Vihreät keinot kirjallisuusalan ja kirjailijoiden tilanteen parantamiseksi
Vihreiden eduskuntaryhmä esittää kahdeksaa eri toimenpidettä vahvistamaan kirjallisuusalaa. Vihreä eduskuntaryhmä haluaa turvata Suomen kielen ja kulttuurin säilymisen ja vahvistaa kaikkien lukutaitoa. Tätä haastavat Orpo-Purran hallituksen leikkaukset kulttuurin tuesta, aikeet nostaa kirjojen arvonlisäveroa ja kirjailijoiden riittävien korvauksien laiminlyönti, samaan aikaan kunnat säästävät kulttuurista ja kirjastoista.

– Suomalaisten lukutaito heikkenee jatkuvasti, mikä näkyy esimerkiksi laskeneissa PISA-tuloksissa. Lukutaidon ylläpitämiseksi ja vahvistamiseksi tarvitaan laadukasta suomalaista kirjallisuutta. Samaan aikaan kirjailijoiden ja kirjallisuusalan asema on luisumassa surkeaksi ja hallitus murentaa sitä entisestään leikkauksillaan, toteaa eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja kansanedustaja Inka Hopsu.
Orpon-Purran hallitus on kulttuurialan tukemisen sijaan leikannut siltä ja on lisäksi korottamassa kirjallisuuden arvonlisäveroprosenttia 10 prosentista 14 prosenttiin. Viimeisimpänä kehysriihessä opetus- ja kulttuuriministeriön yleisavustuksiin suunnattuja leikkauksia päätettiin kasvattaa ja nopeuttaa jo aiemmin suunniteltuja leikkauksia. Vuonna 2025 säästöt ovat 75 miljoonaa euroa ja vuonna 2026 säästöt nousevat 150 miljoonaan euroon.
– Meillä on elinvoimainen kieli ja vahva oma kulttuuri. Ne eivät kuitenkaan ole itsestäänselvyyksiä, vaan niitä pitää suojella. Kirjallisuudella on keskeinen sija kieli-identiteetin tukijana sekä kielen ylläpitäjänä ja sen uudistajana. Kirjallisuuden säilyminen onkin myös kielen elinehto, eikä kirjallisuutta ole ilman kirjailijoita, Hopsu jatkaa.
Kirjailijoiden toimeentulo muodostuu kirjojen myynnistä ja lainoista sekä erilaisista apurahoista. Vuonna 2021 painettu kovakantinen kirja tuotti kirjailijalle keskimäärin 3,31 euroa myydyltä kappaleelta. Korvaukset ovat kuitenkin jääneet jälkeen inflaatiokehityksessä. Samoin Suomi on jäänyt lainakorvausmäärärahassa jälkeen verrokkimaistaan muista Pohjoismaista.
– Jos tuhoamme tekijöiden mahdollisuudet, tuhoamme myös oman kielemme ja kulttuurimme kehityksen perustan. Sen vuoksi esitämme kahdeksaa toimenpidettä kirjallisuuden alalle, typerin temppu olisi nyt nostaa kirjallisuuden alv:ia! Esimerkiksi Briteissä halutaan säilyttää elinvoimainen kirjallisuusala ja kirjojen alv:t on pidetty nollassa, kritisoi Hopsu.
– Monessa maassa on herätty pelkän digitaalisen oppimateriaalin oppimateriaalin tuomiin haasteisiin. Lukutaito heikkenee ja keskittymisen haasteet lisääntyvät. Koneella vietetty aika vain kasvaa. Voisimme tässäkin ottaa oppia Ruotsista ja tukea kuntia panostamaan digitaalisen materiaalin rinnalla perinteisiin oppikirjoihin. Myös oppilaat ja opiskelijat toivovat niitä takaisin, Hopsu korostaa.
– Mistä tahansa näistä toimenpiteistä voi aloittaa hyvä hallitus! Hopsu päättää.
Toimenpiteet:
-
Kirjallisuuden arvonlisäveron laskeminen 0%:iin
-
Äänikirjojen palkkiotason sitominen tietylle tasolle
-
Lainauskorvausmäärärahan nosto pohjoismaiselle tasolle
-
Striimausten tuominen korvauksen piiriin
-
Celian lainausten tuominen korvausten piiriin
-
Teoksen hinnan määrittäminen 12 kuukaudeksi eteenpäin
-
Vähälevikkisen laatukirjallisuuden ostotuen palauttaminen
-
Tuki fyysisiin oppimateriaaleihin ja koulukirjastoihin
Lue lisää Vihreiden keinoista:
https://www.vihreat.fi/ajankohtaista/suomen-kielen-ja-kulttuurin-sailyminen-turvattava-panostamalla-kirjallisuuteen-ja-kirjailijoihin/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Inka HopsuVihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja
Puh:09 432 3054inka.hopsu@eduskunta.fiVille-Veikko MastomäkiViestintäpäällikköVihreiden viestintä
Puh:+358407641684ville-veikko.mastomaki@vihreat.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Virta ja Tynkkynen: Euroopalta tarvitaan nyt johtajuutta18.2.2025 21:28:04 EET | Tiedote
Vihreiden Virta ja Tynkkynen kiittävät pääministeri Orpoa keskustelun järjestämisestä eduskuntapuolueille ajankohtaisesta ulko- ja turvallisuuspolitiikan tilanteesta. He peräänkuuluttavat Euroopalta uudenlaista ajattelua ja johtajuutta, jotta turvallisuutta saadaan vahvistettua ja Ukrainaan neuvoteltua kestävä ja oikeudenmukainen rauha.
Vihreiden Harjanne muistuttaa Orpon hallitusta: “Suomen on oltava voima hyvän puolella”18.2.2025 14:16:30 EET | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja Atte Harjanne muistutti Agenda 2030 -selontekoa käsitelleessä puheessaan eduskunnan täysistunnossa, että synkkien uutisten maailmassa Suomen tehtävä on olla hyvien puolella ja muistutti tästä myös Petteri Orpon hallitusta.
Tervetuloa Vihreiden puoluevaltuustoon 22.–23.2. sekä kampanjastarttiin 26.2.17.2.2025 11:43:22 EET | Tiedote
Vihreiden puoluevaltuusto kokoontuu käsittelemään kunta- ja aluevaaliohjelmiaan viikonloppuna eduskunnan Pikkuparlamenttiin. Kokouksen aluksi poliittiset avauspuheenvuorot pitävät Sofia Virta, Saara Hyrkkö, Silja Keränen ja Atte Harjanne. Kunta- ja aluevaaliohjelmat julkaistaan Vihreiden vaalistartissa keskiviikkona 26.2. Narinkkatorin Kulttuurikasarmilla.
Ilmastotyössä ei ole tilaa vapaamatkustajille - maankäyttösektorin ilmastotyö tarjoaa metsänomistajille ja maanviljelijöille uusia mahdollisuuksia14.2.2025 16:40:03 EET | Tiedote
Ympäristövaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Krista Mikkonen (vihr) hämmästelee MTK:n puheenjohtajan Juha Marttilan puheita Helsingin Sanomien haastattelussa. Siinä Marttila ehdotti maankäyttösektorin poistamisesta ilmastolaista ja keskittymistä ainoastaan päästövähennyksiin. Suomen ilmastotoimissa on nimenomaisesti keskitytty päästöihin. Ja se on tuottanut tulosta, päästöt on saatu merkittävään laskuun. Kokonaistilanne on junnannut paikallaan siksi, että maankäyttösektorin nieluissa on menty takapakkia ja sen heikentyminen pyyhkii pois päästövähennyspuolen edistymisen.
Vihreiden Keränen: Maankäyttösektori on säilytettävä osana ilmastolakia14.2.2025 14:33:07 EET | Tiedote
MTKn puheenjohtaja Juha Marttila ehdotti Helsingin Sanomien haastattelussa, että Suomen pitäisi muuttaa ilmastolakia, poistaa sieltä maankäyttösektorin tavoitteet ja keskittyä vain päästöjen vähentämiseen. Tähän suuntaan ei pidä missään nimessä mennä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme