LUT on jälleen Suomen maineikkain yliopisto
7.6.2024 00:01:00 EEST | Reputation and Trust Analytics Oy | Tiedote
T-Median toteuttama yliopistojen Luottamus&Maine 2024 -tutkimus selvitti: Suomen hyvämaineisimmat yliopistot ovat LUT, Maanpuolustuskorkeakoulu ja Aalto-yliopisto. Tampereen yliopisto teki suurimman mainenousun edellisvuodesta.

T-Media tutki kaikkien suomalaisten yliopistojen maineen kansalaisten keskuudessa helmi-maaliskuussa 2024. Yhteensä 2 137 vastaajan tutkimuksessa kävi ilmi, että kaikki Suomen yliopistot ovat hyvämaineisia. Tutkimuksessa käytettiin asteikkoa 1–5 ja hyvän arvosanat ovat välillä 3,50–4,00.
Yliopistojen maineikkaimpien kärjen muodostavat Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto LUT arvosanalla 3,83, Maanpuolustuskorkeakoulu (3,77) ja Aalto-yliopisto (3,72) sekä Itä-Suomen yliopisto (3,71).

“Neljä varsin erilaista korkeakoulua muodostavat tänäkin vuonna mainetutkimuksen kärjen, vaikka keskinäinen järjestys vähän muuttuikin viime vuodesta. Tämä kertoo hienosti siitä, miten erilaisia maineikkaimmat yliopistot Suomessa voivat olla”, T-Median vanhempi neuvonantaja Nina Laakso sanoo.
Tampereen yliopisto on tutkimuksen suurin nousija
Tampereen yliopisto sai tällä tutkimuskierroksella arvosanan 3,59. Nousua edellisvuoden tuloksesta on yhteensä 0,17 yksikköä, siten Tampereen yliopisto on tutkimuksen suurin nousija.
“Tampereen yliopisto onnistui erityisen hyvin johtamismielikuvan nostamisessa. Aikaisemmin Tampereen yliopiston maineessa on kuvastunut johtamiseen liittyvien kriisien vaikutus, nyt nousua johtamisen osa-alueella tuli yliopistolle huikeat 0,39 yksikköä. Usein uudella johdolla on mahdollisuus kääntää maineen kehityksen suuntaa ja tämä mahdollisesti jo nyt näkyy tuloksissa. Tampereen ohella useat maakuntayliopistot profiloituvat johtamisen kautta. Avoimuus ja vuorovaikutus ovat tärkeitä”, Laakso sanoo.
“Tampereen yliopiston ydintoimintaa eli tutkimusta ja koulutusta on vuodesta toiseen arvostettu Luottamus&Maine-tutkimuksenkin mukaan. Tänä vuonna maineemme parantui edelleen kaikilla osa-alueilla. Kiitos siitä kuuluu henkilöstöllemme, joka aktiivisesti strategiamme mukaisesti haluaa lisätä toimintamme vaikuttavuutta. Tuloksessa näkyy varmaan myös se, kuinka yliopistoyhteisön rakentava keskustelu ja yhteistyö on keskeinen mainetekijä ja näkyy nopeasti myös ulkopuolisille toimijoille”, Tampereen yliopiston rehtori Keijo Hämäläinen sanoo.
Yliopistoilla on yleisesti hyvä maine Suomessa – vastuullisuus vaikuttaa eniten suomalaisten suhtautumiseen ja käytökseen yliopistoja kohtaan
Tutkimuksessa tarkastellaan myös kansalaisten mielikuvaa yliopistoista yleisesti. Suomalaisyliopistoilla on yleisesti hyvä maine kansalaisten keskuudessa (3,71). Kansalaiset arvioivat yliopistojen maineen tuotteiden ja palveluiden osa-alueen hyvälle tasolle (3,90), lähelle erinomaista tasoa (≥4,00).
Maineen kahdeksasta osatekijästä vastuullisuus vaikuttaa eniten siihen, miten suomalaiset suhtautuvat ja käyttäytyvät yliopistoja kohtaan.

“Me emme voi pitää itsestäänselvyytenä kansalaisten luottamusta ja antamaa legitimaatiota yliopistoja ja niiden rahoitusta kohtaan. Maailmalla on jo vakavia viitteitä siitä, että luottamus ja arvostus yliopistojen asemaa ja tutkittua tietoa kohtaan on laskenut. Tarkoituksellinen väärä tieto saa yhä enemmän jalansijaa ja näkemykset polarisoituvat. On tärkeää seurata tätä kehitystä myös Suomessa ja varmistaa, että yliopistot ja niiden toiminta saavat vahvan legitimaation kansalaisilta myös tulevaisuudessa” , Laakso sanoo.
“Oikea, tutkittu tieto on yksi demokraattiseen yhteiskuntarauhaan keskeisimmin vaikuttavista tekijöistä. Luottamuksen jatkuva rakentaminen ja ylläpitäminen on erityisen tärkeää.”
Näin tutkimme
Yliopistojen Luottamus&Maine 2024 -tutkimuksen tavoitteena oli selvittää suomalaisten yliopistojen mainetta kansalaisten keskuudessa. Tutkimuksessa olivat mukana kaikki Suomen 14 yliopistoa.
Yliopistoja arvioitiin T-Median Luottamus&Maine-tutkimusmallilla, jossa yliopiston saama mainepistemäärä muodostuu kahdeksan eri osa-alueen keskiarvona. Osa-alueet ovat yrityksen hallinto, talous, johtaminen, innovatiivisuus, vuorovaikutus, tuotteet ja palvelut, työpaikka ja vastuullisuus. Tutkimuksessa käytettiin viisiportaista arviointiasteikkoa (1–5).
Tutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin sähköisellä kyselylomakkeella 20.2.–5.3.2024. Tutkimukseen osallistui kaiken kaikkiaan 2 137 suomalaista. Tutkimuksen kohderyhmänä olivat 15–65-vuotiaat suomalaiset valtakunnallisesti (poissulkien Ahvenanmaa). Otos on painotettu väestöä edustavaksi sukupuolen, iän ja asuinalueen mukaan.
Kuvituskuva: LUT Lappeenranta Campus © Teemu Leinonen
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Nina LaaksoVanhempi neuvonantajaT-Media Oy
Nina on eettisen johtamisen sekä vastuullisuuden asiantuntija. Nina on työskennellyt aiemmin tutkijana, SUEK ry:n tutkimuspäällikkönä sekä julkisen hallinnon johtamisen kehittäjänä.
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
T-Media on Suomen johtava maineen tutkimiseen sekä strategiseen neuvonantoon keskittynyt yritys. Käytämme liikkeenjohtamisen teoriaan ja tilastotieteeseen perustuvia työkaluja, jotka todentavat maineen liiketoimintavaikutukset. Olemme tehneet yli 2000 Luottamus&Maine-tutkimusta yli 40 maassa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Reputation and Trust Analytics Oy
Poliittisten puolueiden Luottamus&Maine 2026 -tulokset kertovat yhteiskunnallisen keskustelun kriisistä24.6.2026 00:01:00 EEST | Tiedote
Reputation and Trust Analytics mittasi keväällä 2026 ensi kertaa poliittisten puolueiden maineet Suomessa ja Ruotsissa. Poliittisten puolueiden Luottamus&Maine 2026 -tutkimus viestii yhteiskunnallisen keskustelun kriisiytymisestä. Tiedot ovat julkaisuvapaita 24.6.2026.
Uutismedioiden Luottamus&Maine 2026: STT on Suomen luotetuin media23.6.2026 00:01:00 EEST | Tiedote
Uutismedioiden Luottamus&Maine 2026 -tutkimus osoittaa, että kansalaisten luottamus tietotoimistoja kohtaan on vankkaa sekä Suomessa että Ruotsissa. Suomen luotetuin uutismedia on STT, Ruotsin TT Nyhetsbyrån. TIEDOT OVAT JULKAISUVAPAITA 23.6.2026.
Sote-alan mainenousu jatkuu – eniten mainettaan paransi HUS21.5.2026 00:01:00 EEST | Tiedote
Reputation and Trust Analyticsin Sosiaali- ja terveysalan Luottamus&Maine 2026 -tutkimus kertoo, että toimialan viime vuonna alkanut mainenousu jatkuu. Tutkituista organisaatioista hyvämaineisin on Tekonivelsairaala Coxa, ja suurimman mainenousun teki HUS. Tiedotteen tiedot ovat julkaisuvapaita 21.5.2026.
Tampere on edelleen Suomen vetovoimaisin kaupunki – Kuopio noussut aivan kannoille20.3.2026 00:01:00 EET | Tiedote
Reputation and Trust Analyticsin Vetovoima&Pitovoima 2026 -tutkimus kertoo, että Tampere on edelleen Suomen vetovoimaisin kaupunki. Kuopio on kuitenkin jatkanut nousuaan, ja se on jo lähes saavuttanut Tampereen. Suurimman mainenousun tämänvuotisessa tutkimuksessa teki Turku. Tiedot ovat julkaisuvapaita 20.3.2026.
Mobiilimaksupalvelut nousivat finanssialan mainekärkeen kaikissa Pohjoismaissa26.2.2026 00:01:00 EET | Tiedote
Finanssialan Luottamus&Maine 2025 -tutkimus kertoo, että mobiilimaksupalvelut ovat nousseet mainekärkeen kaikissa Pohjoismaissa. Suomessa MobilePayn jälkeen korkeimman arvosanan sai S-Pankki ja suurimmista mainenousuista vastasivat Nordea ja Alexandria. Tiedot ovat julkaisuvapaita 26.2.2026 kello 0.01.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

