Suomen kansallismuseon kesän teemoina vintage, markkinat ja tekstiilitaide
6.6.2024 09:45:53 EEST | Suomen kansallismuseo | Tiedote
Suomen kansallismuseon kesäkausi on käynnistynyt kohteissa eri puolilla maata. Vaikka Kansallismuseo Helsingissä on suljettuna, ovat muut museot ja linnat avoinna pidennetyillä aukioloajoilla. Kesän 2024 teemoja ovat vintage, markkinat, puutarhat ja tekstiilitaide.

Hämeen linnan ja Vankilan ensi kertaa järjestettävä Vintage-tapahtuma tuo 8. kesäkuuta yksityishenkilöt ja erikoisliikkeet kohteiden pihapiireihin tekemään second hand -löytöjä. Tapahtuma on tuttu aiemmilta vuosilta Kansallismuseon pihalta, jossa se keräsi tuhansia osallistujia. Vintage-tapahtuma saapuu myös Tamminiemeen 24. elokuuta. Markkinoita kesäkauden aikana järjestetään 20. heinäkuuta Seurasaaressa ja 31. elokuuta Louhisaaressa.
Jugend-kohde Hvitträskissä kesä tuo mukanaan puutarhan kukkaloiston. Vierailijoita kannustetaan kulkemaan ”aistien puutarhakierros” ja kuuntelemaan Jean Sibeliuksen musiikkia, sillä säveltäjä vietti aikaa Geselliuksen, Lindgrenin ja Saarisen huvilalla 1900-luvun alussa.
Suomen merimuseon merellistä huippumuotia esittelevä Oceanista – muoti ja meri -näyttely (19.4.–29.9.) sekä Raija Jokisen Muistikuvia-näyttely Hämeen linnassa (17.5.–20.10.) tuovat käsityö- ja tekstiilitaidetta kesäkävijöille. Tamminiemessä esillä on tyylistään tunnetun presidentti Kekkosen solmioita, ja kesäaikaan kävijöitä palvelevat kolmella eri kielellä järjestettävät opastukset.
Vankilan uutuudessa ”selfiesellissä” voi kuvata itsestään vangin tunnistekuvan vanhan ajan kamerakopiolla puhelinta apuna käyttäen. Selfiesellin viereisessä sellissä pyörii seinälle heijastettuna 1800-luvulla tuomittujen vankien tunnistekuvia.
Lasten kanssa kannattaa poiketa esimerkiksi Seurasaaren ulkomuseoon sekä Olavin- ja Hämeen linnaan. Alle 18-vuotiaat pääsevät Seurasaaren rakennuksiin ilmaiseksi, ja alueella on tarjolla viitenä kesän lauantaina hevosajelua ja ratsastusta. Olavinlinnassa lapset pääsevät 8. kesäkuuta viettämään lasten linnapäivää, jonka ohjelma sisältyy linnan pääsymaksuun. Langinkosken kesäinen luonto sopii myös lasten kanssa vierailemiseen, ja alueella toimiva kahvila Dagmar palvelee kesäkaudella joka päivä klo 11–18.
Kohteiden aukioloajat kesä-elokuu:
Seurasaaren ulkomuseo ma-su klo 11–17
Olavinlinna avoinna päivittäin, aukioloajat vaihtelevat hieman kesän aikana
Hvitträsk ke-su klo 11–17
Louhisaari ma-su 10–17
Vankila ma-su 10–17
Hämeen linna ma-su 10–17
Tamminiemi ke-su klo 11–17
Suomen merimuseo ma-ti ja to-su 10–18, ke 10–20
Langinkoski ma-su 11–18
Katso kohteiden sijainnit, tarkemmat aukioloajat (esim. juhannuksen ja syyskuun osalta) ja pääsylippujen hinnat kansallismuseo.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anne PaulasuopalvelukoordinaattoriSuomen kansallismuseo
Olavinlinna
Mari VadénmuseolehtoriSuomen kansallismuseo
Hämeen linnan ja Vankilan yleisötyö ja tapahtumat
Mikko TeräsvirtaintendenttiSuomen kansallismuseo
Seurasaari, Tamminiemi ja Hvitträsk
Sirpa Kantola-PakkanenintendenttiSuomen kansallismuseo
Suomen merimuseo, Langinkoski
Linkit
Tietoa julkaisijasta
Suomen kansallismuseo on valtakunnallinen kulttuurihistorian museo, joka ylläpitää ja kehittää kulttuurihistorian kokoelmiaan, edistää kulttuuriperinnön tutkimusta ja käyttöä, sekä tarjoaa näyttely- ja yleisöpalveluja museokohteissaan ympäri maan: Kansallismuseo, Seurasaaren ulkomuseo, Tamminiemi, Suomen merimuseo, Langinkoski, Hvitträsk, Louhisaari, Vankila, Hämeen linna ja Olavinlinna. Yhteiskunnallisena keskustelijana ja alan kansainvälisenä vaikuttajana toimiva Suomen kansallismuseo on osa opetus- ja kulttuuriministeriön alaista Museovirastoa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen kansallismuseo
Kutsu: Paavo Lipponen lahjoittaa harvinaisen karttakirjasarjan Suomen merimuseolle12.2.2026 10:11:00 EET | Tiedote
Suomen merimuseo vastaanottaa Suomen pääministerinä vuosina 1995–2003 toimineelta Paavo Lipposelta arvokkaan kirjalahjoituksen perjantaina 20. helmikuuta 2026.
Suomen kansallismuseon talvilomaohjelmassa nykysirkusta, salaisia sopukoita ja erityisohjelmaa muumifaneille6.2.2026 08:27:44 EET | Tiedote
Suomen merimuseossa, Olavinlinnassa ja Hämeen linnassa on ohjelmaa talvilomaa viettäville.
Kansallismuseon kyläilykiertue päättyy Kainuun Museoon – nähtävillä Suomen merkittävimpiä kulttuurihistoriallisia aarteita yli 4 000 vuoden ajalta2.2.2026 12:36:52 EET | Tiedote
Peruskorjaus- ja laajennushankkeen takia kiinni oleva Kansallismuseo on kyläillyt sulkuaikanaan museoissa eri puolilla Suomea. Kierros päättyy 14.–15. helmikuuta Kainuun Museoon Kajaaniin.
Suomen kansallismuseon kävijämäärät edellisen vuoden tasolla19.12.2025 14:39:30 EET | Tiedote
Suomen kansallismuseon museoissa ja linnoissa on kuluneen vuoden aikana vieraillut noin 531 220 museokävijää, kun viime vuonna kävijöitä oli 531 859. Kävijämäärät kasvoivat edellisvuodesta Louhisaaressa, Seurasaaressa ja Suomen merimuseossa.
Suomen kansallismuseo palkkaa ensi kesäksi noin 90 kausityöntekijää15.12.2025 13:42:31 EET | Tiedote
Suomen kansallismuseo rekrytoi ensi kesäksi kausityöntekijöitä eri puolille Suomea. Kesätöitä on tarjolla Olavinlinnassa, Seurasaaren ulkomuseossa, Tamminiemessä, Louhisaaren kartanolinnassa, Hvitträskissä, Suomen merimuseossa, Hämeen linnassa, Vankilassa ja Langinkosken keisarillisella kalastusmajalla. Työpaikat ovat haettavissa 15.12.2025–29.1.2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme