Prisman verkkokaupan myymälänouto kolahti suomalaisiin – ostoksista jopa puolet noudetaan, on kyse kompostorista, trangiasta tai puhelimesta
10.7.2024 09:08:09 EEST | SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta | Tiedote
Myymälänouto on vyörynyt Prismoihin viimeisen vuoden aikana ja muuttanut monen verkkokaupassa shoppailevan ostokäyttäytymistä. Tänä keväänä ja kesänä myymälänoudon kautta on tilattu erityisesti tuotteita kodin siivoukseen ja kunnossapitoon sekä kesäretkeilyyn. Tuotteet kerätään vähintään kahdessa tunnissa, ennätys on 8 minuuttia.

Verkkokaupan ostoksista jo kolmasosa tilataan myymälänoudolla. Pääkaupunkiseudulla, Hämeessä ja Keski-Pohjanmaalla myymälänoudon osuus tilauksista on jopa 50% tai yli.
– Myymälänoutotilauksia tulee runsaasti erityisesti isoihin tai kaupunkia lähellä oleviin Prisma-myymälöihin: Kaari Kannelmäki ja Prisma Itäkeskus Helsingissä, Prisma Sello Espoossa, Prisma Jumbo Vantaalla, Prisma Kaleva Tampereella, Prisma Joensuu, Prisma Mylly Turussa, Kuopion Prisma ja Limingantullin Prisma Oulussa, Prisman verkkokaupan Product Lead Kaisa Lepistö luettelee.
Luvattu tilauksen toimitusaika lokerikkoon on kaksi tuntia. Lupaus on pitänyt ja kaikkien toimipisteiden keräysajan keskiarvo on alle 2 tuntia, vaikka tilauksissa on mukana myös esimerkiksi pyöriä, joiden keräysaikalupaus on pyörän kasaustyön vuoksi 72 tuntia.
– Tilauksen keräys saattaa parhaimmillaan kestää vain muutamia minuutteja. Nopein keräilevä myymälä on Prisma Herttoniemi Helsingissä, siellä tilaus on ollut asiakkaan noudettavissa keskimäärin 43 minuuttia tilauksen tekemisestä, Lepistö kehuu.
Innokkaat hakevat ensimmäisen tunnin aikana
Jos Prismojen rautaiset ammattilaiset ovat nopeita, niin ovat asiakkaatkin arjessaan sukkelia. Lähes viidesosa tilauksista haetaan tunnin sisällä.
Myyntidata paljastaa, että suosituin ostospäivä verkkokaupassa on sunnuntai ja vauhtia riittää myös keskiviikkoisin, torstaisin ja perjantaisin.
– Myymälänoudon kautta tilataan tuotteita laidasta laitaan. Kevään ja kesän aikana datasta nousevat pikakompostorit, ilmastointilaitteet, polkupyörät, säilytyslaatikot, Trangia retkikeittimet ja puhelimet. Myös valokuvaukseen liittyviä tuotteita on ostettu reippaasti, Lepistö kertoo.
– Ja suosituin yksittäinen tuote on Airamin Thermos Alan Wake II.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kaisa Lepistö, Product Lead, kaisa.lepisto@sok.fi, 050 573 8335
SOK viestintä: viestinta@sok.fi, 050 472 2745
SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa & ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissäja oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on noin 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä. Verojalanjälkemme on lähes 1,9 miljardia euroa, ja investoimme Suomeen vuosittain noin 500 miljoonaa euroa.
#parempipaikkaelää
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
S-ryhmä ja Luonnonperintösäätiö suojelevat arvokasta ikimetsää Enontekiöllä22.5.2026 07:55:00 EEST | Tiedote
Luonnonperintösäätiö on S-ryhmän lahjoituksen turvin ostanut suojeluun luonnonarvoiltaan poikkeuksellisen arvokkaan metsä- ja suoalueen, joka sijaitsee Ylläs‑Pallastunturin kansallispuiston kupeessa Enontekiöllä. Yrityksillä on entistä keskeisempi rooli luonnon monimuotoisuuden vahvistamisessa.
Hyviä uutisia ravintola-alalta: alan ykköset yhdistävät voimansa suomalaisen ravintolakulttuurin puolesta21.5.2026 08:20:00 EEST | Tiedote
Suomen kokkimaajoukkue ja S-ryhmän ravintolat aloittavat pitkäjänteisen yhteistyön. Tavoitteena on nostaa suomalaisen ravintolakulttuurin ja keittiöosaamisen arvostusta, kehittää alaa ja luoda uusia, kiinnostavia elämyksiä erityisesti matkailijoille.
Jalkapallolegenda Roberto Carlos yllättää S-marketin kampanjassa4.5.2026 11:05:00 EEST | Tiedote
Jalkapallolegenda Roberto Carlos yllättää kertomalla suomalaisessa kampanjassa ruoan merkityksestä elämässään yhdessä äitinsä Veran kanssa. S-marketin kampanjan tavoitteena on jalkapallon MM-kisojen alla muistuttaa yhteisten hetkien merkityksestä niin ansioituneille urheilijoille kuin nuorille harrastajille. Samoin kuin jalkapallo, myös ruoka kerää ihmisiä yhteisiin hetkiin, joista syntyy elämänmakuisia muistoja.
Suuri muutos ABC-asemilla tänään: noutopöytä uudistuu4.5.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Tutut klassikot ja monipuolisemmat maut täydentävät nyt toisiaan ABC:n noutopöydässä. Nousevatko uutuudet, kuten Marry me -kana, kylmäsavulohilasagne ja savukylki-kaalipaistos ikonisen noutopöydän seuraaviksi kestohiteiksi? Yhteensä uusia annoksia tulee noin 30 kappaletta.
SOK:n hallintoneuvosto 2026 on valittu, Tapio Finér nimitettiin SOK:n hallitukseen28.4.2026 15:24:04 EEST | Tiedote
SOK:n hallintoneuvosto valittiin 28.4.2026 pidetyssä osuuskunnan kokouksessa. Hallintoneuvostossa aloitti kaksi uutta jäsentä. Hallintoneuvoston 2. varapuheenjohtajana aiemmin toiminut Tapio Finér nimitettiin SOK:n hallitukseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme