SSO laajentaa robokuljetustarjontaa – sympaattisia kuljetusrobotteja myös Saloon, Karkkilaan ja Somerolle sekä Lohjalle Perttilään ja Tynninharjulle.
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO aloitti viime vuoden joulukuussa ruoan robokuljetukset Lohjalla Sale Hiidensalmella. Siitä lähtien kuljetusrobotit ovat olleet tuttu näky Lohjan keskustan katukuvassa herättäen ihastusta kulkiessaan. Nyt robokuljetustarjonta laajenee, kun S-market Karkkila, S-market Somero, Salon alueella S-market Tupuri ja Sale Hermanni, sekä Lohjalla Sale Perttilä ja S-market Tynninharju saavat omat kuljetusrobottinsa tiistaina 30.4.2024 klo 10.
Robokuljetusta on käytetty Sale Hiidensalmella ahkerasti sen alkutaipaleesta asti, mikä kannustikin osuuskauppaa laajentamaan palvelua uusille paikkakunnille.
– Olemme iloisia, että voimme laajentaa robokuljetusten tarjontaamme. Onhan tämä ympäristöystävällinen ja innovatiivinen, uudenlainen palvelu. Monet kyllä tunnistavat robotit entuudestaan jo esimerkiksi sosiaalisesta mediasta ja ovathan ne aika sympaattisia ja hauskoja ilmestyksiä katukuvassa, kertoo toimialajohtaja Heikki Vottonen.
– On joka kerta aina yhtä jännittävää, kun avaamme palvelun uuteen kaupunkiin ja pienet robottimme saavat uusia asiakkaita, joilla avautuu mahdollisuus käyttää autonomisia kuljetuspalveluja, sanoo Starship Technologiesin liiketoiminnan kehitysjohtaja Sandra Beaumont.
Asiakkaiden on mahdollista valita päästötön, nopea ja arkea helpottava robokuljetus tilatessaan ostoksensa S-kaupat mobiilisovelluksesta. Robottien toimintasäde on jopa kolme kilometriä toimipaikasta, ja tilaukset tulevat tunnin sisällä asiakkaan luo. Kaupan henkilökunta pakkaa asiakkaan ostokset ja nostaa ne kuljetusrobotin kyytiin. Asiakas voi seurata robotin kulkua sovelluksesta reaaliaikaisesti. Kun robokuljetus on perillä, asiakas saa tästä ilmoituksen puhelimeensa. Kuljetusrobotin kansi aukeaa sovelluksen avulla ja kannen avautuessa alkaa soimaan myös jokin tuttu kappale tai melodia tilaajan iloksi.
Starship Technologies -yrityksen suunnittelemat robotit käyttävät reittien suunnitteluun tekoälyä ja GPS-paikannusta. Robotit kulkevat enimmäkseen jalkakäytäviä pitkin ja ne ylittävät ketterästi myös katuja ja reunakivetyksiä. Robotit tekevät matkaa itsenäisesti, mutta monitorointia ja mahdollisia häiriötilanteita hoitaa aina ihminen. Robotti on varustettu 12:a kameralla sekä ultraäänisensoreilla ja antureilla. Talvisin robot pärjäävät mainiosti myös lumessa kulkiessaan, tosin joskus voivat toki tarvita ulkopuolisten apua matkan jatkamiseen syvemmän lumen sattuessa kohdalle.
Uusia työkavereita odotellaan innolla
SSO:ssa odotellaan uusia työkavereita innolla. – On kyllä hienoa päästä tarjoamaan asiakkaillemme uudenlaista palvelua robokuljetusten muodossa. Robot varmasti herättävät huomiota liikkuessaan ja saavat monille hymyn huulille, sanoo Sale Hermannin myymäläpäällikkö Jorma Mynttinen iloisena.
Starship-robotit ovat kulkeneet miljoonia kilometrejä ja suorittaneet yli kuusi miljoonaa autonomista toimitusta ympäri maailmaa. Ne ylittävät 150 000 tietä päivittäin, mikä tarkoittaa yli kolme tien ylitystä joka sekunti.
Starshipin perustajat ovat Janus Friis (Skypen toinen perustaja) ja Ahti Heinla (Skypen pääarkkitehti), joka toimii myös yhtiön pääjohtajana.
Starship Technologies mullistaa kuljetuspalvelut autonomisilla roboteilla. Robotit on suunniteltu toimittamaan ruokaa, elintarvikkeita ja paketteja paikallisesti muutamassa minuutissa. Robotit ovat matkustaneet yli 13 miljoonaa kilometriä ja suorittaneet yli 6 miljoonaa autonomista toimitusta eri puolilla maailmaa. Starshipin perustajat ovat Janus Friis (Skypen toinen perustaja) ja Ahti Heinla (Skypen pääarkkitehti), joka toimii myös yhtiön pääjohtajana.
Website: https://www.starship.xyz/follow / starshipdeliveries.com
Facebook: @Starshiptech
Twitter: @Starshiprobots
Instagram: @Starshiprobots
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Starshipin puolesta, Harri Kammonen, viestintätoimisto Manifesto, 040 500 1120, harri.kammonen@manifesto.fi
SSO:n toimialajohtaja Heikki Vottonen, p. 044 3205 600 , heikki.vottonen@sok.fi
Kuvat
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO on läntisellä Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa kahdeksan kunnan alueella toimiva, paikallisten ihmisten omistama kasvava alueosuuskauppa. SSO:n toiminnan tarkoituksena on tuottaa palveluja ja etuja yli 73 000 asiakasomistajalleen. SSO:n tavoitteena on pysyä kehityksen kärjessä kaikilla toimialoillaan: market- ja tavaratalokaupassa, liikennekaupassa, matkailu- ja ravitsemiskaupassa sekä autokaupassa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suur-Seudun Osuuskauppa SSO
SSO maksaa asiakasomistajilleen Bonuksen lisäksi ylijäämänpalautusta7.5.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO:n edustajisto on kevätkokouksessaan vahvistanut ylijäämänpalautuksen maksamisen SSO:n asiakasomistajille. Ylijäämänpalautusta maksetaan SSO:n toimipaikoista vuoden 2023 aikana tehdyistä Bonukseen oikeuttavista ostoista yhteensä yli 0,6 miljoonaa euroa.
SSO:n vaaleissa äänestettiin ennätysvilkkaasti16.4.2024 12:17:26 EEST | Tiedote
SSO:n edustajiston vaaleissa äänestys kävi ennätysvilkkaana. Ääniä annettiin yhteensä 15 780, mikä on yli tuplasti enemmän kuin edellisissä vaaleissa vuonna 2020 (6791 kpl). Äänestysprosentiksi muodostui 22,1 % (v. 2020: 9,7 %). Uusia edustajiston jäseniä, kotiseutunsa vaalijoita valittiin tällä kertaa 20. Edustajistolla on tärkeä tehtävä oman seutunsa äänitorvena huolehtia, että osuuskaupan palveluja ja etuja kehitetään omistajien toiveita kuunnellen.
Äänestäminen SSO:n osuuskauppavaaleissa alkaa – ehdolle asettunut 140 ehdokasta14.3.2024 11:00:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa näkyy monella tavalla jäsentensä arjessa ja kehittää oman toimialueensa elinvoimaa yhdessä asiakkaittensa kanssa. Millaisilla toimilla osuuskauppa voisi tehdä parempaa paikkaa elää ja mihin sen tulisi keskittyä edistäessään alueellista kehitystä? Mitä osuuskauppa voisi tehdä vieläkin paremmin? Näihin asioihin pääsee osaltaan vaikuttamaan osuuskaupan edustajisto, jonka jäsenten äänestäminen osuuskauppavaaleissa alkaa 18.3.2024. SSO:n asiakasomistajien keskuudesta ehdolle on asettunut 140 ehdokasta.
120 vuotta osuustoimintaa asiakasomistajan iloksi – tänäänkin on tilipäivä – lisää hyötyä ja palveluita asiakasomistajille9.2.2024 13:20:03 EET | Tiedote
Vuosi 2023 oli SSO:lle erityinen, kun se juhli yhdessä asiakasomistajiensa kanssa 120-vuotisjuhliaan. Osuuskaupassa kiertävä raha hyödytti eniten asiakasomistajia sekä varmisti kotiseudun hyvinvointia ja elinvoimaisuutta. Bonusta ja muita rahallisia hyötyjä asiakasomistajat saivat 1,4 miljoona euroa edellisvuotta enemmän.
Kannustajat-ohjelma jatkuu 60 000 euron tukipotilla myös tänä vuonna29.1.2024 12:10:00 EET | Tiedote
Vuonna 2022 ensimmäistä kertaa käynnistetty Kannustajat-ohjelma saa jatkoa, kun tämän vuoden ensimmäinen ohjelmaan haku alkaa tammikuun lopussa. 120-vuotisjuhlavuonna 2023 SSO nosti Kannustajat-ohjelman tukipotin 60 000 euroon ja sama huima yhteissumma on jaossa myös tälläkin kertaa. Kannustajat-ohjelman kautta paikallisilla, lasten ja nuorten harrastustoiminnan ja hyvinvointia edistävän toiminnan parissa toimivilla yhdistyksillä, kulttuuritoimijoilla sekä avustus- ja hyväntekeväisyysjärjestöillä on mahdollisuus hakea matalalla kynnyksellä tukea toimintaansa, asiakasomistajien saadessa lopulta päättää tuen saajat äänestämällä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme