Ensiasunnon ostajat 2024: Työtilanne ja Suomen taloudellinen epävarmuus hidastavat ja jopa estävät naisten asuntohaaveita
Naiset ovat miehiä enemmän huolissaan taloudellisesta pärjäämisestä, ja naiset myös kantavat miehiä enemmän huolta suomalaisesta yhteiskunnasta, selviää Danske Bankin Ensiasunnon ostajat 2024 -tutkimuksesta.
Valtaosa 18–39-vuotiaista suomalaisnuorista haaveilee omistusasunnosta, mutta Ensiasunnon ostajat 2024 -tutkimuksen mukaan naiset ovat miehiä aktiivisempia omistusasunnon tavoittelijoita. Naisvastaajista 60 prosenttia kertoo olevansa halukas muuttamaan vuokra-asunnosta omistusasuntoon, kun taas miehistä tätä mieltä on alle puolet. Omistusasumisesta haaveilevat naiset ovat myös miehiä aktiivisempia asuntosäästäjiä, sillä naisista lähes joka viides (24 %) säästää asunnon ostoa varten, kun miehistä niin tekee joka viides.
Näistä seikoista huolimatta naiset pitävät miehiä useammin omaa tulotasoaan esteenä omistusasunnon hankkimiselle (60 % vs. 48 %). Naisten työtilanne on myös useammin esteenä omistusasumisen hankkimiselle kuin miehillä (43 % vs. 32 %). Yleisin este omistusasunnon hankinnalle on tällä hetkellä asunnon hinta, vaikka tutkimuksen mukaan naiset ovat miehiä aktiivisempia asuntosäästäjiä.
Rahahuolet painottuvat naisilla miehiä useammin. Naiset kantavat miehiä enemmän myös huolta siitä, mitä asuntolaina-asioiden ulkopuolella tapahtuu. He kokevat miehiä useammin tärkeämmäksi varautua yllättäviin menoihin kuten pesukoneen rikkoutumiseen.
”Naiset ansaitsevat ja erityisesti omistavat Suomessa edelleen selvästi miehiä vähemmän. Lompakon lasikatto johtaa arjen eriarvoisuuteen ja epäoikeudenmukaisuuteen, mikä näyttäytyy nuorilla naisilla myös ensiasunnon hankintaan liittyvänä suurempana epävarmuutena. Suomalaisnaisten taloudellinen mielenrauha on yleisesti edelleen miehiä matalampi. Naiset ovat esimerkiksi miehiä useammin huolissaan rahojensa riittävyydestä, mikä näkyy s myös Ensiasunnon ostajat 2024 -tutkimuksen tuloksista”, sanoo Danske Bank Suomen henkilöasiakkaiden lainoista vastaava johtaja Sari Takala.
Tutkimuksen mukaan myös Suomen talouden epävarmuus vaivaa ensiasunnon ostajia. Naisvastaajista 55 prosenttia kertoo, että Suomen tulevaisuuteen liittyvä taloudellinen epävarmuus hidastaa heidän omistusasunnon hankkimistaan. Epävarmuus hidastaa miesvastaajista 42 prosentin asuntohaaveita.
”Tällä hetkellä Suomen talouden ennusteet näyttävät asteittaisia elpymisen merkkejä, ja korkojen odotetaan painuvan alaspäin loppuvuoteen mennessä. Omaan kotiin on mahdollista päästä kiinni säästämisen avulla, ja nuoren kannalta on rauhoittavaa, että alkuun pääsee pienelläkin summalla. Säästäminen tuo joustoa ja taloudellista mielenrauhaa ensiasunnon hankintaan, kun lainamäärä on säästöjen verran pienempi”, Danske Bank Suomen henkilöasiakasliiketoiminnan johtaja Jens Wiklund kertoo.
Ensiasunnon ostajat 2024 -tutkimuksen teki Taloustutkimus Oy Danske Bank Suomen toimeksiannosta. Kysely toteutettiin Taloustutkimuksen internetpaneelissa 24.-31.1.2024 Manner-Suomen suomenkielistä väestöä edustavalla näytteellä. Kyselyyn vastasi määräajassa 1124 kohderyhmään kuuluvaa vastaajaa, jotka edustavat tässä tutkimuksessa noin 1,5 miljoonaa 18–39-vuotiasta suomalaista. Tutkimuksen virhemarginaali on 3,2 prosenttia suuntaansa.
Yhteyshenkilöt
Mediapuhelin arkisin klo 9–16Viestintä
Puh:050 422 6644Kuvat
Liitteet
Danske Bankista
Danske Bank on Suomen kolmanneksi suurin pankki, joka tarjoaa noin miljoonalle suomalaiselle kotitaloudelle, yritykselle ja instituutiolle palveluita laajan asiantuntemuksen sekä innovatiivisten digitaalisten ratkaisujen avulla. Danske Bank A/S, Suomen sivuliike on osa pohjoismaista Danske Bank -konsernia.
Danske Bank on pohjoismainen yleispankki, jolla on vahvat alueelliset juuret ja tiivis yhteys ympäröivään maailmaan. Danske Bank -konsernin pääkonttori sijaitsee Kööpenhaminassa, ja yhtiön osake on listattu Nasdaq Kööpenhaminassa. danskebank.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Vuoden euriborin suosio kasvoi merkittävästi16.5.2024 08:45:00 EEST | Tiedote
Yhä useampi Danske Bankin asiakas valitsee lainansa viitekoroksi vuoden euriborin.
Ensiasunnon ostajat 2024: Vanhemmat auttavat miltei puolta ensiasunnon ostajista – periytyykö omistusasuminen?26.4.2024 08:45:00 EEST | Tiedote
Puolet korkeakoulutetuista vanhemmista auttaa lapsiaan ensiasunnon hankinnassa, selviää Ensiasunnon ostajat 2024 -tutkimuksesta.
Ensiasunnon ostajat 2024: Varainsiirtoverovapauden poistaminen on vaikuttanut erityisesti naisiin ja alimpiin tuloluokkiin11.4.2024 08:45:00 EEST | Tiedote
Myös ensiasunnon ostajat ovat joutuneet vuoden alusta maksamaan varainsiirtoveroa. Ensiasunnon ostajat 2024 -kyselyn mukaan suurta osaa nuorista asuntohaaveilijoista veron paluu ei haittaa, mutta reilun kolmanneksen asuntosuunnitelmia se hidastaa. Danske Bankin mukaan vero ei ole hyydyttänyt kaupankäyntiä.
Danske Bank tiukentaa suhtautumistaan öljy- ja kaasualaan4.4.2024 08:45:00 EEST | Tiedote
Danske Bank linjaa uudelleen käytäntöjään varainhoidon sijoitustoiminnassa. Uusi käytäntö asettaa entistäkin tiukemmat vaatimukset sijoituksille öljyn ja kaasun etsintä- ja tuotantoyhtiöihin. Tavoitteena on varmistaa, että yrityksillä on Pariisin ilmastosopimuksen mukaiset siirtymäsuunnitelmat.
Jens Wiklund Danske Bank Suomen maajohtajaksi27.3.2024 11:45:00 EET | Tiedote
Danske Bank on nimittänyt Suomen henkilöasiakasliiketoiminnan johtajan Jens Wiklundin Suomen maajohtajakseen 2.4.2024 alkaen. Hän jatkaa myös nykytehtävässään henkilöasiakasliiketoiminnan johtajana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme