Ikikallion tarinoille kunniamaininta Punni-kirjallisuuspalkintoraadilta
Andreas Koiviston ja Tom Björklundin kaksikielinen lasten ja nuorten tietokirja Ikikallion tarinoita – mammuteista meidän aikaamme / Urbergets berättelser – från mammutar till vår tid sai raadilta kehuja muun muassa sen kunnianhimoisesta toteutuksesta.
Lastenkirjainstituutin Punni-kirjallisuuspalkinto on jaettu jälleen. Se myönnetään kotimaiselle lasten- tai nuortenkirjan tekijälle esikoisteoksesta tai rohkeasta avauksesta lasten- ja nuortenkirjallisuudessa.
Pääpalkinnon lisäksi jaettiin neljä kunniamainintaa. Viisihenkinen raati perusteli Ikikallion tarinoiden kunniamainintaa seuraavasti:
"Ikikallion tarinoita / Urbergets berättelser on kunnianhimoisesti toteutettu kaksikielinen lasten ja nuorten tietokirja, joka hyödyntää tarinallisuutta rohkeasti. Yli neljän miljoonan vuoden tapahtumat jääkaudelta nykypäivään sijoittuvat nykyisen Vantaan Stenkullan kalliolle, joka on myös teoksen omalaatuinen, mutta uskottava kertoja.
Andreas Koivisto taustoittaa arkeologiaa asiantuntevasti. Monessa lasten tietokirjassa lukija uupuu faktavyöryn alle, mutta Koivisto keventää tiedon omaksumista taitavasti tarinallisilla elementeillä. Jokaiseen aikakauteen liittyy faktalaatikko, josta lukija voi halutessaan täydentää tietämystään. Arkeologin työtä verrataan oivaltavasti palapelin kokoamiseen, sillä tieto muinaishistoriasta täydentyy vähitellen.
Tom Björklundin fotorealistisen tarkat digimaalaukset vievät lukijan elämykselliselle aikamatkalle. Eri aikakausien lapset katsovat intensiivisesti suoraan kirjan lukijaan. Kuvitus on osin erilainen kääntökirjan molemmilla puolilla, joten aiheesta kiinnostunut altistuu kuin huomaamattaan myös toiselle viralliselle kielelle.
Ikikallion tarinoita / Urbergets berättelser on museotyössä kouliintuneen tekijäkaksikon ensimmäinen tietokirja lapsille. Raati haluaa kiittää myös kustantajaa siitä, että se on valinnut kirjan kustannusohjelmaansa ja kiinnittänyt erityistä huomiota teoksen viimeisteltyyn ulkoasuun."
Pääpalkinnon sai Eveliina Talvitien ja Jani Ikosen esikoislastenkirja Ai niin, minä olen muuten Lee (Enostone 2023). Muut kunniamaininnan saaneet teokset ovat Martina Moliis-Mellbergin ja Sanna Manderin riimitetty kuvatarina I mitt lilla huvud. Rimliga och orimliga rim (Schildts & Söderströms), Miila Westinin lapsille suunnattu sarjakuvaromaani Myyttiset 1: Loputon talvi (S&S) ja Tittamari Marttisen nuorille suunnattu säeromaani Tähdet syntyvät sattumalta (Kvaliti).
Lastenkirjainstituutin tiedote: https://lastenkirjainstituutti.fi/tiedotearkisto/punni-palkinto-eveliina-talvitielle-ja-jani-ikoselle
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Vesa TompuriKustantajaAviador Kustannus
Puh:+358 50 591 6059vesa@aviador.fiJarkko MaliMyyntijohtajaAviador Kustannus
Puh:+358 50 368 8335jarkko@aviador.fiMiksu VäkipartaTiedottajaAviador Kustannus
Puh:+358 40 559 9575miksu@aviador.fiKuvat
Linkit
Tietoa julkaisijasta
Aviador Kustannus
Suotie 15
05200 RAJAMÄKI
http://www.aviador.fi
Aviador Kustannus on kotimainen kustantamo, joka julkaisee kauno- ja tietokirjallisuutta. Valikoimiimme kuuluvat niin klassikot kuin nykykirjallisuuskin, musiikkikirjat sekä käännökset vähän huomioiduilta kielialueilta – kotimaista laatuproosaa ja runoutta unohtamatta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aviador Kustannus
Hannu Mäkelän uutuusromaani miehen rakkaudenkaipuusta17.5.2024 14:39:33 EEST | Tiedote
Hannu Mäkelän romaani Kasper. Mies ja tie on julkaistu Aviadorin kustantamana. Kasper on tavallinen suomalainen mies, joka sattuu syntymään sodan aikana yksinhuoltajaäidin ainoaksi lapseksi. Iloista rosvoa hänestä ei tule, yksinäinen poika vain. Siitä tie alkaa ja kulkee erilaisten paikkakuntien, koulujen ja kokemusten halki aikuisuuteen; jos Kasper aikuiseksi sitten koskaan kasvaa. Kasperin jatkuva kaipuu on paitsi rauhan ja luonnon niin etenkin naisen kaipuuta. Hän ihastuu, rakastuu, kiintyy, solmii liiton ja eroaa; joutuu itse asiassa useimmiten jätetyksi. Hengissä häntä pitää lähinnä toimittajan työ, joka vie monien työpaikkojen kautta suomalaisen sodanjälkeisen yhteiskunnan elämään, jossa myös on omat mutkansa. Työpaikat vaihtuvat siinä kuin ihmissuhteet, iän myötä niidenkin löytäminen vaikeutuu. Monista umpikujista Kasper selviytyy, osin huumorilla. Silti lopulta tuntuu, ettei elämä enää kanna; on parempi itse päästää irti. Mutta edes kuolema ei tietenkään hänenlaistaan armahda j
Kiltin tytön rakkaus – päätöksiä ja ulkopuolisuuden tunnetta17.5.2024 14:30:49 EEST | Tiedote
Aikaisemmin kolme runokokoelmaan julkaisseen Hanna Stormin esikoisromaani esittelee milleniaaleille tutun maailman, loputtoman päätösten viidakon, jossa korkea koulutus ja laaja sosiaalinen verkoto ei välttämättä takaa mitään.
Iman oppii uutta – tarina kasvun asenteesta17.5.2024 08:30:00 EEST | Tiedote
Lastenkirja Iman oppii uutta käsittelee fiktion keinoin sitä, millä tavoin ihminen oppii jo lapsuusiässä uusia taitoja – sitä enemmän ja paremmin, mitä enemmän häntä rohkaistaan ja kannustetaan.
Anu Kolmosen Taapelitaivas nyt äänikirjana17.5.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Helmikuussa 2024 ilmestyneen romaanin voi nyt myös kuunnella Ada Heikkilän lukemana. Saatavana kaikista äänikirjapalveluista.
Jaakko Kemppaisen uusi tietokirja pelien tärkeästä merkityksestä7.5.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
Pelit tekevät hyvää esittelee pelit käyttäjäkeskeisenä taiteenlajina, jossa on paljon hyödyntämismahdollisuuksia kulttuurihyvinvoinnin kentällä. Se avaa pelien omalaatuisuutta taiteena, sekä yhdistää pelaamisen erityispiirteitä tutkittuun tietoon kulttuurin hyvinvointivaikutuksista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme