Kesämatkailu on miljardiluokan liiketoimintaa – Suomella kuromista muihin Pohjoismaihin
Kesän päämatkailukaudella miljoonat pohjoismaista kulttuuria ja luontoa arvostavat matkailijat suuntaavat jälleen lomansa pohjoiseen. Ahdingossa olevan matkailutoimialan kasvu tulee ulkomailta. Suomen osuus Pohjoismaiden kesän miljardibisneksestä on kuitenkin vielä pieni.

Ulkomaisten matkailijoiden odotetaan tekevän tänä kesänä jopa 1,8 miljoonaa matkaa Suomeen. Heidän käyttämänsä rahamäärä majoitukseen, ravintoloihin ja kahviloihin, kulttuuriin, urheiluun ja virkistykseen, ostoksiin, polttoaineeseen, liikkumiseen ja muihin menoihin voi alkavana kesänä nousta jopa yli 1,4 miljardin*) euron. Viime kesänä vastaava summa oli 1,3 miljardia.
Tämä optimistinen arvio perustuu kasvaneeseen kiinnostukseen ja ennakkovaraustietoihin.
– Matkailuaiheiset hakukonehaut Suomeen ovat kevään aikana kasvaneet lupaavasti edellisvuodesta. Kesä-Suomeen on myös avattu lukuisia uusia lentoreittejä ja lentoliikenteen kapasiteettia on nostettu. Kesän lentovaraukset ovat kasvaneet yli kymmenen prosenttia edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna Katarina Wakonen kertoo.
Inflaatio ei ole taltuttanut intoa matkustaa
Ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset koko Euroopassa olivat viime vuonna lähes pandemiaa ja Venäjän hyökkäyssotaa edeltävällä tasolla – eroa huippuvuoteen 2019 on alle prosentti. Suomessa oltiin kuitenkin yhä lähes viidesosa (19 %) jäljessä pandemiaa edeltäneistä luvuista. Jos venäläisten matkailijoiden vaikutus lasketaan pois, oli Suomi lähes kymmenen prosenttia (9 %) tähänastista huippuvuotta (2019) jäljessä.
Matkailu on noussut korona-ajan kuopasta ja se on ollut pandemian jälkeen etusijalla kuluttajien vapaa-ajan budjetin käytössä.
– Kysyntä kohdistuu nyt hinta-laatusuhteeltaan hyviin kohteisiin. Elpyminen alkoi 2021–2022 isojen matkailumaiden tunnetuista kohteista, mutta nyt Euroopassa turvallisena pidetyt, pohjoisen viileät kohteet ovat alkaneet kiinnostaa matkailijoita ja matkanjärjestäjiä.
Matkailualan kasvu ulkomaisten matkailijoiden varassa
Matkailuvuoden paras tulos tehdään tyypillisesti kesäkuukausien aikana. Ulkomaiset matkailijat viettivät Pohjoismaissa viime kesänä yhteensä 24 miljoonaa yötä. Suomen osuus tästä on seitsemän prosenttia, kun Ruotsin ja Norjan osuudet ovat siihen verrattuna kolmin-viisinkertaiset.
– Suomi tunnetaan maailmalla ennen muuta talveen liittyvistä kokemuksista ja elämyksistä. Kesätarjonnan heikompi tunnettuus pitää Suomen poissa matkailijoiden tutkalta. Talvikuukausina osuutemme Pohjoismaissa tehtävistä ulkomaisista yöpymisistä nousee neljäsosaan ja tekee Suomesta markkinajohtajan. Talven matkailijavirrat ovat kuitenkin kesäkautta huomattavasti pienemmät. Viime talven huippusesonkina Pohjoismaissa oli vain kahdeksan miljoonaa ulkomaisten matkailijoiden yöpymistä.
Kasvua ja ympärivuotisuutta havittelevalle toimialalle menestyminen kesäkaudella on ratkaisevaa. Kasvuodotukset suuntautuvat ulkomaisen kysynnän kasvattamiseen, kun suomalaisten kotimaan matkailu on kääntynyt laskuun.
Osassa maata matkailuala käy läpi rakennemuutosta
Matkailun osuus Suomen palveluviennistä on Tilastokeskuksen arvion mukaan kymmenen prosenttia. Matkaa matkailun huippuvuoden 2019 lähes viidenneksen (17 %) osuuteen on vielä pitkä. Matkailusta ehti ennen pandemiaa tulla yksi Suomen ulkomaankaupan ja palveluviennin tukijalka.
– Kovia kokeneen toimialan elpymistä entiselleen on hidastanut Ukrainassa käytävä sota, jolla on suoria vaikutuksia Suomen kilpailuetuihin. Matkailussa on meneillään osassa maata idänkaupan loppumiseen verrattavissa oleva rakennemuutos. Elinkeinon on etsittävä uusia markkinoita ja kehitettävä matkailupalveluita uusille kohderyhmille.
*) Luvut perustuvat Visit Finlandin ja Tilastokeskuksen kehittämän uuden kuukausitilaston Matkailijamittarin tulosten pohjalta tehtyihin kasvuarvioihin.
Pohjoismaiden tilastovertailu perustuu Visit Finlandin keräämiin tietoihin. Mukaan on otettu kustakin maasta vertailukelpoiset majoitusmuodot eli hotellit sekä vastaavat majoitusliikkeet, leirintäalueet ja retkeilymajat. Kesäkaudella viitataan tässä yhteydessä kesän huippusesonkiin (kesä-elokuu) ja talvikaudella talven huippusesonkiin (joulu-helmikuu).
Yhteyshenkilöt
Katarina WakonenHead of Business Intelligence, Visit FinlandBusiness Finland / Visit Finland
Puh:+358 40 072 3088katarina.wakonen@businessfinland.fiHeli HemgårdCommunications ManagerVisit Finland, Invest in Finland, Work in Finland, Film in Finland
Puh:+358409015219heli.hemgard@businessfinland.fiLinkit
Visit Finland vastaa valtakunnallisena matkailualan asiantuntijana ja aktiivisena toimijana ulkomailta Suomeen suuntautuva matkailun edistämisestä. Visit Finland tukee alan yrityksiä ja yritysryhmiä kansainvälisille markkinoille tarkoitettujen matkailupalvelujen kehittämisessä ja markkinoinnissa. Visit Finland on osa Business Finlandia www.visitfinland.fi / www.visitfinland.com
Business Finland on suomalainen julkinen toimija, joka tarjoaa innovaatiorahoitusta ja kansainvälistymispalveluita, edistää matkailua ja investointeja sekä osaajien houkuttelua Suomeen. Organisaatiossa työskentelee 760 asiantuntijaa 37 toimipisteessä maailmalla ja 16 toimipaikassa Suomessa. Business Finland on osa Team Finland -verkostoa. www.businessfinland.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Business Finland
Nettihaut paljastavat: sauna, järvet ja yötön yö kiinnostavat kesämatkailijoita26.6.2025 07:44:30 EEST | Tiedote
Suomen kesä tunnetaan ainutlaatuisista luontoelämyksistään kuten tuhansista järvistään ja keskiyön auringon paisteesta. Internetin hakukonedataan perustuvan tiedon mukaan luontoon liittyvien mielikuvien rinnalla kulttuuriin ja urbaaniin elämään liittyvät aiheet sekä kaupunkien tarjonta kiinnostaa yhä useampaa ulkomaista matkailijaa. Suomen tarjonnan tunteminen avaa paremmat mahdollisuudet saada matkailijat houkuteltua kesäiseen Suomeen.
Finnish health businesses seek new market in Japan23.6.2025 08:29:00 EEST | Press release
Business Finland is holding a comprehensive presentation of Finland’s health sector during Japan’s World Expo in Osaka, Kyoto and Tokyo. Japan faces challenges like a low birth rate, an ageing population and labor shortages in the care sector, which are an opportunity for Finnish skills exports. In 2024, health exports to Japan stood at to €67 million.
Suomalaiset terveysalan yritykset hakevat uutta markkinaa Japanista23.6.2025 08:29:00 EEST | Tiedote
Business Finland järjestää Japanin maailmannäyttelyn ympärillä kattavan suomalaisen terveysalan esittelyn Osakassa, Kiotossa ja Tokiossa. Japanin haasteet, kuten alhainen syntyvyys, ikääntyvä väestö ja työvoimapula hoiva-alalla ovat mahdollisuus suomalaiselle viennille. Viime vuonna terveysalan vienti Japaniin oli 67 miljoonaa euroa.
Business Finlandilta poikkeuksellisen mittava rahoituspäätös – ICEYE käynnistää yli 250 miljoonan euron investointiohjelman19.6.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Business Finland on myöntänyt avaruus- ja puolustusteknologiayhtiö ICEYElle yhden historiansa suurimmista yksittäisistä rahoituksista. Runsaan 41 miljoonan euron rahoitus nopeuttaa merkittävästi yrityksen tuotekehitystoimintaa ja vahvistaa Suomen asemaa Euroopan avaruusteknologian edelläkävijämaana. Rahoituksen avulla ICEYE käynnistää laajan yli 250 miljoonan euron investointiohjelman.
Suomi ehkäisee matkailun haittavaikutuksia jo ennakolta17.6.2025 08:15:00 EEST | Tiedote
Visit Finland on julkaissut Kestävän matkailun tila 2024 -raportin, joka nostaa esiin tarpeen määritellä matkailun vaikutusten rajat ennen kuin ongelmia syntyy. Ilman kantokyvyn tunnistamista vaarana on, että matkailu alkaa kuluttaa juuri niitä vetovoimatekijöitä, joiden vuoksi Suomeen tullaan, kuten luontoa ja hiljaisuutta. Suomessa rakennetaan järjestelmällisesti mittareita, joiden avulla matkailun kasvu voidaan ohjata kestävään suuntaan jo ennakoivasti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme