Habitare Choice esittelee ajatuksen kestävästi toteutetusta kodista ja asumisesta
Habitare Choice -alueella esitellään ensi syksynä ajatuksia siitä, miten toteuttaa vastuullinen koti ja mikä on esimerkiksi pintamateriaalien merkitys osana kestävää asumista. Pohjoismaiden johtava huonekalu-, muotoilu- ja sisustustapahtuma Habitare järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 11.–15.9.2024.
Habitaressa toista kertaa nähtävältä Habitare Choice -alueelta voi poimia ideoita siihen, miten koko kodin tiloihin voi tehdä vastuullisia valintoja. Yritysten askeleita kohti kestävämpää tulevaisuutta esittelevällä alueella esittäytyy laaja joukko vastuullisin arvoin toimivia yrityksiä.
”Habitare Choice nostaa tänä vuonna esiin esimerkiksi pinta- ja rakennusmateriaaleja ja esittelee ajatuksen siitä, miten rakentaa kestävämpi koti ja tehdä vastuullisia valintoja. Koti voi olla rakenteista lähtien ekologinen”, alueen kuratoiva sisustusstylisti Susanna Vento sanoo.
Habitare Choicessa nähdään muun muassa uudelleen käyttöön tarkoitettuja purettuja materiaaleja, vehnän oljesta valmistettua olkilevyjä- ja eristeitä, luonnonkiviä sekä ympäristöystävällisiä maaleja. Mukana on teknologiaa ja kierrätettäviä huonekaluja.
Alueella on lisäksi läpi tapahtuman workshop-tyylistä ohjelmaa, kuten tuoksutyöpajoja.
”Uskon ja olen huomannut, että enää ei kerätä niin paljon tavaraa. Aineettomia asioita, kuten kokemuksia, oppeja ja elämyksiä, kerätään yhä enemmän. Kun oppii taidot ja ymmärryksen asioiden tekemisestä, arvostus jokaista tuotetta kohtaan muuttuu radikaalisti. Samalla käsittää, miten jokin on tehty, mitä tekemiseen tarvitaan ja mikä on tekemisen vaiva”, Vento pohtii.
Habitare Choicessa ovat mukana muun muassa:
Arkivé Atelier I Artek I Bolon I EcoPanel (ent. Olkilevy) I Genelec I Hiil I Jokipiin Pellava I Lapuan Kankurit I Loki I Martela Outlet I Mysoda I OnePan I Pidät I Sees I Spolia Design I Suomen Luonnonmaalit
Lisätiedot:
Pia Sievinen, communication & brand, Habitare, puh. +358 40 559 9155, pia.sievinen@messukeskus.com
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pia Sievinen, communication & brand, Habitare, puh. +358 40 559 9155, pia.sievinen@messukeskus.com
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Onnistuneet kohtaamiset jättävät vahvan muistijäljen ja tuottavat kiistatonta tulosta. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain. Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Omistajayritys Suomen Messut Oyj perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The real social media. | www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. We create successful and lasting interactions with undisputable results. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for various occasions/ for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Nordic Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congress and business events every year. Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel.The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Habitaren ammattilaisalusta Habitare Pro jatkaa vahvaa kasvuaan – uutta teemoitetut päivät osana ohjelmaa15.5.2024 08:30:00 EEST | Tiedote
Habitare Pro -ammattilaisalustan kasvu jatkuu. Ammattilaisyleisölle ja muotoilun ystäville kuratoitu kokonaisuus on nyt viisipäiväinen ja pitää sisällään aiempaa laajemman näyttelyn sekä kansainvälistä ohjelmaa. Habitare Pro järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 11.–15.9.2024. Tapahtuman pääyhteistyökumppani on Polestar.
Ensimmäiset keynote-puhujat vahvistettu Cyber Security Nordic 2024 -tapahtumaan15.5.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Cyber Security Nordic (CSN) kokoaa kyberturvallisuuden huippuosaajat Helsingin Messukeskukseen 29.–30. lokakuuta. Ensimmäiset vahvistetut keynote-puhujat ovat Max Schrems, Noyb.eu, Lockheed Martin ja Truesecin Marcus Murray.
Orivesi ja Pieksämäki loistivat koulujen valtakunnallisessa aivoterveyskilpailussa14.5.2024 14:00:00 EEST | Tiedote
Euroopan Neurologiyhdistyksen ja Suomen Neurologisen yhdistyksen tukema valtakunnallinen koulujen Aivoterveys-haaste on saatu päätökseen. Alakoulujen sarjassa voiton vei Orivedellä sijaitseva Kultavuoren koulu. Toisen asteen kouluista kärkeen kiri Pieksämäen lukio. Voittajat palkittiin Helsingin kaupungintalolla 14.5.2024 pidetyssä juhlallisessa tilaisuudessa.
Media Invitation: Radical Health Festival Helsinki 21-23 May 202413.5.2024 13:54:49 EEST | Kutsu
Welcome to the first Radical Health Festival Helsinki, which brings together European professionals in digital health from 21 to 23 May 2024. Radical Health Festival Helsinki brings together the entire European health innovation ecosystem under one roof. The festival takes place in Finland, at the Helsinki Expo and Convention Centre. The organising partners of the Radical Health Festival Helsinki are éditohealth and Helsinki Expo and Convention Centre.
Habitaren 2024 keynote-puhujiksi Fredrik Paulsen, Note Design Studio, Margrethe Odgaard ja Rikke Frost7.5.2024 08:30:00 EEST | Tiedote
Habitaren keynote-puhujina kuullaan tämän hetken pohjoismaisen muotoilun tekijöitä. Ajatteluaan avaavat ruotsalaismuotoilija Fredrik Paulsen, ruotsalainen Note Design Studio, tanskalainen tekstiili- ja värisuunnittelija Margrethe Odgaard ja tanskalaismuotoilija Rikke Frost. Habitaren päälavan juontaja on Jani Toivola. Habitare järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 11.–15.9.2024.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme