Vihreät - De Gröna

Sofia Virta ja Pekka Haavisto: Gazaan on saatava välitön tulitauko

Jaa

Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta sekä kansanedustaja Pekka Haavisto pitävät Gazan humanitaarista tilannetta katastrofaalisena. Alueelle on saatava välitön tulitauko ja humanitaarisen avun perillepääsy on turvattava.

Israelin sekä Hamasin välisessä konfliktissa Gazassa on kuollut YK:n arvioiden mukaan jo lähes 35 000 ihmistä, joista valtaosa on naisia ja lapsia. Israelin aloittama hyökkäys eteläisessä Gazassa Rafahin alueella tulee Pekka Haaviston mukaan johtamaan uuteen humanitaariseen katastrofiin.

– Rafahin alueella on sotaa paossa 1,5 miljoonaa palestiinalaista siviiliä ja heistä lähes 300 000 on paennut uusinta hyökkäystä. Ongelmana on, että Gazassa ei ole mitään turvallista paikkaa, minne paeta. Seuraukset tulevat olemaan katastrofaalisia, Haavisto avaa tilanteen vakavuutta.

– Hyökkäys Rafahiin on keskeytettävä välittömästi ja siviileihin kohdistuvat iskut lopetettava, hän jatkaa.

Keskeisenä ongelmana Sofia Virran mukaan koko konfliktin ajan on ollut humanitaarisen avun turvaaminen Gazassa sekä lähialueilla. YK:n palestiinalaisjärjestö UNRWA on toistuvasti varoittanut siitä, että vahingoittunut tai infrastruktuuri sekä työntekijöihin kohdistuvat iskut johtavat siihen, että perille saatua apuakaan ei pystytä jakamaan alueella. Humanitaarisen avun estäminen on kansainvälisen oikeuden vastaista, Virta muistuttaa.

– Gazassa kuolevat lapset eivät ole tämän konfliktin osapuolia, mutta he maksavat aikuisten sodasta hengellään. Humanitaarinen apu on päästettävä perille ja avustusjärjestöille on taattava mahdollisuus pelastaa henkiä ilman väkivallan uhkaa. Tämä on vähintä, mitä Israel ja Hamas voisivat tehdä. Kaikki muu on rikollista, Virta painottaa.

Viimeisin neuvotteluyritys tulitauon saavuttamiseksi alueella kariutui Haaviston mukaan viime viikolla Kairossa. Hänen mukaansa on selvää, että muuta ulospääsyä tilanteesta ei ole.

– Gazaan tarvitaan välitön tulitauko. Tämän vaatimuksen YK:n turvallisuusneuvostokin on esittänyt ja kansainvälisen yhteisön on toistettava sitä niin kauan, kunnes osapuolet pääsevät sopimukseen, Haavisto painottaa.

– Suomen on oltava tässä konfliktissa heikoimpien, sodan jalkoihin jääneiden lasten ja naisten, puolella. Hallituksen on toimittava määrätietoisesti YK:ssa, EU:ssa sekä kahdenvälisten suhteiden kautta, jotta ihmishenkiä pelastava tulitauko saadaan aikaan, Virta vaatii.

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna

Vihreiden Ohisalo: Kohtuuhintainen asuminen on turvattava kaupungeissa – Vihreät julkaisivat uuden suurten kaupunkien ohjelman23.5.2024 08:26:00 EEST | Tiedote

Vihreiden uudessa suuria kaupunkeja koskevassa ohjelmassa kuvataan kestävän asuntopolitiikan tavoitteita ja ratkaisuja suurissa kaupungeissa. Ohjelmassa esitellään myös Vihreiden ratkaisuja ilmastokriisin ja luontokadon torjumiseksi suurissa kaupungeissa sekä toimia kaupunkien elinvoiman ja ihmisten hyvinvoinnin turvaamiseksi. Suurien kaupunkien ohjelma hyväksyttiin Vihreiden puoluevaltuuston kokouksessa sunnuntaina 19.5.

Ville Niinistö: “Vihreät on takuupuolue sille, että laita- ja äärioikeistolle ei anneta valtaa”18.5.2024 11:19:08 EEST | Tiedote

Europarlamentin jäsen Ville Niinistö korosti Vihreiden puoluevaltuustolle pitämässään puheessa Vihreiden roolia Eurooppa-myönteisenä takuupuolueena ja äärioikeiston vastavoimana. Niinistön mukaan eurooppalaiset valitsevat nyt, annetaanko valtaa niille, jotka haluavat rakentaa vai niille, jotka rikkovat ja uhkaavat ihmisten sekä EU-maiden välistä yhteisöllisyyttä sekä palvelevat Putinin intressejä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye