Nuoret yrittäjät vastaamassa maaseutua koskeviin odotuksiin – monia reittejä yrittäjyystaipaleelle
12.6.2024 07:30:00 EEST | Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry | Artikkeli
Suomalaisten maaseutuidentiteetti on vahvistunut viime vuosina myös kaupunkilaisten keskuudessa. Kuitenkin kiinnostus yrittäjäksi ryhtymiseen maaseudulla on romahtanut aiemmasta 15 %:sta 10:een. (LÄHDE: Maaseutubarometri 2023)

Tähän huolestuttavaan suuntaukseen on syytä reagoida, jotta maaseutuun liittyvät odotukset esimerkiksi huoltovarmuudesta ja vapaa-ajan asumisesta voidaan lunastaa jatkossakin. Valonpilkahduksia on nähtävissä, sillä lasten ja nuorten kiinnostus yrittäjyyteen on nousussa.
Nuorten yrittäjyyspotentiaalia tutkiva Ysimittari on paljastanut alueellisia eroja nuorten yrittäjyyspotentiaalin tasossa. ”Kiinnostavaa on se, että monilla pienillä maaseutupaikkakunnilla on hyvin yrittäjyysmyönteisiä nuoria. Ehkä nuorille on enemmän töitä tarjolla isoilla paikkakunnilla, jolloin yrittäjyyttä ei edes ajatella vaihtoehtona”, kertoo LUT-yliopiston yrittäjyystutkija Anu Raappana.
Kimmoke yrittäjyyteen voi syntyä esimerkiksi oman harrastuneisuuden kautta, kuten 4H-yrittäjä Juho Snickerillä: ”Yritykseni JS Vahaus sai alkunsa kiinnostuksesta autoihin ja pintakäsittelyyn. 4H:n kautta kynnys yrittäjyyteen oli matala, sillä y-tunnusta ei tarvita. Aloittaminen onnistuu mistä tahansa päin Suomea, sillä 4H-liitto tarjoaa kattavan verkkokoulutuksen yrittäjyyteen.”
Uuden yrityksen toiminnan käynnistäminen nollasta voi olla haastavaa, mutta aloittaa voi myös omistajanvaihdoksen keinoin. Anneli Komi Suomen Yrittäjiltä rohkaisee nuoria yrittäjiä harkitsemaan tätäkin mahdollisuutta: ”Suurin osa omistajanvaihdoksista toteutetaan mikroyrityksille, ja kauppasummat ovat usein varsin kohtuullisia. Nuorille yrittäjille yritysosto tarjoaa merkittäviä hyötyjä, kuten valmiin asiakaskunnan, kassavirran ja merkittävän aseman yhteisössä. Tästä on helppo lähteä liikkeelle yrittäjätaipaleella ja kehittää yritystä edelleen.”
Ideoita alueellisen tasavertaisuuden edistämiseksi Maaseutuparlamentista
Maaseutuparlamentti on yhteiskunnallinen tapahtuma, joka kutsuu maaseutujen tulevaisuuden kehittämisestä kiinnostuneet ihmiset Nurmekseen 26.–28.9.2024. Tämänvuotisessa tapahtumassa käsitellään muun muassa uudistavaa yrittäjyyttä. Haluna on taata jokaiselle edellytykset yrittää ja menestyä asuinpaikasta riippumatta. Parhaimmillaan maaseudun paikallislähtöiset oivallukset voivat avata ratkaisuja koko kansakuntaa koskeviin haasteisiin.
Maaseutuparlamentti järjestetään paikallisten, alueellisten ja valtakunnallisten toimijoiden yhteistyönä, ja sitä koordinoi maaseutupolitiikan neuvosto MANE.
Lisätietoja:
Anneli Komi, Suomen Yrittäjät
0505438192
Anu Raappana, tutkija, LUT
0504387676
Juho Snicker, 4H-yrittäjä
0449771847
Yleiset kysymykset msp@i2.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
MTK:n ja SLC:n jäsenkysely: kallistuneet tuotantopanokset ajavat maatiloja vähentämään tuotantoa10.4.2026 10:40:57 EEST | Tiedote
Maatilojen kustannuskriisi Suomessa on siirtynyt vaiheeseen, jossa se näkyy nyt ensimmäistä kertaa laajasti myös viljelypäätöksissä. Kalliit polttoaineet ja lannoitteet nostavat kustannuksia, mutta niitä ei saada siirrettyä tuottajahintoihin, mikä pakottaa tiloja leikkaamaan tuotantoa. Muutos näkyy jo tänä vuonna: satokasveja kylvetään vähemmän.
Muistutus: Kutsu MTK:n valtuuskunnan kevätkokoukseen 9.4.8.4.2026 09:55:06 EEST | Tiedote
Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry järjestää valtuuskunnan kevätkokouksen 9.4.2026 Espoon Hanasaaressa. Median edustajat ovat tervetulleita seuraamaan kokousta.
Yksityinen maanomistaja ja Pohjois-Karjalan Osuuskauppa tekivät historialliset kaupat – näin se mullistaa luonnonsuojelua31.3.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Karjalassa tehty yksityisen maanomistajan ja Pohjois-Karjalan Osuuskaupan välinen luonnonarvokauppa on Suomen ensimmäisiä. Vuosien valmistelujen jälkeen luonnonarvojen tarjoaminen myyntiin alkaa olla mahdollista maanomistajille.
Suomen luonnonolosuhteet tekevät maidontuotannosta ruokajärjestelmän kivijalan30.3.2026 14:17:32 EEST | Tiedote
Kun ruokajärjestelmiä arvioidaan, ratkaisevaa on paikallisten luonnonolosuhteiden huomioiminen. Suomessa nurmi kasvaa koko maassa, ja sen varaan rakentuva maidontuotanto on mahdollistanut ruoan tuotannon alueilla, joilla kasvinviljely ihmisravinnoksi on hyvin haastavaa, maitoasiamies Marjukka Mattio korostaa MTK.fi -sivun blogitekstissä.
Kutsu median edustajille: MTK:n valtuuskunnan kevätkokous 9.4.27.3.2026 10:55:39 EET | Tiedote
Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry järjestää valtuuskunnan kevätkokouksen 9.4.2026 Espoossa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme