Aranda on avoinna yleisölle kesällä kahdessa tapahtumassa
Yleisöllä on mahdollisuus tutustua tutkimusalus Arandaan ja sillä tehtävään merentutkimukseen Helsingissä Tall Ships Races -tapahtumassa 4.–6. heinäkuuta ja Itämeripäivänä 29. elokuuta. Asiantuntijoilla lastattu Aranda toimii meritiedon jakelufoorumina ja tukee näin osaltaan YK:n merentutkimuksen vuosikymmenen tavoitteita.

Merentutkimuksen vuosikymmenen ”Tiedettä merten hyväksi” -visio viestittää, että tutkimuksen avulla voimme parantaa merten tilaa ja varmistaa, että merten tarjoamia resursseja hyödynnetään kestävästi.
Arandan avoimissa ovissa voi tutustua aluksen tutkimuslaitteisiin, laboratorioihin ja komentosiltaan. Suomen ympäristökeskuksen asiantuntijat vastaavat vierailijoiden kysymyksiin Itämerestä. Lisäksi tapahtumien aikana on mahdollista kokea äänivideoinstallaatio, joka paljastaa pinnanalaisen meren melskeet. Aranda kiinnittyy tapahtumien ajaksi Pakkahuoneen laituriin, Helsingin Vanhan kauppahallin kupeeseen.

Aranda on räätälöity tutkimaan merta
Aranda on viides suomalaisessa merentutkimuksessa käytetty alus ja kolmas samanniminen. Nykyinen alus on kuitenkin ensimmäinen, joka on suunniteltu pelkästään merentutkimuksen käyttöön. Aranda on mitoitettu vaativaan tutkimustyöhön, ja se soveltuu monitieteelliseen ympärivuotiseen merentutkimukseen. Aluksen laboratoriotilat ja tietojenkäsittelyjärjestelmä mahdollistavat vesi- ja eliönäytteiden analysoinnin ja tulosten käsittelyn jo matkan aikana.
Arandalla tutkitaan Itämerta, mutta hyvällä jäävahvistuksella varustettuna se on kyntänyt myös pohjoisen Atlantin ja eteläisen pallonpuoliskon meriä. Alus laskettiin vesille Helsingissä vuonna 1989, ja se suuntasi vielä samana vuonna tutkimaan Antarktiksen vesiä.
Vuosien 2017–2018 kunnostuksessa Aranda sai lisää pituutta (7,1 m), mikä mahdollisti muun muassa laboratoriotilojen laajennuksen. Samalla parannettiin aluksen vakautta ja ympäristöystävällisyyttä.

Astu turvallisesti alukseen!
Lapset ovat tervetulleita Arandalle valvovan aikuisen seurassa. Aluksella ei ole kuitenkaan turvallista liikkua sylilasten kanssa. Turvallisuussyistä Arandalle ei voida ottaa vastaan päiväkoti- tai muita lapsiryhmiä. Vierailijoiden kannattaa varautua odotukseen ennen alukseen pääsyä, sillä sisälle mahtuu kerrallaan rajallinen määrä ihmisiä.
Aranda Tall Ships Races -tapahtumassa
Pakkahuoneenlaituri, Eteläranta 7, 00130 Helsinki
4.–6.7. klo 11–19
Tutkimusalus ei ole esteetön. Tapahtuma on ilmainen.
Suomen ympäristökeskus mukana myös seuraavissa Tall Ships Races -aktiviteeteissa:
Tapahtumatori, Helsingin kaupungintalo, Pohjoisesplanadi 11–13
- 5. heinäkuuta: Tall Ships Races Helsinki 2024 -puheohjelman paneelikeskustelussa ”Reittejä hyvinvoivaan Itämereen”
- 4.–5. heinäkuuta: ohjattu Meren aarteet -lautapeli, medianäytöllä mm. vedenalaiskuvia Itämereltä
Helsingin kauppatori
- 4.–7. heinäkuuta: Roskaa merimetson pesässä -valokuvanäyttely, videoita meriroskasta
Lisätietoja
Erikoissuunnittelija Panu Hänninen (vko 27), Suomen ympäristökeskus
p. 0295 251 203, etunimi.sukunimi@syke.fi
Ryhmäpäällikkö Riitta Autio (vko 26), Suomen ympäristökeskus
p. 0295 251 079, etunimi.sukunimi@syke.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mediapalvelu Suomen ympäristökeskuksessa
Suomen ympäristökeskuksen mediapalvelu välittää tietoa ympäristökeskuksessa tehtävästä tutkimuksesta, auttaa toimittajia löytämään asiantuntijoita haastateltaviksi ja tarjoaa valokuvia median käyttöön.
Yhteydenottoihin vastaavat viestintäasiantuntijat. Palvelemme arkisin klo 9-16.
Kuvat
Linkit
Suomen ympäristökeskus – Teemme tiedolla toivoa.
Suomen ympäristökeskus
Latokartanonkaari 11
00790 Helsinki
0295 251 000
https://www.syke.fi/fi-FI
On aika siirtyä yksittäisten ympäristöongelmien ratkaisemisesta koko yhteiskunnan läpileikkaavaan kestävyysmurrokseen. Suomen ympäristökeskus (Syke) vaikuttaa tutkimuksella, tiedolla ja palveluilla kestävän yhteiskunnan rakentamiseen. Suomen ympäristökeskus on valtion tutkimuslaitos, jossa työskentelee noin 700 asiantuntijaa ja tutkijaa Helsingissä, Oulussa, Jyväskylässä ja Joensuussa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen ympäristökeskus
Saaristomeren luontoarvoja kartoitetaan tulevana kesänä6.5.2025 08:10:00 EEST | Tiedote
Saaristomerellä kartoitetaan kesällä 2025 vedenalaista kasvillisuutta ekologisesti merkittävien merialueiden tunnistamiseksi. Näin voidaan tukea luonnonsuojelun suunnittelua ja huomioida aiempaa paremmin merellisiä luontoarvoja esimerkiksi kaavoituksessa.
Viikkokatsaus 5.–9.5.202530.4.2025 10:56:16 EEST | Tiedote
Hei! Tässä tiedoksesi meillä Suomen ympäristökeskuksessa ensi viikolla ilmestyviä tiedotteita, uutisia, kampanjoita, blogeja ja uutiskirjeitä. Mukana myös tulevia tapahtumia ja webinaareja. Jakelemme viikkokatsauksen torstaisin STT:n kautta. Koosteet löytyvät myös STT-uutishuoneesta, josta voit tilata kaikki Suomen ympäristökeskuksen tiedotteet.
Viikkokatsaus 28.4.–2.5.202524.4.2025 12:40:26 EEST | Tiedote
Hei! Tässä tiedoksesi meillä Suomen ympäristökeskuksessa ensi viikolla ilmestyviä tiedotteita, uutisia, kampanjoita, blogeja ja uutiskirjeitä. Mukana myös tulevia tapahtumia ja webinaareja. Jakelemme viikkokatsauksen torstaisin STT:n kautta. Koosteet löytyvät myös STT-uutishuoneesta, josta voit tilata kaikki Suomen ympäristökeskuksen tiedotteet.
Viikkokatsaus 22.–25.4.202517.4.2025 13:31:13 EEST | Tiedote
Hei! Tässä tiedoksesi meillä Suomen ympäristökeskuksessa ensi viikolla ilmestyviä tiedotteita, uutisia, kampanjoita, blogeja ja uutiskirjeitä. Mukana myös tulevia tapahtumia ja webinaareja. Jakelemme viikkokatsauksen torstaisin STT:n kautta. Koosteet löytyvät myös STT-uutishuoneesta, josta voit tilata kaikki Suomen ympäristökeskuksen tiedotteet.
Purkumateriaali- ja rakennusjäteselvityksen laadintaan saatavilla uusia ohjeita sekä purkumateriaalilaskuri16.4.2025 09:47:54 EEST | Tiedote
Tammikuussa käyttöönotetun purkumateriaalin ja rakennusjätteen selvitystietojärjestelmän (Rapu) kehitys jatkuu aktiivisena. Tietojärjestelmän käyttöön on nyt julkaistu täyttöohje ja selvityksen laatimista tukeva pienten rakennusten arviointiin tarkoitettu purkumateriaalien arviointilaskuri.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme