ja palveluista. Kysymykset vaihtelevat keskuksen tiloista digitaalisiin palveluihin sekä saavutettavuuteen. Vastata voi maanantaihin 27.5. asti Kerro kantasi -palvelussa.
Varhan sote-palveluiden alueellisista sijainneista käydään poliittiset neuvottelut15.5.2024 15:41:02 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen järjestämisjaosto piti tänään 15.5.2024 kokouksen, jossa käsiteltiin Varhan palveluverkkoa ja muun muassa sosiaali- ja terveyskeskusten alueellista sijaintia.
Varhas elektroniska familjecenter och församlingarna inleder samarbete för att främja användningen av tjänsterna15.5.2024 14:00:17 EEST | Tiedote
Församlingarna bedriver rikligt med verksamhet som stöder och främjar välbefinnandet, ofta också konfessionslös, för barn, unga och familjer. I det nya samarbetet mellan Egentliga Finlands välfärdsområdes (Varha) elektroniska familjecenter och församlingarna utvecklas en verksamhetsmodell med vars hjälp man vill göra verksamheten synligare tillgänglig för invånarna i välfärdsområdet.
Varhan sähköinen perhekeskus ja seurakunnat yhteistyöhön palvelujen käytön edistämiseksi15.5.2024 14:00:17 EEST | Tiedote
Seurakunnilla on runsaasti hyvinvointia tukevaa ja edistävää, usein myös tunnustuksetonta toimintaa lapsille, nuorille ja perheille. Varsinais-Suomen hyvinvointialueen (Varha) sähköisen perhekeskuksen ja seurakuntien uudessa yhteistyössä kehitetään toimintamallia, jonka avulla toiminta halutaan tuoda näkyvämmin hyvinvointialueen asukkaiden ulottuville.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme