Kesäkuu tuo laajalti lisäturvaa liikenteeseen – esimerkiksi vuokrattavat sähköpotkulaudat ja kilpailukäytössä olevat moottoriajoneuvot tulevat nykyistä laajemmin liikennevakuutuksen piiriin
- Liikennevakuutuslaki uudistuu 1.6.2024 alkaen. Tärkein kuluttajaa koskeva muutos on sähköisten liikkumisvälineiden liittäminen lakisääteiseen vakuutukseen.
- Uuden lain myötä liikennevakuutettavia ovat kaikki liikkumisvälineet, jotka kulkevat moottorin avulla nopeammin kuin 25 km/h tai joiden paino ylittää 25 kg.
- Myös vuokrattavat sähköpotkulaudat tulevat liikennevakuutuksen piiriin painosta ja nopeudesta riippumatta. Jatkossa kaikki kilpailu- ja harjoituskäytössä olevat moottoriajoneuvot on liikennevakuutettava.
- Vuokralautojen vakuutusturva on rajattu: Vahingon sattuessa vakuutus korvaa kuljettajalle ainoastaan sairaanhoitokulut. Muille kuin kuljettajalle aiheutuneet henkilö- ja omaisuusvahingot korvataan liikennevakuutuksen yleisten periaatteiden mukaan, jolloin korvausta maksetaan myös muun muassa ansionmenetyksestä.
Sähköisten liikkumisvälineiden käyttö on yleistynyt vauhdilla, ja samalla ovat lisääntyneet myös eri liikkumisvälineillä ajetut onnettomuudet. Julkiseen keskusteluun ovat nousseet etenkin sähköpotkulautailusta johtuneet tapaturmat. Vakuuttaminen parantaa vuokrattavien sähköpotkulautojen aiheuttamista vahingoista kärsineiden asemaa.
Liikennevakuutuksen vakuutusturvan laajeneminen tietää muutoksia monien liikkujien ja erityisesti vuokrausyritysten arkeen. Sähköpotkulautoja vuokraavien yritysten tulee hankkia laudoilleen liikennevakuutus.
”Liikennevakuutuslain muutoksen lähtökohtana on, että sivullisille aiheutuneet vahingot korvataan täysimääräisesti. Lakisääteinen liikennevakuutus kattaa sähköpotkulaudan kuljettajan osalta sairaanhoitokulut, joten uudistus parantaa sekä kuljettajan että sivullisten asemaa liikenneonnettomuuksissa”, toteaa Finanssiala ry:n (FA) juristi Mona Redsven.
Jatkossa kaikki kilpailu- ja harjoituskäytössä olevat moottoriajoneuvot on liikennevakuutettava. Laista poistettiin kohta, jonka mukaan vakuutus ei ole voimassa eristetyillä kilpailualueilla. Moottoriajoneuvokilpailuja koskeva uudistus varmistaa, että kilpailun yleisöllä tai esimerkiksi maastossa kilpailureitille vahingossa eksyvillä ulkoilijoilla on kaikissa onnettomuustilanteessa vakuutuksen tuoma turva. Lakiuudistus kuitenkin kaventaa liikennevakuutuksen tuomaa turvaa kuljettajan osalta. Kilpailuissa tai kilpailuun tähtäävässä ohjatussa tai valvotussa lajiharjoittelussa tapahtuvassa onnettomuudessa kuljettajan omia vahinkoja ei korvata liikennevakuutuksesta, eli kuljettajapaikkasuoja ei ole voimassa. Täydentävää turvaa tuovat vapaaehtoiset tai kilpailulisenssien edellyttämät vakuutukset, jotka kattavat kuljettajan omat henkilövahingot.
Liikennevakuutusturva koskee myös nopeus- tai painorajan ylittäviä senioriskoottereita, joita esimerkiksi liikuntarajoitteiset käyttävät arjessa liikkumisen apuna.
Jos sähköpyörätuoli tai muu vastaavanlainen kevytrakenteinen liikkumisväline on hankittu lääketieteellisin perustein yksinomaan vammaisten käyttöön tarkoitetuksi liikkumisen apuvälineeksi terveydenhuollon toimesta tai suosituksesta, sille ei tarvitse ottaa liikennevakuutusta. Jos vakuuttamisvelvollisuudesta vapautettu liikkumisväline aiheuttaa vahingon, korvauksista huolehtii Liikennevakuutuskeskus. Kolmansille osapuolille korvataan sekä henkilö- että omaisuusvahingot, ja lisäksi vahingon aiheuttaneelle korvataan tämän omat henkilövahingot.
Kannattaa selvittää omasta vakuutusyhtiöstään, onko ryhdyttävä toimenpiteisiin.
LVM:n työryhmä tarkastelee muun muassa mikroliikkumisen promillerajaa
Liikenne- ja viestintäministeriö on asettanut työryhmän valmistelemaan hallituksen esitystä mikroliikkumista ohjaavasta lainsäädännöstä. Työryhmän toimikausi päättyy 31.8.2025. Sen tehtävänä on arvioida, millaista sääntelyä tarvitaan, jotta kevyillä sähköajoneuvoilla liikkuminen on jatkossa mahdollisimman turvallista. Työryhmä tarkastelee muun muassa mikroliikkumisen promillerajaa ja sen valvontaa sekä sähköpotkulautailun liikennesääntöjen yhtenäistämistä.
FA pitää hyvin tärkeänä, että sähköpotkulautaonnettomuuksien ennaltaehkäisemiseksi käytetään myös sääntelyn tarjoamia keinoja
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mona RedsvenJuristi
Puh:+358 20 793 4253mona.redsven@finanssiala.fiJohannes PalmgrenMonimediatoimittaja
Puh:+358 20 793 4229johannes.palmgren@finanssiala.fiLisätietoa julkaisijasta Finanssiala ry
Finanssiala ry
Itämerenkatu 11 - 13
00180 HELSINKI
020 793 4240
http://www.finanssiala.fi
Finanssiala ry (FA) edustaa Suomessa toimivia pankkeja, henki-, työeläke- ja vahinkovakuutusyhtiöitä, rahasto- ja rahoitusyhtiöitä sekä arvopaperivälittäjiä. Rakennamme jäsenillemme toimintaympäristöä, jossa ne voivat liiketoiminnallaan lisätä suomalaista hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finanssiala ry
Finanssiala ry:n Arno Ahosniemi on iloinen suomalaisten vahvasta edustuksesta EU-parlamentin talous- ja raha-asiain valiokunnassa23.7.2024 12:37:27 EEST | Tiedote
Euroopan parlamentti on ensimmäisessä täysistunnossaan valinnut komissiolle puheenjohtajan ja hyväksynyt eri valiokuntien edustajat. Finanssiala ry iloitsee, että toimialan kannalta keskeiseen talous- ja raha-asiain valiokuntaan tulee peräti viisi suomalaista. Valiokuntaan valittiin jäseniksi Eero Heinäluoma (sd.), Aura Salla (kok.) ja Jussi Saramo (vas.). Varajäseninä toimivat Katri Kulmuni (kesk.) ja Maria Ohisalo (vihr.). Valiokunta käsittelee muun muassa EU:n talouspolitiikkaan, finanssivalvontaan ja pankkisektorin sääntelyyn liittyviä asioita.
Sijoitushuijaukset kasvaneet vuodessa 90 prosenttia – älä osta sijoitusta säkissä15.7.2024 11:32:45 EEST | Tiedote
Suomalaiset menettivät yli 16 miljoonaa euroa sijoitushuijauksissa vuonna 2023. Kasvua edelliseen vuoteen oli noin 90 prosenttia. Tiedot ilmenevät Finanssiala ry:n pankeilta keräämistä luvuista. Sijoitushuijaukset liittyvät tyypillisesti virtuaalivaluuttaan, johon sijoittamalla luvataan suuria pikavoittoja pienellä riskillä.
Rahastoihin viisi miljoonaa uusia pääomia – rahastopääoman yhteenlaskettu arvo kesäkuussa 167 miljardia euroa8.7.2024 14:09:50 EEST | Tiedote
Suomeen rekisteröityihin sijoitusrahastoihin sijoitettiin kesäkuussa yhteensä 5 miljoonaa euroa uusia pääomia. Rahastopääoma kasvoi myös suotuisan markkinakehityksen ansiosta. Yhteenlaskettu rahastopääoman arvo oli kuukauden lopussa 167 miljardia euroa.
Uudet hyvän edunvalvontatavan suositukset vahvistavat vastuullisen lobbauksen kulttuuria Suomessa – FA sitoutuu yhteisiin eettisiin käytäntöihin25.6.2024 10:00:00 EEST | Tiedote
Avoimuusrekisterin neuvottelukunta on laatinut hyvän edunvalvontatavan suositukset, jotka kannustavat vaikuttamistoimintaa harjoittavia toimijoita yhteisiin eettisiin käytäntöihin. Finanssiala ry (FA) on ensimmäisten joukossa sitoutunut suosituksiin, jotka julkaistiin 25.6.2024.
Asuntomurtojen määrä kohonnut viime vuodesta – katso tästä vinkit lomalaisen varautumiseen19.6.2024 06:30:00 EEST | Tiedote
Asunto- ja vapaa-ajan asuntomurtojen määrä on noussut selvästi vuodentakaiseen verrattuna. Toukokuun lopun 2024 tietojen mukaan asuntomurrot ovat lisääntyneet Helsingissä edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta 23 prosenttia ja koko maan osalta 20 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi poliisin tilastoista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme