Hyvät osaketuotot nostivat Varman sijoitusten arvon yli 60 miljardin euron
Varman sijoitusten arvo ylitti ensi kertaa 60 miljardia euroa hyvien osaketuottojen siivittämänä. Tuottokärjessä Varman sijoituksista olivat tammi–maaliskuussa yhdysvaltalaiset osakkeet. Yritysten vastuullisuutta arvioiva kansainvälinen EcoVadis palkitsi Varman vastuullisuuskäytännöt platinatason tunnustuksella.
Varman sijoitukset tuottivat tammi–maaliskuussa 3,6 (1,0) prosenttia. Varman sijoitusten arvo oli 60,9 (59,1 vuoden alussa) miljardia euroa.
– Sijoittajan näkökulmasta alkuvuosi on ollut hyvä. Loppuvuonna alkanut osakkeiden suotuisa kehitys on jatkunut jo viisi kuukautta. Helsingin pörssissä käännettä parempaan ei silti valitettavasti ole vielä nähty. Korkojen odotetaan euroalueella laskevan, mikä tuo ennen pitkää helpotusta myös Suomen taloudelle, Varman toimitusjohtaja Risto Murto sanoo.
Varman sijoituksista osakesijoitukset tuottivat 5,3 (2,0) prosenttia, kun yhdysvaltalaisten osakkeiden tuotto ylsi 11,4 prosenttiin. Hedgerahastot tuottivat 3,9 (-1,1), pääomasijoitukset 3,0 (0,7) ja korkosijoitukset 1,0 (1,2) prosenttia. Kiinteistösijoitusten tuotto jäi -0,7 (-0,8) prosenttiin.
– Osakkeiden painoarvoa salkussa lisättiin loppuvuonna, ja tuotot osakesijoituksista ovat vahvistaneet jo entuudestaan vahvaa vakavaraisuuttamme. Kansainväliselle taloudelle leimallista on tällä hetkellä Yhdysvaltojen vetovoima muihin nähden. Euroopassa valmistaudutaan korkojen laskuun, mutta Yhdysvalloissa ei ole samanlaista laskupainetta. Korot ovat alkaneet eriytyä toisistaan, sijoituksista vastaava johtaja Markus Aho sanoo.
Varman vakavaraisuusaste oli maaliskuun lopussa 132,2 (130,4 vuoden alussa) prosenttia ja vakavaraisuuspääoma 15,1 (14,0 vuoden alussa) miljardia euroa. Vakavaraisuuspääoma oli 1,6-kertainen (1,6-kertainen vuoden alussa) suhteessa vakavaraisuusrajaan.
Varma kolmatta kertaa terävimpään kärkeen EcoVadis-vastuullisuusarvioinnissa
Yritysten vastuullisuutta arvioiva EcoVadis arvioi Varman vastuullisuuskäytännöt erinomaisiksi riippumattomassa kansainvälisessä vertailussa. Varma ylsi yhden prosentin parhaimmistoon yli 100 000 analysoidun yrityksen joukossa ja sai tuloksestaan platinatason tunnustuksen.
Varman ilmastoallokaatioon oli sijoitettuna vuoden 2024 alussa 37 prosenttia sijoitussalkusta eli 21,9 miljardia euroa. Varman maaliskuussa julkaisemassa vuosi- ja vastuullisuusraportissa 2023 kerromme tarkemmin toimintamme keskeisistä tuloksista ja vastuullisista teoista liittyen eläketurvaan, sijoittamiseen ja kestävään työelämään.
Eliniän nousu on pidentänyt Varmasta eläkettä saavien eläkeaikoja
Eläkettä saavien eläkeajat ovat pidentyneet eliniän nousun myötä. Varmassa oli maaliskuun päättyessä 325 eläkkeensaajaa, jotka ovat täyttäneet 100 vuotta. Heistä naisia oli 286. Pisimpään vanhuuseläkkeellä olleet ovat saaneet eläkettä yli 40 vuotta.
Osittainen vanhuuseläke pysyi suosittuna eläkelajina. Hakemukset osittaiselle vanhuuseläkkeelle lisääntyivät 94 prosenttia viime vuoden vastaavasta ajankohdasta. Hakemuksia tuli yhteensä 1 519 kappaletta.
Yrittäjien YEL-työtulon tarkistukset jatkuvat tänä vuonna
Varma jatkaa tänä vuonna yrittäjän eläkelain mukaista velvoitettaan yrittäjän työtulon tarkistamisesta. Varma tarkistaa YEL-työtulon niiltä yrittäjiltä, joilla työtulo sijoittuu 15 000–25 000 euroon. Näitä yrittäjiä on Varmassa vajaat 8 000.
Varman asiakasyritysten TyEL-palkkasumma kasvoi tammi–maaliskuussa 3,9 prosenttia vuodentakaisesta. Palkkasumman kasvu on edelleen hyvällä tasolla, vaikkakin kasvu on hidastunut viime vuodesta.
Varma onnistui asiakashankinnassa alkuvuonna erityisen hyvin. Varmaan siirtyy vuoden alun työeläkeyhtiöiden välisellä siirtokierroksella nettona 129 (31) miljoonaa euroa vuotuista vakuutusmaksutuloa. Eläkevakuutusten myynti uusille asiakkaille oli katsauskaudella 23 (40) miljoonaa euroa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanna KaskelaJohtaja, Vastuullisuus ja viestintä
Puh:040 584 5045hanna.kaskela@varma.fiMarjut TervolaViestintäpäällikkö
Varman tulos, sijoitukset ja kiinteistöt
Linkit
Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma on vastuullinen ja vakavarainen eläkevarojen sijoittaja. Yhtiö vastaa yksityisellä sektorilla 941 000 henkilön työeläketurvasta. Vuonna 2023 Varman maksutulo oli 6,5 miljardia euroa, ja yhtiö maksoi eläkkeitä 7,1 miljardia euroa. Varman sijoitusten arvo oli maaliskuun 2024 lopussa 60,9 miljardia euroa.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varma
Muistutuskutsu taustoittavaan mediatilaisuuteen: Miten työ kuormittaa eri toimialoilla?3.5.2024 09:39:48 EEST | Tiedote
Mikä on työkyvyn tila ja miten työ kuormittaa eri toimialoilla? Miten voimme edistää työkykyä vaikuttavasti? Millainen on mielenterveyttä tukeva työpaikka? Varman tutkimusyksikkö on koostanut raporttisarjan työn kuormitustekijöistä, työkyvyttömyydestä ja työkyvyn edistämisestä eri toimialoilla.
Hanna Vainio on nimitetty Varman IT:stä ja digitalisaatiosta vastaavaksi johtajaksi30.4.2024 12:00:57 EEST | Tiedote
Hanna Vainio (KTM) aloittaa 1.8.2024 Varman IT:stä ja digitalisaatiosta vastaavana johtajana. Vainiosta tulee 1.9. lähtien Varman johtoryhmän jäsen, ja hän raportoi tehtävässään toimitusjohtaja Risto Murrolle.
Muistutuskutsu medialle: Varman Q1-osavuositulos ja vastuullinen sijoittaminen murroksessa24.4.2024 09:35:19 EEST | Kutsu
Varma julkistaa Q1-osavuosituloksen perjantaina 26.4.2024 klo 9. Samalla järjestämme tiedotustilaisuuden median edustajille.
Kutsu taustoittavaan mediatilaisuuteen: Miten työ kuormittaa eri toimialoilla?18.4.2024 11:22:48 EEST | Tiedote
Mikä on työkyvyn tila ja miten työ kuormittaa eri toimialoilla? Miten voimme edistää työkykyä vaikuttavasti? Millainen on mielenterveyttä tukeva työpaikka? Varman tutkimusyksikkö on koostanut raporttisarjan työn kuormitustekijöistä, työkyvyttömyydestä ja työkyvyn edistämisestä eri toimialoilla.
Varma in top one per cent for the third time in EcoVadis sustainability assessment18.4.2024 09:03:52 EEST | Press release
EcoVadis, a globally recognised business sustainability rating provider, has awarded Varma the Platinum EcoVadis Medal. Varma’s sustainability practices were rated as excellent, and we ranked in the top one per cent among the over 100,000 companies analysed.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme