Alueelliset kehitysnäkymät: elinkeinoelämän ja työmarkkinoiden odotetaan kääntyvän hiljalleen kasvuun Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla
Työ- ja elinkeinoministeriö julkaisi Alueelliset kehitysnäkymät -katsauksen, jossa tarkastellaan maakuntien elinkeinoelämän ja työllisyyden nykytilaa ja lähitulevaisuuden näkymiä. Pohjanmaan ELY-keskusalueella elinkeinoelämän tunnelmia hillitsee vallitseva taloustilanne, mikä heijastuu myös työmarkkinoihin. Tilanteen odotetaan kuitenkin piristyvän vuoden kuluessa. Pohjanmaalle ja Keski-Pohjanmaalle odotetaan toiveikkaina massiivisten puhtaan siirtymän investointien toteutumista.

Maailmantalouden heilahtelut vaikuttavat Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan vientipainotteiseen elinkeinoelämään. Viime aikoina yritysten toimintaa ovat vaikeuttaneet kustannusten kasvu, korkotason nousu, yleinen epävarmuus sekä poliittiset lakot. Pohjanmaan ELY-keskuksen yhdessä sidosryhmien kanssa laatiman arvion mukaan elinkeinoelämän tilanne on nyt hieman heikompi kuin vuotta aikaisemmin. Vaikeinakin aikoina uskoa tulevaisuuteen on riittänyt, sillä Pohjanmaan ELY-keskusalueen yritykset ovat investoineet aktiivisesti. Alueella aavistellaankin, että vaikeat ajat eivät jatku enää pitkään: arvioiden mukaan elinkeinoelämän tilanne pysyttelee nykytasolla vielä 6 kk kuluttua, mutta odotukset 12 kk päähän ovat jo positiiviset. Pohjanmaan ELY-keskusalueelle odotetaan jättimäistä puhtaan siirtymän investointiaaltoa, Pohjanmaan kauppakamarin arvioiden mukaan kahteen maakuntaan on sijoittumassa jopa 22,5 miljardin investoinnit vuosikymmenen loppuun mennessä.
Työmarkkinoiden kehitysnäkymät ovat yhteneväiset elinkeinoelämän näkymien suhteen. Työttömyystilanne on tällä hetkellä heikompi vuotta aikaisempaan verrattuna ja tilanteen odotetaan pysyvän samalla tasolla vielä 6 kk kuluttua. 12 kk näkymät ovat kuitenkin jo huomattavasti valoisammat, elinkeinoelämän piristymisen myötä myös avointen työpaikkojen määrän odotetaan lisääntyvän ja työttömien määrän kääntyvän laskuun. Työttömien määrän viimeaikaisesta kasvusta huolimatta Pohjanmaan ELY-keskusalueella on silti Manner-Suomen alhaisin työttömyysaste (6,9 % maaliskuussa 2024) ja alueella on useita todella matalan työttömyyden kuntia. Alueen yritysten on perinteisesti ollut vaikea löytää osaavaa työvoimaa, ja työvoiman saatavuuden haasteiden odotetaankin kasvavan entisestään 12 kk aikavälillä elinkeinoelämän piristymisen ja työvoiman kysynnän kasvun myötä. Pidemmällä aikavälillä puhtaan siirtymän investoinnit tulevat lisäämään työvoimatarvetta todella merkittävästi.
Kevään 2024 Alueelliset kehitysnäkymät on laadittu maaliskuun aikana ELY-keskuksen ja sidosryhmien yhteistyönä. Alueelliset kehitysnäkymät on ELY-keskusten yhdessä muiden aluekehittäjien kanssa muodostama näkemys maakuntien ja seutukuntien nykytilasta ja lähiajan näkymistä. Katsaus laaditaan kaksi kertaa vuodessa. Kyseessä on laadullinen arvio, jossa keskeisessä roolissa ovat aluekehittäjien ja yritysten kehittämisen parissa toimivien henkilöiden näkemykset. Laadullista arviota tukevat tilastotiedot sekä alueelliset kyselyt ja barometrit.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Meeri KoskiTutkija | Analytiker
Puh:0295 028 686meeri.koski@ely-keskus.fiLinkit
Pohjanmaan ELY-keskus tukee aluekehittämistä, kehittää kestävää elinkeino-, innovaatioympäristö-, maaseutu- ja työvoimapolitiikkaa sekä edistää osaamista, koulutusta, työperäistä maahanmuuttoa sekä maahanmuuttajien työllistymistä ja kotouttamista. Toimialueeseemme kuuluvat Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnat.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Österbotten
En ny regional riktlinje för arbetstillstånd i de österbottniska landskapen har nu publicerats1.12.2025 09:00:43 EET | Pressmeddelande
Den gemensamma regionala riktlinjen för anlitande av utländsk arbetskraft i Södra Österbotten, Mellersta Österbotten och Österbotten för tiden 1.12.2025 – 31.5.2026 har nu utarbetats av NTM-centralerna. Riktlinjen grundar sig på utlänningslagen och den stöder beslutsfattandet gällande uppehållstillstånd hos Migrationsverket särskilt ur perspektivet av tillgången på arbetskraft.
Pohjalaismaakuntien uusi alueellinen työlupalinjaus on nyt julkaistu1.12.2025 09:00:43 EET | Tiedote
Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan alueiden yhteinen linjaus ulkomaisen työvoiman käytöstä ajalle 1.12.2025 – 31.5.2026 on nyt laadittu alueen ELY-keskusten toimesta. Linjaus perustuu ulkomaalaislakiin ja tukee Maahanmuuttoviraston tekemää oleskelulupapäätöksentekoa erityisesti työvoiman saatavuuden näkökulmasta.
Mika Palosaari utnämnd till överdirektör för Livskraftscentralen i Österbotten27.11.2025 13:52:01 EET | Pressmeddelande
Ekonomie magister Mika Palosaari har utnämnts till tjänsten som överdirektör för Livskraftscentralen i Österbotten. Statsrådet utnämnde 27.11.2025 överdirektörerna för de tio livskraftscentralerna för tiden 1.1.2026–31.12.2030. Genom reformen av statens regionförvaltning inrättas 10 regionala livskraftscentraler och de nuvarande 15 NTM-centralerna läggs ner. Livskraftscentralerna inleder sin verksamhet 1.1.2026 och de blivande överdirektörerna inleder sitt arbete i december 2025 med uppgifter inom beredningen av livskraftscentralerna vid arbets- och näringsministeriet.
Mika Palosaari Pohjanmaan elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi27.11.2025 13:52:01 EET | Tiedote
Pohjanmaan elinvoimakeskuksen ylijohtajan virkaan on nimitetty kauppatieteiden maisteri Mika Palosaari. Valtioneuvosto nimitti 27.11.2025 kymmenelle elinvoimakeskukselle ylijohtajat ajalle 1.1.2026–31.12.2030. Valtion aluehallinnon uudistuksessa perustetaan 10 alueellista elinvoimakeskusta ja uudistuksen myötä nykyiset 15 ELY-keskusta lakkaavat. Elinvoimakeskukset aloittavat toimintansa 1.1.2026 ja tulevat ylijohtajat aloittavat joulukuussa 2025 elinvoimakeskusten valmistelutehtävissä työ- ja elinkeinoministeriössä.
Sysselsättningsöversikt för oktober: Arbetslösheten ökar och mängden lediga arbetsplatser minskar (Österbotten, Mellersta Österbotten)25.11.2025 08:00:00 EET | Pressmeddelande
Inom området för NTM-centralen i Österbotten fanns det i slutet av oktober sammanlagt 8 491 arbetslösa arbetssökande. Det är 635 fler än för ett år sedan. Antalet arbetslösa var dock i oktober 16 färre än i september. Andelen arbetslösa arbetssökande av arbetskraften inom Österbottens NTM-centrals område är den lägsta i Fastlandsfinland (7,4 %). Jämfört med september månad var arbetslöshetsgraden oförändrad inom Österbottens NTM-centrals område och ökade med 0,2 procentenheter i hela landet. Under oktober fanns det totalt 1 281 lediga arbetsplatser, vilket var 616 platser (-32,5 %) färre än för ett år sedan. Antalet heltidspermitterade var 636 dvs. 83 färre (-11,5 %) än för ett år sedan. Uppgifterna framgår av UF-centrets Arbetsförmedlingsstatistik.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme