Jyväskylän yliopisto luopuu espanjan kielen perus- ja aineopintojen koulutuksesta
Jyväskylän yliopisto luopuu espanjan kielen perus- ja aineopintojen koulutuksesta 1.8.2024 rehtori Jari Ojalan 6.6.2024 tekemän päätöksen mukaisesti. Espanjan kieltä voi jatkossakin opiskella osana viestintä- ja kieliopintoja yliopiston Monikielisen akateemisen viestinnän keskuksessa (Movi). Movin suunnitelmissa on kehittää laajuudeltaan perusopintoja vastaava espanjan kielen ja kulttuurin paketti.
![Kieli- ja viestintätieteiden laitos.](/data/images/public/69817172/70288949/2ed6c874-e4a6-4919-829d-c8a3a7bed75f-w_720.jpg)
Espanjan suosio A2-kielenä peruskoulussa ei näy kiinnostuksena opiskella espanjaa Jyväskylän yliopistossa perus- ja aineopintojen tasolla. Opiskelijoiden ja suoritettujen opintopisteiden määrä on ollut laskussa jo usean vuoden ajan. Myös kielten aineenopettajaopiskelijoiden kiinnostus hankkia opetettavan aineen pätevyys espanjan kielestä on alhainen. Viime vuosina keskimäärin alle kolme opiskelijaa on vuosittain suorittanut espanjan aineopinnot, jotka yhdessä aineenopettajan pedagogisten opintojen kanssa antavat kelpoisuuden opettaa espanjaa peruskoulussa ja lukiossa.
Koulutuksen järjestämisessä on punnittava resurssien järkevää käyttöä ja alasta kiinnostuneiden opiskelijoiden määrää.
”Olemme yliopistona sitoutuneita laajaan kielitarjontaan sekä kielikoulutuksen laadukkuuteen. Tämä edellyttää uudenlaista ajattelua tavoista, joilla kielten opetusta on järkevä toteuttaa yliopistossa. Yliopistossa käynnistyneen kielikoulutuksen kehitystyön tavoitteena on uudistaa kielten opetusta ja samalla profiloida meidät yliopistona, joka tunnistaa kieli- ja kulttuuriosaamisen tärkeyden akateemisessa asiantuntijatyössä”, humanistis-yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan dekaani Mika Lähteenmäki toteaa.
Koulutuksen lakkauttamispäätöstä seuraa siirtymäkausi, jonka aikana opetusta tarjotaan, jotta opiskelijoiden on mahdollista suorittaa kesken olevia opintojaan loppuun. Siirtymäkauden pituudesta päätettäessä otetaan huomioon opiskelijoiden näkemykset sekä opettajan ja koulutussuunnittelijan arviot tarvittavan opetuksen määrästä.
Lisätietoja:
Dekaani Mika Lähteenmäki, puh. 040 805 3206, mika.k.lahteenmaki@jyu.fi
Yhteyshenkilöt
Liisa Harjulaviestintäpäällikkö
Puh:040 805 4403viestinta@jyu.fiJyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Jyväskylän yliopiston tutkijat kartoittivat maailman sienilajiston ilmanäytteistä11.7.2024 09:15:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston tutkijat huomasivat, että avain luonnon monimuotoisuuden nopeaan ja kustannustehokkaaseen kartoittamiseen on ollut kaiken aikaa aivan silmiemme edessä, mutta samalla näkymättömissä, eli meitä ympäröivässä ilmassa.
QS World University Rankings Europe 2024: Jyväskylän yliopisto mukana Euroopan parhaiden yliopistojen listalla10.7.2024 14:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston sijoitus Euroopan parhaiden yliopistojen listauksessa säilyi 200 parhaan tuntumassa brittiläisessä yliopistovertailussa (QS World University Rankings Europe). JYU sijoittui vertailussa sijalle 205, kun viime vuoden sijoitus oli 186. Vertailu tehtiin nyt toista kertaa.
Jyväskylän yliopistoon valittiin 2745 uutta opiskelijaa4.7.2024 09:45:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopistoon hyväksyttiin kevään toisessa yhteishaussa ja avoimen väylän erillishaussa yhteensä 2745 uutta opiskelijaa. Lukuvuosi alkaa elokuun lopussa uusien opiskelijoiden orientaation merkeissä. Onnittelemme kaikkia valittuja!
Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoululle tunnustusta laadukkaasta opetuksesta ja tutkimuksesta - AACSB-akkreditointi myönnettiin kuudeksi vuodeksi eteenpäin3.7.2024 10:30:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu on saanut arvostetun tunnustuksen korkealaatuisesta opetuksestaan ja tutkimuksestaan, kun sille myönnettiin AACSB-akkreditointi kuudeksi vuodeksi eteenpäin. Kauppakorkeakoulun vahvuuksina pidettiin erityisesti sitoutumista vastuullisuuteen ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.
Susanna Lähde on ensimmäinen Jyväskylästä valmistunut diplomi-insinööri – heti perään valmistuu myös oma puoliso2.7.2024 11:00:00 EEST | Tiedote
Susanna Lähde on ensimmäinen Jyväskylän yliopistosta diplomi-insinööriksi valmistunut opiskelija. Susanna opiskeli Jyväskylässä tieto- ja ohjelmistotekniikan diplomi-insinööriohjelmassa ja työskentelee tällä hetkellä Valmetilla. Myös Susannan puoliso Aatu Laitinen valmistuu tänä keväänä diplomi-insinööriksi ensimmäisten joukossa. Tekniikan alan koulutus alkoi Jyväskylän yliopistossa vuonna 2021.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme