Hengityslaitteen varassa elävien henkilöiden hoitovastuu siirtyy – asiakkaiden arjessa ei muutoksia
Vuodenvaihteessa voimaan tulevan uuden vammaispalvelulain myötä hengityslaitehoidon varassa elävien henkilöiden hoito siirtyy erikoissairaanhoidosta hyvinvointialueille. HUS Helsingin yliopistollinen sairaala, Helsingin kaupunki ja Uudenmaan hyvinvointialueet valmistelevat parhaillaan muutosta. Tavoitteena on, ettei asiakkaiden arki muutu siirron vuoksi.
Muutoksen jälkeen HUS vastaa edelleen hengityslaitteen varassa elävien potilaiden erikoissairaanhoidosta. Hyvinvointialueiden vastuulle kuuluvat sosiaalihuoltoon ja perushoitoon liittyvät asiat.
”Haluan kiittää kaikkia hyvästä valmistelutyöstä muutoksen edistämisessä. Hienoa, että muutos etenee näin hyvässä yhteistyössä HUSin, Helsingin kaupungin ja hyvinvointialueiden kesken. On tärkeää, että jatkossakin tällä haavoittuvalla potilasryhmällä on hyvät yhtenäiset hoitokäytännöt Uudellamaalla”, sanoo HUSin Medisiiniset palvelut -tulosalueen johtaja Raija Kontio.
Hengityslaitteen varassa elävien henkilöiden hoito sekä kuljetuspalvelut jatkuvat maksuttomina myös muutoksen jälkeen.
Potilas voi muutoksen jälkeen asua kuten tähänkin asti kotona, asumisyksikössä tai olla muussa ympärivuorokautisessa hoitopaikassa riippuen potilaan koko sairaus- ja hoitoisuustilanteesta. Hengityslaitteen varassa elävä henkilö voi jatkossa saada vammaispalvelulain nojalla taloudellista tukea.
Muutoksesta tiedotetaan potilaita ja heidän omaisiaan.
Lain voimaantulossa on kolmen vuoden siirtymäaika vuoden 2025 alusta alkaen. Siirtymäaikana hengityslaitteen varassa elävien henkilöiden palvelut järjestetään nykyisen lainsäädännön mukaisesti, elleivät he itse halua siirtyä vammaispalvelulain piiriin jo aiemmin.
Lakimuutos taustalla
Muutoksen taustalla on uuden vammaispalvelulain tulo voimaan 1.1.2025 alkaen. Jatkossa hengityslaitteen varassa elävät henkilöt kuuluvat vammaispalvelulain piiriin, eikä heille enää tehdä erillisiä hengityshalvauspäätöksiä.
Vastuu vammaispalveluista ja sosiaalihuollon palveluista kuuluu hyvinvointialueille, ja HUS puolestaan tuottaa vain erikoissairaanhoidon palveluja. Hengityslaitteen varassa elävien henkilöiden hoito ja hoiva on pääasiassa perusterveydenhuoltoa ja sosiaalihuoltoa.
HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
HUSin Medisiiniset palvelut -tulosalueen johtaja Raija Kontio, p. 040 768 2627, raija.kontio@hus.fi
Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala, vammaispalvelut, ostopalvelupäällikkö Minna Eronen, p. 09 310 24859, minna.eronen@hel.fi (1.–28.7.)
Itä-Uudenmaan hyvinvointialue, vammaispalvelut, palveluvastaava Carina Skantz, p. 040 351 9713, carina.skantz@itauusimaa.fi
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue, vammaissosiaalityön koordinoiva esihenkilö Petra Katilainen, p. 050 497 2393, petra.katilainen@keusote.fi (8.7. alkaen)
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen vammaispalvelut, palvelualuejohtaja Timo Hokkanen, p. 040 636 6177, timo.hokkanen@luvn.fi
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen vammaispalvelut, projektipäällikkö Linda Rex, p. 040 651 5433, linda.rex@vakehyva.fi
Tietoja julkaisijasta
HUS Helsingin yliopistollinen sairaala on Suomen suurin erikoissairaanhoidon toimija. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.
HUSissa saa vuosittain hoitoa lähes 700 000 potilasta. Meillä työskentelee yli 27 000 ammattilaista potilaiden parhaaksi. Vastaamme erikoissairaanhoidon järjestämisestä Uudellamaalla. Lisäksi meille on keskitetty koko Suomen ja Etelä-Suomen yhteistyöalueen monien harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.
HUS – Vaikuttavinta hoitoa
HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi
hus.fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HUS
Behandlingsresultaten för hjärnaneurysm vid HUS i världsklass19.12.2025 08:49:57 EET | Pressmeddelande
En ny studie från HUS visar att behandlingen av icke rupturerade hjärnaneurysm i Helsingfors är exceptionellt säker och effektiv i internationell jämförelse. Resultaten publicerades i den prestigefyllda tidskriften Journal of Neurosurgery.
Aivovaltimopullistumien hoitotulokset HUSissa maailman kärkeä19.12.2025 08:49:57 EET | Tiedote
HUSissa tehty tuore tutkimus osoittaa, että puhkeamattomien aivovaltimopullistumien hoito on Helsingissä kansainvälisesti vertailtuna poikkeuksellisen turvallista ja tehokasta. Tulokset julkaistiin arvostetussa Journal of Neurosurgery -lehdessä.
Results in the treatment of intracranial aneurysms at HUS are among the best in the world19.12.2025 08:49:57 EET | Press release
A recent study conducted at HUS shows that the treatment of unruptured intracranial aneurysms in Helsinki is exceptionally safe and effective in international comparison. The results were published in the prestigious Journal of Neurosurgery.
HPV-test är effektivare och lika säkert som gynekologiskt cellprov vid screening för livmoderhalscancer15.12.2025 14:14:42 EET | Pressmeddelande
Förstadieförändringar upptäcks bättre vid HPV-screening än vid screening med gynekologiskt cellprov (papa). Det är viktigt att delta i screeningen när man får en kallelse.
HPV-testi on tehokkaampi ja yhtä turvallinen kuin papakoe kohdunkaulan syövän seulonnassa15.12.2025 14:14:42 EET | Tiedote
HPV-seulonta löytää esiastemuutokset papaseulontaa herkemmin. Seulontaan kannattaa osallistua, kun siihen saa kutsun.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme