Teijo Viitanen Jatke Julkisivujen toimitusjohtajaksi

Teijo Viitanen on nimitetty Jatke Julkisivut Oy:n toimitusjohtajaksi 1.6.2024 alkaen Jatkeen perustajajäsen Timo Mikkolan siirtyessä eläkkeelle. Jatke Julkisivut Oy on Jatke-konsernin julkisivukorjausten liiketoiminnasta vastaava tytäryhtiö. Jatke Julkisivut Oy toimii kaikilla Jatkeen toiminta-alueilla: Helsingissä, Turussa ja Tampereella.
Teijo on työskennellyt Jatke Julkisivuilla vuodesta 2010 alkaen. Aluksi projektipäällikön tehtäviä Pirkanmaan, Päijät-Hämeen ja Uudenmaan alueella hoitanut Teijo siirtyi Jatke Julkisivujen tuotantojohtajaksi vuonna 2019. Teijo on koulutukseltaan korjausrakentamiseen ja kiinteistönhoitamiseen suuntautunut rakennusinsinööri AMK. Ennen uraansa Jatkeella hän työskenteli Oka Oy:llä ja Lemminkäisellä työnjohtajan, vastaavan mestarin ja projektipäällikön tehtävissä.
”Olen saanut työskennellä monella alueella ja tutustua laajasti Jatkeen henkilöstöön ja toimintaan. Jatke Julkisivuilla työskentelee samanhenkinen ja motivoitunut henkilöstö. Vuosien kokemus ja pitkät luottamukselliset asiakassuhteet ovat mahdollistaneet Jatke Julkisivujen aseman taloyhtiömaailman haluttuna ja toivottuna sopimuskumppanina. Vahvana ja laaja-alaisena korjausrakentamisen osaajana meidät mielletään kumppaniksi, joka halutaan myös urakkasisällöltään monimuotoisten ja isompien julkisivukorjaushankkeiden toteuttajaksi”, Teijo kertoo.
”On erittäin hienoa, että Julkisivujen toimitusjohtajan tehtävään löytyi jatkaja omasta organisaatiosta. Siirrän viestikapulan Teijolle luottavaisin mielin. Teijosta henkilöstömme saa johtajan, joka saa ihmiset sitoutumaan omalla esimerkillään ja osaamisellaan”, Timo kiittää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jatke Julkisivut Oy
Teijo Viitanen
p. 040 564 8060
teijo.viitanen@jatke.fi
Kuvat

Tietoa julkaisijasta
Jatke on suomalainen, yksityisomisteinen rakennusalan konserni. Rakennamme ja korjaamme pääkaupunkiseudun, Tampereen ja Turun alueilla koteja ja työpaikkoja, joissa on hyvä olla ja elää. Meillä työskentelee noin 400 rakennusalan ammattilaista. Liikevaihtomme vuonna 2023 oli 412 miljoonaa euroa. Lisätiedot: www.jatke.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jatke Oy
Jatke rakensi 100 uutta Avaran vuokrakotia Keski-Pasilaan – asukkaat muuttavat tänään27.6.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Tulistimenkadulle kesäkuussa valmistuneet Avaran vuokrakodit ovat herättäneet jo ennen valmistumistaan ennätyksellisen suurta kiinnostusta. Taloyhtiöistä löytyy monipuolisia kestäviä ratkaisuja kuten viherkatot, yhteiskäyttöauto ja imujätejärjestelmään liitetty kierrätyshuone.
Jatkeen uudet kerrostalot valmistuivat Verkkosaareen virheettöminä18.6.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Jatke Uusimaa Oy on urakoinut samaan korttelikokonaisuuteen kuuluvat Hitas-kohteet Helsingin Saran ja Capellan sekä asumisoikeustalo Verkkoneula 4:n Kalasataman kupeessa olevalle Verkkosaaren alueelle. Kaikki uudiskohteet luovutettiin uusille asukkaille toukokuussa 2025 virheettöminä.
Jatke rakentaa Tampereen Vuokra-asunnot Oy:lle kolme uutta kerrostaloa Ruotulaan16.6.2025 10:00:06 EEST | Tiedote
Jatke Pirkanmaa ja TVA ovat sopineet kolmen uuden kerrostalon rakentamisesta Torninmäenkadulle Tampereen Ruotulaan. Kyseessä on kerrostalokorttelin täydennysrakennushanke, joka valmistuu loppuvuodesta 2026.
Jatke remontoi ja laajentaa Sunan koulun Espoossa17.4.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Jatke Toimitilat Oy toteuttaa Espoon Sunan koulun peruskorjauksen ja laajennuksen projektinjohtourakkana. Hanke käynnistyi viime syksynä, ja koulutyö jatkuu uusituissa tiloissa syksyllä 2026.
Parempaa puusta – Jatke rakentaa energiatehokkaat kerrostalot Kirkkonummelle7.4.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Jatke Uusimaa rakentaa Kirkkonummen Juhlakalliolle kaksi Kirkkonummen Vuokra-asunnot Oy:n tilaamaa puukerrostaloa. Jatke pääsee hyödyntämään hankkeessa aktiivisesti kehittämäänsä puurakentamisen osaamista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme