Prisma Seppälän uudistus on valmistunut
30.5.2024 11:50:58 EEST | Osuuskauppa Keskimaa | Tiedote
Prisma Seppälän myymälässä on tehty kevään aikana mittava uudistus, kun päivittäistavarapuolta on selkeytetty uudelleenjärjestelyin ja samalla myös valikoimia on kasvatettu 500 uudella tuotteella. Lisäksi koko myymälään on asennettu digitaaliset hintaetiketit.

Osuuskauppa Keskimaa on uudistanut Prisma Seppälän myymälää kevään aikana. Uudistukset alkoivat jo helmikuun aikana, kun Prisman käyttötavaraosastolle tehtiin konseptiuudistus, jossa rautapuolen osasto uudistettiin Rauta-Prisma-konseptin mukaiseksi.
− Viime viikolla saimme valmiiksi myymälän päivittäistavaraosaston laajemman uudistuksen. Aloitimme uudistustyöt huhtikuun alussa ja nyt olemme saaneet päivitettyä myymälää entistä selkeämmäksi ja tyylikkäämmäksi osittain uusilla kalusteilla ja uudelleenjärjestelyillä, taustoittaa Prismajohtaja Mikko Lehtinen.
Suurimpina muutoksina myymälässä näkyvät teollisten elintarvikkeiden, kuten säilykkeiden, kahvin, teen, makeisten, murojen, pastojen ja muiden kuivatuotteiden uudelleenjärjestelyt. Myös juomaosastoa on uudistettu mahdollista uutta alkoholilain muutosta silmällä pitäen.
Muutostöitä on tehty pääosin yöaikaa, jotta ne ovat häirinneet mahdollisimman vähän asiakkaita.
− Tällaisten isompien muutostöiden osalta on erityisen tärkeää, että ne ovat hyvin suunniteltuja, jotta saamme muutokset toteutettua mahdollisimman pienin häiriöin ostaville asiakkaille. Suuri kiitos hyvin toteutetusta ja tehokkaasta muutostyöstä muutosryhmällemme ja henkilökunnallemme, Lehtinen kiittelee.
Digitaaliset hintaetiketit helpottavat asiointia ja tehostavat myyjien työtä
Yksi merkittävä muutos myymälässä on uudet digitaaliset hintanäytöt, joilla on myös merkittävä vaikutus myyjien työhön.
− Uudet digitaaliset hintanäytöt ovat meillä pitkään odotettu uudistus. Digitaaliset hintanäytöt lisäävät hinnoittelun selkeyttä asiakkaille ja muuttavat myös myyjiemme työtä merkittävästi. Tulostettavien hintalappujen sijaan hinnoittelu- ja tuotetietomuutokset pystytään ajamaan kätevästi digitaalisille hintanäytöille, Lehtinen kertoo.
Digitaalisten hintaetikettien lisäksi myös hyllynpäädyissä on uudet diginäytöt helpottamassa ja ohjaamassa asiakkaiden asiointia.
Digitaaliset hintanäytöt tulevat Keskimaan kaikkiin Prismoihin. Prisma Keljossa diginäyttöjen asennukset ovat juuri valmistumassa ja Prisma Palokassa diginäyttöjen asennukset valmistuvat kesäkuun alussa.
Uusi itsepalvelukassa-alue valmistui Kukkakauppa Ilonan päätyyn
Asiakkaiden pienempien ostosten maksamiseen sekä kerää ja skannaa -palvelua hyödyntäville asiakkaille kassalinjaston toiseen päähän on lisätty uusi itsepalvelukassa-alue. Kassa-alue palvelee erityisesti käyttötavarapuolen päässä asioivia asiakkaita, jotka haluavat hoitaa itse tuotteiden rahastamisen.
− Meillä on Prisma Seppälässä nyt yhteensä 15 itsepalvelukassaa tukemassa perinteisiä kassoja. Uudella linjastolla olemme vastanneet asiakkaiden toiveisiin lisätä itsepalvelukassojen määrää. Itsepalvelukassat ovat todella suosittuja ja vähentävät jonottamista kassoille pienempiä ostoksia tehdessä, Lehtinen toteaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Osuuskauppa Keskimaan, Prismajohtaja Mikko Lehtinen, mikko.lehtinen@sok.fi, 010 767 3032
Kuvat



Osuuskauppa Keskimaa on market- ja tavaratalokauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa sekä liikennekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Olemme maakunnan markkinajohtaja kaikilla edustamillamme toimialoilla. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä noin 755 miljoonan euron liikevaihdolla. Asiakasomistajia on lähes 140 000. Keski-Suomen suurimpana yritystyönantajana työllistämme noin 2000 keskisuomalaista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Keskimaa
ABC Keljonkankaan uusi mittarikenttä avataan 1.7. – sähkölatausasema valmistuu heinäkuun aikana30.6.2026 12:15:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaan ABC Keljonkankaan uudistus etenee suunnitelmien mukaisesti, kun uusi polttonestemittarikenttä avataan asiakkaille 1.7. ja ABC-suurteholatausasema avataan heinäkuun aikana. ABC Keljonkankaan liikennemyymälä palvelee asiakkaita normaalisti koko kesän ajan.
Prisma Seppälän verkkokaupan uusi noutopiste avautuu 25.6.202624.6.2026 08:25:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaan Prisma Seppälän verkkokaupan uusi S-kaupat-noutopiste avautuu torstaina 25.6.2026. Uusi noutopiste sijaitsee Prisman parkkihallin Vasarakadun puoleisessa päädyssä, ja se tekee verkko-ostosten noutamisesta entistä sujuvampaa kaikissa sääolosuhteissa. Samalla noutokapasiteetti kasvaa ja myös Prisma.fi:n käyttötavaranoutolokerikko siirtyy uuteen sijaintiin.
S-market Hankasalmen uudistus valmistui – avajaisia vietetään 11.–13.6.10.6.2026 09:15:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaan S-market Hankasalmen uudistus on valmistunut. Noin 1500 neliömetrin myymälässä on uusittu kylmälaitteet, raikastettu myymäläilmettä ja muokattu valikoimaa vastaamaan entistä paremmin asiakkaiden tarpeisiin. Uudistuneen myymälän avajaisia vietetään torstaina 11.6. kakkukahvien ja avajaistarjousten merkeissä.
Break Sokos Hotel Himoksen ensimmäinen talvisesonki yllätti – hiihtolomaviikot lähes loppuunmyyty3.6.2026 09:40:00 EEST | Tiedote
Marraskuussa 2025 avattu Break Sokos Hotel Himos on saanut vahvan alun toiminnalleen. Hotellin ensimmäinen talvisesonki jäi kokonaisuudessaan verrattain lyhyeksi, mutta vilkkaimmat ajanjaksot, erityisesti hiihtolomaviikot, sujuivat odotettua paremmin ja hotelli oli lähes loppuunmyyty.
"Jos en muuta saa, menen kaupan kassalle töihin"1.6.2026 08:45:00 EEST | Tiedote
Lausahdus paljastaa sitkeän asenteen: palvelualan työ nähdään yhä liian usein viimeisenä vaihtoehtona, ei arvostettavana ammattina.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme