Pohjois-Savoon työvoimakoulutuspilotilla ilmastotyön ja kiertotalouden asiantuntijoita - Ilmastonmuutos lisää ympäristöosaajien kysyntää
Pohjois-Savossa valmistui alkuvuodesta ensimmäiset opiskelijat ilmastonmuutoksen osaajan (erikoisammattitutkinto) ja kiertotalouden asiantuntijan työvoimakoulutuksista.
Helmi-maaliskuussa päättyneitä koulutuksia pilotoitiin Pohjois-Savossa ensimmäistä kertaa. Molempien koulutusten kohderyhmänä olivat korkeakoulututkinnon tutkinnon suorittaneet tai jo aiemmin asiantuntijatehtävissä toimineet henkilöt, esimerkiksi teknisen, luonnontieteellisen, ympäristötieteellisen, kaupallisen tai yhteiskuntatieteellisen alan koulutuspohjalla.
Uudet ilmasto-osaajat keskittyvät ilmastonmuutoksen hillintään, kiertotalouden edistämiseen sekä resurssitehokkuuteen. He vastaavat työelämän tarpeisiin, jossa kansalliset ja organisaatioiden omat ilmastotavoitteet ja ilmastoriskien hallinta lisäävät ilmasto-osaajien kysyntää työmarkkinoilla.
– Pohjoissavolaisilla yrityksillä on vahva halu kehittää toimintaa ilmastomyönteisemmäksi sekä tunnistaa ilmastonmuutoksen riskit ja varautua niihin. Ilmastotyön osaamiselle onkin kasvava tarve, toteaa Pohjois-Savon ELY-keskuksen johtava ilmastoasiantuntija Tapio Kettunen.
Kiertotalouden asiantuntijan työvoimakoulutuksen suorittaneen Henni Teräksen mukaan koulutus ei ainoastaan syventänyt ymmärrystä ilmastonmuutoksesta ja kiertotaloudesta, vaan myös vahvisti sitoutumista kestävän kehityksen periaatteisiin
– Tavoitteeni oli päästä oppimaan uutta ja syventämään jo ennalta opittuja asioita. Tietenkin toivoin myös, että työllistyisin yhteistyöyritykseen, joka sitten onnekseni toteutuikin. Jatkan Elverassa ympäristöasiantuntijan roolissa ja opiskelen samalla ympäristöasiantuntijan erikoisammattitutkintoa oppisopimuskoulutuksena, Teräs iloitsee.
Koulutusten ansiosta monet yritykset ovat saaneet arvokasta tietotaitoa ja kehittäneet toimintaansa ympäristöystävällisempään suuntaan.
– Suomen ympäristöopisto (Sykli) on kouluttanut ympäristöalalle kestävän kehityksen ammattilaisia organisaatioiden tarpeisiin jo yli kahden vuosikymmenen ajan. Toimimme eri alojen ammattilaisten, asiantuntijoiden, yritysten ja organisaatioiden parissa ympäri Suomea. Syklin yritys- ja urapalvelut tarjoavat koulutustaustaltaan erilaisille henkilöille tutkintoon johtavia ja muita työvoimakoulutuksia, joiden avulla työllistyminen mahdollistuu. Työvoimakoulutus on ollut osa tarjontaamme jo yli kymmenen vuoden ajan. Toimintamme on valtakunnallista, ja vastaavia koulutuksia on järjestetty muun muassa Uudellamaalla, Pohjanmaalla, Pohjois-Savossa ja Kaakkois-Suomessa. Pohjois-Savon alueella tehty yhteistyö paikallisen ELY-keskuksen ja TE-toimiston kanssa on ollut merkityksellistä ja tuottanut hyviä tuloksia työllistymisten suhteen, Syklin asiantuntija Terhi Liettilä kertoo.
ELY-keskus mukana edistämässä alueellista kehitystä
ELY-keskus edistää alueellista kehitystä huolehtimalla yhteistyössä osaavan työvoiman saatavuudesta alueensa elinkeinoelämän tarpeisiin. Osaamistarpeiden muuttuessa korostuu työvoimakoulutuksen rooli; työttömäksi joutuneet tai työttömyysuhanalaiset voivat ammattitaitoaan päivittämällä tai kokonaan uutta osaamista hankkimalla säilyttää työpaikkansa tai hankkia uuden työn. Työvoimakoulutusta on hankittu perinteisten alojen lisäksi työelämän muuttuviin tarpeisiin muun muassa ICT-alan, kansainvälisen kaupan, palvelumuotoilun ja ympäristöalan tehtäviin.
Pohjois-Savossa tavoitellaan hiilineutraaliutta vuoteen 2035 mennessä. Pohjois-Savon ELY-keskus on koordinoinut alueellista ilmastotyötä vuodesta 2020 saakka. Kansallisten ja alueellisten ilmastotavoitteiden saavuttaminen ja ilmastonmuutokseen sopeutuminen edellyttävät vaikuttavaa alueellista ilmastotyötä myös jatkossa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pohjois-Savon ELY-keskus, Kimmo Tiainen, puh. 0295 026 629, kimmo.tiainen@ely-keskus.fi
Tietoja julkaisijasta
Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Savon ELY-keskus
Yhteisviranomaisen perusteltu päätelmä Abo Wind Oy:n Iso-Petäjämäen tuulivoimahankkeen YVA-selostuksesta (Lapinlahti ja Iisalmi)10.5.2024 12:13:53 EEST | Tiedote
Pohjois-Savon ELY-keskus on antanut lain mukaisen perustellun päätelmän Abo Wind Oy:n Iso-Petäjämäen tuulivoimahankkeesta.
Maaseudun yritystukien maksujen hakeminen käynnistyy Pohjois-Savossa6.5.2024 08:05:00 EEST | Tiedote
Maaseudun yritystukia saaneet voivat nyt hakea tuen maksua hankkeisiin, joihin he ovat hakeneet tukea viime tai tämän vuoden aikana. Huomioitavaa on kuitenkin, että yritystukien maksaminen ei vielä käynnisty.
Pohjois-Savon vesitilannekatsaus 2.5.20242.5.2024 14:20:51 EEST | Tiedote
Kallaveden vedenpinta Itkonniemen asteikolla on N2000+ 82,68. Taso on 50 cm yli ajankohdan pitkäaikaiskeskiarvon. Vedennousun aikaistuminen on selvästi poikkeava historiaan nähden. Korkeampia vedenkorkeuksia on havaittu myöhemmin keväällä. Lisäjuoksutukset Konnuksen tulvakanavasta ja Naapuskosken padosta ovat käynnissä. Kallaveden pinta tulee vielä nousemaan ennustemallin mukaan yli 10 cm. Kaikkien vesistöjen rannoilla kannattaa irtotavarat kerätä talteen. Iisalmen reitillä padot ovat täysin auki ja lisäksi juoksutetaan Ahkiolahden kanavasta. Nerkoon kanavan avaamisen sallivaa vedenkorkeutta ei ole vielä saavutettu. Ennusteen mukaan Poroveden ja Onkiveden tulvakorkeudet eivät enää nousisi rajusti. Kiuruveden korkeus on nousemassa toiseen edellisen kokoiseen tulvahuippuun ja Sonkajärvi vielä suurempaan huippuun viime päivien nousunopeudella. Nilsiän reitin alaosassa Syvärin ja Vuotjärven vedenpinnoissa on vielä useita kymmeniä senttejä nousuvaraa säännöstelylupien ylärajoihin. Juojärves
Alueellisissa kehitysnäkymissä elinkeinoelämä odottavalla kannalla2.5.2024 09:10:50 EEST | Tiedote
Pohjois-Savon elinkeinoelämän näkymät ovat varovaisen positiiviset, mutta katse on loppuvuodessa.
Onko liikkuminen turvallista Savonlinnan seudulla? Vastaa kyselyyn ja vaikuta alueen liikenneolosuhteisiin.29.4.2024 11:38:07 EEST | Tiedote
Savonlinnan seudun kunnissa edistetään liikkumisen turvallisuutta päivittämällä kuntien liikenneturvallisuussuunnitelmat. Suunnitelmatyöhön voi osallistua vastaamalla 31.5.2024 mennessä kaikille avoimeen liikenneturvallisuuskyselyyn.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme