Rinki-ekopisteverkoja keskitetään kauppojen yhteyteen – Neljä ekopistettä suljetaan Ylivieskan seudulla
10.6.2024 12:00:00 EEST | Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy | Tiedote
Yhteensä neljä Rinki-ekopisteettä Ylivieskassa, Sievissä, Laitalassa ja Pyhäkummussa suljetaan. Tavoitteena on, että tulevaisuudessa kaikilla Rinki-ekopisteillä kerätään muovipakkauksia kierrätettäväksi.

Pakkausjätteiden lajitteluun tarkoitetut maksuttomat Rinki-ekopisteet Ollilanojankatu 22 Ylivieskassa, Haikolantie 19 Sievissä, Kannustie 599 Laitalassa ja Tornitie 3 Pyhäkummussa suljetaan kesäkuun aikana.
Ylivieskassa ja Sievissä lähin korvaava ekopiste löytyy kävelymatkan päästä. Kannustien ekopistettä lähin korvaava ekopiste on Toholammilla, Tornitie 3:n Rinki-ekopistettä käyttävien lajittelu taas onnistuu jatkossa Pyhäjärven kauppojen ekopisteillä.
Ekopisteet suljetaan pienten kertymämäärien vuoksi. Rinki keskittää kaikkialla Suomessa ekopisteitään entistä enemmän sinne, missä ihmiset muutenkin liikkuvat, esimerkiksi päivittäistavarakauppojen yhteyteen. Lajittelusta tulee helpompaa, kun pakkausjätteet voi viedä kierrätettäväksi kauppareissun yhteydessä.
”Vähän käytettyjen pisteiden ylläpitäminen ei ole kannattavaa taloudellisesti eikä ympäristön kannalta”, Pohjois-Pohjanmaan Rinki-ekopisteistä vastaava aluepäällikkö Harri Patana toteaa.
Ringin tavoitteena on, että tulevaisuudessa kaikilta Suomen Rinki-ekopisteiltä löytyy muovipakkausjätteen keräysastia. Tällä hetkellä muovipakkausten lajittelumahdollisuus on noin 1 000:lla Ringin 1 700 ekopisteestä.
”Ihmiset toivovat meiltä muovinlajittelumahdollisuutta lähiekopisteelleen. Viime kesänä lisäsimme Pohjois-Pohjanmaan alueelle jopa 40 uutta keräyspistettä muovipakkauksille ”, Patana kertoo ja jatkaa: ”Ekopisteverkostoa edelleen kehittämällä voimme panostaa siihen, että muovipakkauksia pääsisi vielä lajittelemaan kaikilla Rinki-ekopisteillä.”
Rinki-ekopisteverkosto palvelee kotitalouksien lajittelijoita
Kotitalouksille tarkoitetuille Rinki-ekopisteille voi tuoda maksutta kodin pakkausjätettä: kartonki-, lasi-, metalli- ja muovipakkauksia. Lisäksi Ringin kumppanit keräävät useilla ekopisteillä paperia ja vaatteita.
Rinki-ekopisteitä on ympäri Manner-Suomea Hangosta Utsjoelle. Kaikki Rinki-ekopisteet löytyvät osoitteessa rinkiin.fi/ekopisteet. Ringin verkkosivuilta löytyvät myös pakkausmateriaalien lajitteluohjeet.
Kierrätys säästää energiaa ja luonnonvaroja, sillä sen ansiosta vähenee tarve käyttää uutta materiaalia tuotteiden valmistamiseen. Kierrätetyistä muovipakkauksista voidaan tehdä esimerkiksi muovipusseja, kartonkipakkauksista monenlaisia hylsyjä, lasipakkauksista lasipulloja ja metallista polkupyörän runkoja. Jokainen kierrätetty pakkaus on tärkeä.
Anna palautetta
Asukkaiden palaute Rinki-ekopisteiden toiminnasta on tärkeää. Rinki seuraa pisteiden täyttymistä ja siisteyttä päivittäin valvonnan ja punnitusten avulla. Jos ekopisteen keräyssäiliö on täynnä, siitä kannattaa ilmoittaa heti. Jätteitä ei tule jättää maahan.
Palautetta voi antaa Ringin maksuttomaan asiakaspalveluun numeroon 0800 133 888 (ark. 7–21 ja la 9–18) ja sähköpostitse osoitteeseen asiakaspalvelu@rinkiin.fi. Palautetta voi antaa myös osoitteessa rinkiin.fi/asiakaspalvelu.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Harri PatanaAluepäällikköSuomen Pakkauskierrätys RINKI Oy
harri.patana@rinkiin.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy on voittoa tavoittelematon, Suomen teollisuuden ja kaupan vuonna 1997 perustama ja omistama palveluyhtiö. Tuottajayhteisöille ja yrityksille tuotamme tehokkaita ja kestäviä ratkaisuja pakkausten tuottajavastuun toteutukseen. Yli 4 800 pakkausten tuottajavastuullista yritystä hoitaa velvoitteensa kuulumalla tuottajayhteisöön. Kuluttajille tarjoamme valtakunnallisen Rinki-ekopisteverkoston, jonne kuluttajat voivat tuoda maksutta käytetyt pakkauksensa kierrätettäviksi. Rinki-ekopisteissä ympäri Suomen kerätään kartonki- ja lasipakkauksia sekä metallia ja noin 1000 ekopisteessä kerätään lisäksi muovipakkauksia. www.rinkiin.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy
Liedon Rinki-ekopisteen puristimet pois käytöstä20.7.2026 09:51:24 EEST | Tiedote
Liedon ekopisteen kartonki- ja muovipuristimet ovat toistaiseksi pois käytöstä.
Tarkkana ekopisteellä – autonavaimetkin voivat päätyä keräyssäiliöön15.7.2026 12:07:49 EEST | Tiedote
Kierrätysreissulla kannattaa olla huolellinen. Epähuomiossa esimerkiksi autonavaimet, kännykkä tai lompakko voivat pudota keräyssäiliöön kierrätettävän materiaalin mukana. Vastaan on tullut myös esimerkiksi kannettavia tietokoneita. Kadonneen tavaran etsintä voi maksaa satoja euroja.
Rinki-ekopiste siirretään Vantaalla13.7.2026 12:41:35 EEST | Tiedote
Ekopiste siirtyy Nikinmäen K-Supermarketilta Perhotien pysäköintialueelle.
Rinki-ekopiste suljetaan Lahden Villähteessä8.7.2026 12:55:10 EEST | Tiedote
Villähteen ekopiste siirtyy läheiselle Salelle.
Muista arjen lajittelurutiinit myös mökillä6.7.2026 13:01:21 EEST | Tiedote
Jätehuollon kuormitus kasvaa kesäisin monilla mökkipaikkakunnilla. Kesäasunnolla syntyy yllättävän paljon pakkausjätettä, mutta lajittelu onnistuu helposti myös mökillä, kun muistaa muutaman yksinkertaisen vinkin – ja vie pakkaukset oikeaan paikkaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme