Sinilevätilanne jatkuu vaihtelevana Lounais-Suomessa (Varsinais-Suomi, Satakunta)
Sinilevätilanne on merialueilla pysynyt samankaltaisena kuin viime viikolla, hieman sinilevää havaittiin kuudella Varsinais-Suomen ELY-keskuksen vakiohavaintopaikalla. Sisävesialueilla levätilanne on ajankohdalle tyypillinen, ja hieman sinilevää havaittiin viidellä vakiohavaintopaikalla.

Merialueilla sinilevää havaittiin vähäisissä määrin kuudella havaintopaikalla. Suurin osa havainnoista tehtiin Kaarinan ja Naantalin välisellä rannikkoalueella, sekä Paraisilla Korppoon ja Iniön saaristoalueilla. Runsaasti sinilevää havaittiin Uudenkaupungin edustalla Santtion havaintopaikalla ja erittäin runsaasti Kaarinassa Harvaluodon seurantapisteellä. Myös Rotarien seurannassa sinilevää havaittiin vähäisissä määrin Salon, Kemiönsaaren ja Nauvon alueella.
Sisävesillä sinilevätilanne on pääosin hyvä. Hieman sinilevää havaittiin Rymättylän Kirkkojärven, Painionjärven, Köyliönjärven, Sääksjärven sekä Kiskon Kirkkojärven Järvelän havaintopaikoilla. Kansalaishavaintojen mukaan Salon Ylisjärven eteläpäädyssä on ollut erittäin runsaasti sinilevää.
Tarkempia levätietoja voi tarkastella Järvi-meriwikistä sekä Lounais-Suomen sinilevähavainnot -verkkokartasta. Levätiedot perustuvat Varsinais-Suomen ELY-keskuksen vakioseurantaan, Rotarien seurantaan, kansalaishavaintoihin sekä satelliittikuviin.
Levähavainnoista ilmoittaminen
Varsinais-Suomen ELY-keskukseen voi ilmoittaa levähavainnoista Varsinais-Suomesta ja Satakunnasta (p. 0295 022 530). Järvi-Meriwikiin voi ilmoittaa havainnoista esimerkiksi älypuhelimen Havaintolähetti-sovelluksen kautta Havaintolähetti (jarviwiki.fi). Lounais-Suomen kuluneen viikon sinilevähavaintoja voi tarkastella alla linkatun karttasovelluksen avulla. Erityisen runsaista tai muuten mietityttävistä levähavainnoista voi toimittaa näytteen mikroskopointianalyysiä varten. Näytteen lähettämisestä tulee sopia ensin Varsinais-Suomen ELY-keskuksen kanssa (p. 0295 022 530).
Linkkejä:
- Levätilanne (ely-keskus.fi)
- Järvi-meriwiki (jarviwiki.fi)
- Havaintolähetti (jarviwiki.fi)
- Lounais-Suomen sinilevähavainnot (karttasovellus)
- Valtakunnalliset levätilannekatsaukset (syke.fi)
Lisätietoja:
Harjoittelija Emilia Pohto, puh. 0295 022 530
Ylitarkastaja Sanna Kipinä, puh. 0295 022 879
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset
Satakuntas och Egentliga Finlands LUMO-program ökar kunskapen om biologisk mångfald (Egentliga Finland, Satakunta)8.5.2025 10:01:18 EEST | Pressmeddelande
Det första steget i de regionala programmen för biologisk mångfald är att öka tillgången till en öppen naturinformation. Egentliga Finlands och Satakuntas LUMO-program lyfter fram de viktigaste naturområdena i regionerna samt synliggör för alla intresserade naturens mångfald och de för regionen speciella egenskaperna samt de behov av åtgärder som finns. Baserat på denna information riktas åtgärderna för att främja den biologiska mångfalden, såsom restaurering av livsmiljöer, till sådana områden som är i störst behov av ingreppen och i mest akut behov av dessa. På så vis ökar kostnadseffektiviteten kring arbetet med biologisk mångfald. Programmet erbjuder markägare olika alternativ för frivilliga åtgärder för att främja den biologiska mångfalden.
Satakunnan ja Varsinais-Suomen LUMO-ohjelmat lisäävät tietoa luonnon monimuotoisuudesta (Varsinais-Suomi, Satakunta)8.5.2025 10:01:18 EEST | Tiedote
Maakunnallisten luonnon monimuotoisuuden ohjelmien ensimmäinen askel on avoimen luontotiedon lisääminen. Varsinais-Suomen ja Satakunnan LUMO-ohjelmat nostavat esiin maakuntien parhaita luontoalueita ja avaavat maakunnan luonnon monimuotoisuuden erityispiirteitä ja edistämistarpeita kaikille tiedosta kiinnostuneille. Tiedon perusteella luonnon monimuotoisuuden edistämistoimia kuten elinympäristökunnostuksia kohdennetaan niitä eniten ja kiireellisimmin kaipaaville alueille ja tehostetaan näin luonnon monimuotoisuustyön kustannustehokkuutta. Maanomistajille ohjelma tarjoaa vaihtoehtoja vapaaehtoiseen luonnon monimuotoisuuden edistämiseen.
Vuoksen vesistöalueella vedenpintojen ennakoidaan olevan kesällä matalalla (Kaakkois-Suomi, Etelä-Savo, Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala)8.5.2025 09:58:14 EEST | Tiedote
Talven 2024–2025 lumikertymä Vuoksen vesistöalueella jäi varsin vähäiseksi, eikä kuluvan kevään aikana ole ollut runsaita sateita. Helmi-huhtikuun aikana sadekertymä on ollut harvinaisen vähäinen koko Saimaan valuma-alueella. Ennusteiden mukaan kevättulvat jäävät vähäisiksi, eivätkä vesistöalueen keskusjärvet täyty tavanomaiseen tapaan.
Norsk e-Fuel AS:n sähköisen polttoaineen tuotantolaitoksen ympäristövaikutusten arviointiohjelma nähtäville, Rauma (Satakunta, Varsinais-Suomi)8.5.2025 09:15:00 EEST | Tiedote
Norsk e-Fuel AS suunnittelee sähköisen lentopolttoaineen tuotantolaitosta Raumalle. Laitoksen suunniteltu sijaintipaikka on Rauman Satamassa, Ulko-Petäjäksen niemen kärjessä.
Valkoposkihanhien kevätmuutto vilkastuu7.5.2025 15:24:14 EEST | Tiedote
Viimeisen viikon aikana kymmeniätuhansia valkoposkihanhia saapui Suomeen. Suomeen saapuminen tapahtui kahdessa aallossa, joista toinen tapahtui vappuaattona keskiviikkona 30.4. ja toinen lauantaina 3.5.2025. Etelä- ja Itä-Suomen pelloilla ruokailee nyt yli 200 000 valkoposkihanhea. Päämuutto ei ole vielä tapahtunut.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme