Oulun yliopisto

Oulun yliopisto liittyi Suomen puolustusalan yhteisöön

Jaa

Oulun yliopisto on liittynyt Digital Defence -ekosysteemiin (DDE) vahvistaen Suomen asemaa puolustus- ja turvallisuusinnovaatioiden edelläkävijänä. Tähän yhteistyöhön liittyy aiemmin uutisoitu Ouluun perustettava Naton 6G-testikeskus, jossa keskitytään tulevaisuuden langattomiin viestintäteknologioihin.

Testikeskus tarjoaa edistyneitä tutkimustiloja, palveluita ja testausprosesseja nopeuttaakseen 6G-verkkojen ja niihin liittyvien kaksikäyttösovellusten kehitystä. Se toimii maailmanlaajuisena keskuksena, jonka avulla kumppanit, mukaan lukien Naton DIANA-ohjelman jäsenet ja puolustusteollisuus, voivat testata tulevia 6G-konsepteja, -tuotteita ja -ratkaisuja.

"Meillä on syvää asiantuntemusta sotilaallisen viestinnän tutkimuksesta 1980-luvun lopulta lähtien. Siviili- ja puolustusteknologian lisääntyvä tarve korostaa 6G-testikeskuksemme merkitystä”, sanoo professori Matti Latva-aho, 6G-lippulaivaohjelman johtaja.

Yliopiston tutkijoiden vuosikymmenten uraauurtava työ mobiili- ja langattomien innovaatioiden parissa tekee siitä ihanteellisen koordinaattorin uudelle testikeskukselle ja siten yhteistyökumppanin DDE-yhteisön yrityksille. Naton testikeskuksena tilat ovat käytettävissä heidän hyväksymilleen yrityksille ja on luontevaa, että suomalaiset yritykset pääsevät tekemään testejään täällä. Testikeskuksen asiakkaita tulee toki paljon myös muista Naton maista.

"6G-testikeskuksemme tarjoaa kumppaneille pääsyn maailmanluokan radiotaajuuksien mittauslaitteisiin ja kattavat testauspalvelut 6G-teknologian suunnitteluun. 6G pyrkii yhdistämään perinteisesti erilliset toiminnot, kuten viestinnän ja tutkan, yhdeksi monitoimiratkaisuksi käyttämällä suuria antenniryhmiä ja tekoälyä. Testikeskuksemme on ympäristö, jossa voi turvallisesti ja luotettavasti testata vaihtamisominaisuuksia kaksikäyttöisissä puolustus- ja siviilisovelluksissa," kertoo tutkimusjohtaja Hannu Nikurautio.

“Olemme aina innoissamme, kun uusi jäsen liittyy osaksi ekosysteemiä. Oulun yliopisto vahvistaa ekosysteemin jo olemassa olevaa Naton DIANA verkostoa VTT:n ohella. Oulun yliopiston DIANA 6G-testikeskus tarjoaa yrityksille ainutlaatuiset testausmahdollisuudet tietoliikennetekniikan kaksoiskäyttö- ja puolustussovellusten kehittämiseen,” iloitsee DDE:n ekosysteemijohtaja Jarmo Puputti.

"Pitkäaikainen asemamme mobiiliteknologian tutkimus- ja kehitystyössä tekee meistä ihanteellisen innovaatiokumppanin puolustusyhteisön jäsenille, koska 6G tehostaa teknologian kaksikäyttömahdollisuuksia kuluttaja- ja puolustusaloilla, toteaa dekaani Jukka Riekki Oulun yliopiston tieto- ja sähkötekniikan tiedekunnasta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto

Nuorten päätöksessä lähteä yrittäjäksi vaikuttaa yhä useammin halu ratkaista ongelmia13.6.2024 09:43:50 EEST | Tiedote

Mikä saa nuoren yrittäjän tielle? Ratkaiseeko raha vai työn mielekkyys? Nuorten yrittäjyyshalukkuus on noussut selvästi viime vuosina ja nyt yli puolet nuorista haluaa kokeilla yritystoimintaa jossain työuran vaiheessa. Nuoret eivät välttämättä enää ensisijaisesti halua tehdä yrittäjänä rahaa, vaan toteuttaa itseään ja unelmiaan merkityksellisellä tavalla. Aiheesta keskustellaan Porin SuomiAreenalla 27. kesäkuuta.

Nuorten kanssa kehitetyn pelin avulla kirjoitustaidot haltuun13.6.2024 07:07:00 EEST | Tiedote

Oulun yliopiston INTERACT- ja OASIS -tutkimusyksiköt, yhteistyössä Lapin yliopiston Pelaa, keksi & kirjoita -hankkeen ja Oulun ammattikorkeakoulun kanssa ovat kehittäneet teknologian ja motivaatiotutkimuksen innoittamana virtuaalisen pelioppimisympäristön tukemaan lasten ja nuorten luku- ja kirjoitustaitoja. Tarinatalo -hanke on monitieteellinen tutkimusprojekti, jossa yhdistyy Lapin yliopiston pedagoginen asiantuntijuus, Oulun ammattikorkeakoulun ohjelmointiosaaminen sekä Oulun yliopiston käyttäjälähtöisen teknologian ja hyötypelien suunnittelutaidot.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye