Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA

Lisää ymmärrystä talouskasvun uusista lähteistä: Etlassa alkaa syksyllä laaja innovaatiotutkimushanke

Jaa

Etlassa käynnistyy syksyllä laaja Business Finlandin rahoittama tutkimushanke, joka keskittyy innovaatiovetoisen talouskasvun uusiin lähteisiin, painottuen kestävään kehitykseen ja kansainvälisen kaupan mekanismeihin. Hanke tarjoaa uutta tietoa muun muassa ilmastonmuutoksen hillitsemisen, kansainvälisen kaupan ja innovaatiovetoisen kasvun välisistä yhteyksistä.

Tutkimus tarjoaa muun muassa tietoa kustannustehokkaimmista tavoista, joilla teollisuus voi vähentää kasvihuonepäästöjä. Lisäksi selvitämme miten kansainvälisen kaupan shokit vaikuttavat suomalaisten vientiyritysten innovaatiotoimintaan ja Suomen talouskasvuun ylipäänsä, sanoo Terhi Maczulskij.
Tutkimus tarjoaa muun muassa tietoa kustannustehokkaimmista tavoista, joilla teollisuus voi vähentää kasvihuonepäästöjä. Lisäksi selvitämme miten kansainvälisen kaupan shokit vaikuttavat suomalaisten vientiyritysten innovaatiotoimintaan ja Suomen talouskasvuun ylipäänsä, sanoo Terhi Maczulskij.

Suomi on kärsinyt hitaasta talouskasvusta aina 2000-luvun lopun finanssikriisistä asti. Myöskään Suomen vienti ei ole saavuttanut finanssikriisiä edeltävää tasoa vaan vienti on laahannut verrokkimaiden, kuten Ruotsin perässä. Samaan aikaan yritysten liiketoimintaympäristö ja innovaatiotoiminta ovat muuttuneet merkittävästi.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksessa syksyllä alkavan tutkimushankkeen “How to boost R&D through internationalization and sustainability” tavoitteena on edistää yksityisen sektorin innovaatiotoimintaa ja talouskasvua, ja tarkastelun painopiste on vihreässä siirtymässä ja kansainvälisessä kaupassa. Hanke tuottaa vastauksia muun muassa kysymyksiin, miten pieni avotalous voi lisätä innovaatiotoimintaa ja talouskasvua markkinoiden muutostrendien eli ilmastonmuutoksen hillitsemisen ja globalisaation pyörteessä.

Tutkimus lisää ymmärrystä innovaatiovetoisen talouskasvun uusista lähteistä sekä siitä, miten uusien kestävän kasvun lähteiden syntyä ja hyödyntämistä voitaisiin parhaiten edistää sääntelyllä ja politiikalla, korostaa tutkimuksesta vastaava Etlan tutkimuspäällikkö Terhi Maczulskij.

  Tutkimus tarjoaa muun muassa tietoa kustannustehokkaimmista tavoista, joilla teollisuus voi vähentää kasvihuonepäästöjä. Lisäksi selvitämme miten kansainvälisen kaupan shokit vaikuttavat suomalaisten vientiyritysten innovaatiotoimintaan ja Suomen talouskasvuun ylipäänsä, sanoo Maczulskij.

Hankkeen tutkimusryhmä koostuu tutkijoista, joilla on laaja kokemus innovaatioihin, globalisaatioon, vihreään siirtymään ja talouskasvuun liittyvien kysymysten tutkimuksesta.

Tutkimushanke alkaa syyskuussa 2024 ja päättyy kesäkuussa 2026. Hankkeen rahoittaa Business Finland.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tutkimus tarjoaa muun muassa tietoa kustannustehokkaimmista tavoista, joilla teollisuus voi vähentää kasvihuonepäästöjä. Lisäksi selvitämme miten kansainvälisen kaupan shokit vaikuttavat suomalaisten vientiyritysten innovaatiotoimintaan ja Suomen talouskasvuun ylipäänsä, sanoo Terhi Maczulskij.
Tutkimus tarjoaa muun muassa tietoa kustannustehokkaimmista tavoista, joilla teollisuus voi vähentää kasvihuonepäästöjä. Lisäksi selvitämme miten kansainvälisen kaupan shokit vaikuttavat suomalaisten vientiyritysten innovaatiotoimintaan ja Suomen talouskasvuun ylipäänsä, sanoo Terhi Maczulskij.
Lataa
Tutkimuspäällikkö Terhi Maczulskij, Etla
Tutkimuspäällikkö Terhi Maczulskij, Etla
Matti Rajala/Etla
Lataa

Linkit

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla

Arkadiankatu 23 B
00100 HELSINKI
09 609 900
http://www.etla.fi

ETLA eli Elinkeinoelämän tutkimuslaitos tutkii, ennustaa ja arvioi. Etla on yksityinen, voittoa tavoittelematon asiantuntijaorganisaatio.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA

Etla: Suomessa on heikko tuottavuuskehitys ja muita maita heikompi vaihtosuhdekehitys – ”Yhdistelmä on huolestuttava”30.5.2025 00:01:00 EEST | Tiedote

Suomen tuotannon kustannuskilpailukyky paranee tänä vuonna prosentin verran, mutta heikkenee ensi vuonna puoli prosenttia, käy ilmi tuoreesta Etlan kilpailukykyennusteesta. Kilpailukyvyn taso on historiallisesti ottaen korkea, mutta jos laskelmassa huomioidaan vaihtosuhteen eli vienti- ja tuontihintojen kehitys, muuttuu tilannekuva heikommaksi. Nyt Suomessa on paitsi heikko tuottavuuskehitys, myös muihin maihin verrattuna heikompi vaihtosuhdekehitys. Yhdistelmä on huolestuttava, toteaa tutkija.

Kutsu medialle: Tulevan kasvun avaimet kädessä – mutta ymmärrämmekö aineetonta pääomaa?27.5.2025 09:44:00 EEST | Kutsu

Aineettomat hyödykkeet ovat keskeisessä osassa taloudellisen arvon luomisessa ja yhteiskuntien hyvinvoinnissa. Aineetonta pääomaa ovat esimerkiksi brändit, data, patentit, ohjelmistot ja henkilö- ja organisaatiopääoma. Nykyinen ymmärryksemme aineettomista hyödykkeistä on kuitenkin puutteellinen. Millaisia vaikutuksia aineettomilla pääomilla on yritysten menestymiseen? Tai mikä aineeton pääoma selittää selvimmin menestystä? Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla on selvittänyt vastauksia näihin kysymyksiin monivuotisessa Business Finlandin rahoittamassa tutkimushankkeessa. Etla järjestää nyt hankkeen päättävän loppuseminaarin, jossa kuullaan hankkeen kokoavia tuloksia. Paneelikeskustelussa mukana on myös brändien ja aineettoman pääoman huippuammattilaisia. Aika: Torstaina 5.6. klo 9.30–11.00 Paikka: Tapahtumastudio ELIEL, Sanomatalo, Töölönlahdenkatu 2 TAI Livestriimi Ilmoittaudu mukaan Tervetuloa seuraamaan tilaisuutta paikan päällä tai livestriimin kautta. Livestriimiin ilmoittautuneille

Etla: Tuottavuuskasvu hyytynyt eurooppalaisten yritysten arvoketjuissa26.5.2025 09:00:00 EEST | Tiedote

Tuoreen tutkimuksen mukaan tuottavuuskasvu eurooppalaisten yritysten arvoketjuissa on hyytynyt vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen - nopeasta teknologisesta kehityksestä huolimatta. Tutkimus osoittaa uuden laskentamenetelmän ja Kiinan kanssa tehtyjen kauppasopimusten vaikutusten avulla, että arvoketjujen kansainvälistyminen 2000-luvun alkupuolella johti tuottavuuden parantumiseen. Samalla aineettomat investoinnit ovat korostuneet. Nykyinen globalisaatiokehitys pakottaa pohtimaan aikaisempien eurooppalaisten kasvustrategioiden kestävyyttä.

Eurooppalaiset taloustutkimuslaitokset ennustavat hitaan talouskasvun jatkuvan EU-alueella vielä ensi vuonnakin23.5.2025 00:01:00 EEST | Tiedote

AIECEn jäseninä olevat tutkimuslaitokset ennustavat EU:n bruttokansantuotteen kasvavan tänä vuonna keskimäärin 1,2 prosenttia ja 1,5 prosenttia vuonna 2026. Euroalueelle BKT:n kasvuennuste on 1,0 prosenttia tänä vuonna ja 1,3 prosenttia ensi vuonna. Nyt julkaistut ennusteet ovat hieman optimistisempia kuin OECD:n maaliskuun väliraportissa ja IMF:n kevään World Economic Outlookissa esitetyt ennusteet.

Etla: Suomessa palvelualojen työn tuottavuus laahaa verrokkimaiden jäljessä – investoinnit lisäisivät kasvuvauhtia21.5.2025 09:00:00 EEST | Tiedote

Työn tuottavuus palvelualoilla on Suomessa alempi kuin vertailumaissa keskimäärin, käy ilmi tuoreesta Etla-tutkimuksesta. Tuottavuus on korkeampi toimialoilla, joilla käytetään enemmän pääomaa suhteessa työpanoksen määrään. Myös työvoiman koulutustasolla havaittiin olevan yhteys tuottavuuteen. Tulokset korostavat politiikkatoimia, jotka kannustavat yrityksiä pitkäjänteisiin pääomainvestointeihin sekä edistävät kilpailun toimivuutta ja koulutason nousua.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye