Lisää tutkimustietoa työkoneiden sähköistymisen vaikutuksista ilmakehäpäästöihin
Tampereen yliopiston aerosolifysiikan laboratorion ja AGCO Power Oy:n yhteisessä, vuoden alussa alkaneessa tutkimushankkeessa tuotetaan maailmanlaajuisesti ainutlaatuista tutkimustietoa aerosoleista sekä työkoneiden sähköistymisen vaikutuksista niihin. Aerosolien vaikutus ilmaston lämpenemiseen on yksi ilmastotutkimuksen suurimmista epävarmuustekijöistä, mutta siitä on saatu vain rajallisesti tutkimustietoa.

– Meillä on todella hyvä valmius tutkia monipuolisesti ja syvällisesti moottoreiden ilmakehäpäästöjä, joten tutkimuksella tulee olemaan myös globaali merkitys, Tampereen yliopiston aerosolifysiikan professori Topi Rönkkö iloitsee.
Sähköistämisen vaikutusta työkoneiden ilmakehäpäästöihin selvitetään
Ilmakehän aerosolit koostuvat pienistä, halkaisijaltaan alle millimetrin sadasosan kokoisista hiukkasista, jotka hetkellisen ilmanlaadun lisäksi vaikuttavat myös ilmastoon monin eri tavoin. Erityyppiset pienhiukkaset voivat esimerkiksi imeä auringon lämpösäteilyä, muuttaa auringon valon kulkusuuntaa, sekä toimia pilvipisaroiden tiivistymisytiminä. Aerosoleista on välttämätöntä saada lisää tutkimustietoa niiden ilmastovaikutusten merkityksen ymmärtämiseksi.
Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millä tavalla koneiden moottorit ja niissä käytettävät erilaiset polttoaineet vaikuttavat koneiden aerosolipäästöihin. Tutkimuksessa selvitetään mittaamalla, miten työkoneen polttomoottorin avustaminen sähköllä vaikuttaa päästöihin. Vaikutusta selvitetään myös vaihtoehtoisille, uusiutuville dieselpolttoaineille.
– Tutkimustuloksena saadaan selvyyttä kokonaisaerosolipäästöjen ominaisuuksista ja määristä sekä siitä, miten eri voimanlähteet vaikuttavat niihin, kertoo tutkijatohtori Kimmo Korhonen Tampereen yliopistosta.
Työkoneiden kestävä tuotekehitys on henkilöautoja haastavampaa
Sähkökäyttöiset ajoneuvot ovat lisääntyneet huimasti tieliikenteessä. Työkoneissa tahti on ollut hitaampaa, sillä nykyisen akkuteknologian tarjoama energiakapasiteetti rajoittaa täyssähköistettävien työkoneiden maksimikokoa.
– Työkoneiden ilmastovaikutusten pienentämiseen on monia eri vaihtoehtoja, jotka vastaavat käytettävyydeltään asiakkaiden tarpeisiin. AGCO Powerin Linnavuoren moottoritehtaallamme kehitetään sähköakkujen lisäksi muun muassa vedyn, metanolin ja metaanin käyttöä energialähteenä. Tavoitteenamme on vastata ilmastohaasteeseen kehittämällä ja valmistamalla moottoreita, jotka tekevät työkoneista mahdollisimman ympäristöystävällisiä. Hanke vie meitä kohti puhtaampaa tulevaisuutta, AGCO Powerin tuotekehitysjohtaja Kari Aaltonen kertoo.
Yliopiston ja AGCO Powerin yhteistyöllä on pitkät perinteet
Tampereen yliopiston ja AGCO Powerin yhteistyöllä on pitkät perinteet. Yksi AGCO Powerin tuotekehityksen yksiköistä sijaitsee Tampereen yliopiston Hervannan kampuksella, joten tiimityö on luontevaa. Moottoreiden testaus tapahtuu linnavuorelaisilla voimanlähteillä ja AGCO Powerin kehittämällä testialustalla Hervannassa.
– Kehitimme itse tutkimusympäristön sarjahybridilaitteistojen testaukseen, koska sellaiselle nähtiin selkeä tarve. Testialustaa voidaan hyödyntää AGCO Powerin oman tutkimuksen lisäksi myös yliopiston omissa projekteissa sekä opetuksessa, AGCO Powerin tutkimuspäällikkö Jouko Järvinen kertoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kimmo KorhonentutkijatohtoriTampereen yliopisto
Puh:+35845 881 4252kimmo.korhonen@tuni.fiJouko JärvinenTutkimuspäällikköAGCO Power Oy
Puh:+35840 866 7784jouko.jarvinen@AGCOcorp.comKuvat

EPSA-hanke
Towards understanding of the effects of electrification on primary and secondary aerosol emissions from machinery: e-fuels and hybrid powertrains (EPSA) -hanketta rahoittaa Vaikuttavuussäätiö. Hanke on kaksivuotinen. Tutkimukset suoritetaan Tampereen yliopiston hybriditutkimusalustalla, joka on perustettu vuonna 2021. Projekti toteutetaan Vaikuttavuussäätiön (The Finnish Research Impact Foundation) Tandem Industry Academia -rahoituksella.
Tampereen yliopisto
Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 22 000 opiskelijaa ja henkilöstöä yli 4 000. Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa.
AGCO Power
Nokian Linnavuoressa toimiva AGCO Power on yksi maailman johtavista dieselmoottoreiden valmistajista. Yhdessä Kiinassa, Brasiliassa ja Argentiinassa toimivien tuotantolaitostensa kanssa AGCO Power kehittää ja valmistaa moottoreita, joita käytetään monien maailman johtavien traktorimerkkien, kuten Fendtin, Valtran ja Massey Fergusonin, voimanlähteinä. Jo 80 vuotta toiminut AGCO Power on osa AGCO-konsernia.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto
Tiedon valoa -tapahtuma Tampereen yliopistossa – pääpuhujana kulttuuri-ikoni Seela Sella16.1.2026 15:42:13 EET | Tiedote
Tiedon valoa -tapahtuma järjestetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa Tampereen yliopiston keskustakampuksen Päätalossa, ja samalla tapahtuma laajenee kaksipäiväiseksi. Tapahtumaan on vapaa pääsy. Ohjelmaa on kaikille tieteestä, tutkimuksesta ja kulttuurista kiinnostuneille.
Kirjasto kohtaa algoritmin: kuka pian päättää, mitä luemme?14.1.2026 09:08:30 EET | Tiedote
Tampereen yliopiston tutkimus pureutui tekoälyn käyttöön julkisissa kirjastoissa. Tutkimustulosten perusteella tekoälyavusteinen aineistonhallinta yhdenmukaistaa kokoelmia ja jakaa kirjastonhoitajien mielipiteitä. Samalla se voi tarjota lisää perusteluja tehostamiselle.
Etäkokoukset yllättivät mainettaan parempina – laatu ratkaisee13.1.2026 13:00:00 EET | Tiedote
Työelämää vaivaa kokousähky, mutta se ei välttämättä heikennä hyvinvointia. Ratkaisevaa on kokousten laatu. Tampereen yliopistossa toteutettu tutkimus paljastaa, että etäkokoukset voivat olla tehokkaampia ja tuottavampia kuin lähikokoukset, kun ne on organisoitu hyvin ja vuorovaikutus toimii.
Kieli- ja viestintätieteiden yleisöluentosarja Sopii kysyä! alkaa tammikuussa16.12.2025 08:45:00 EET | Tiedote
Lääkärissä käyminen, verkkokeskusteluun osallistuminen, generatiivisen tekoälyn kanssa asioiminen, mainokset, sopimustekstit ja lemmikille lepertely – kieli ja viestintä liittyvät kaikkeen. Muun muassa näistä aiheista puhutaan Sopii kysyä! -luentosarjassa Tampereella pääkirjasto Metsossa.
Tampereen yliopistosta valmistuu yli 4 400 tutkinto-opiskelijaa11.12.2025 11:10:00 EET | Tiedote
Tampereen yliopistosta valmistuu tänä vuonna reilusti yli 4000 tutkinto-opiskelijaa. Määrä kasvoi viime vuoteen nähden noin kahdellasadalla. 51 prosenttia valmistuneista suoritti ylemmän korkeakoulututkinnon, eli arkkitehdin, diplomi-insinöörin, lääketieteen lisensiaatin tai maisterin tutkinnon.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme