Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry

EVA: Suomalaisten ehdoton tuki hyvinvointivaltion kustantamiselle vähentynyt

24.8.2024 07:01:00 EEST | Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry | Tiedote

Jaa

Liki kolme neljästä (72 %) suomalaisesta pitää hyvinvointivaltiota aina hintansa arvoisena, vaikka hyvän sosiaaliturvan ja julkisten palveluiden ylläpitäminen maksaa paljon. Tuki on kuitenkin pudonnut peräti 13 prosenttiyksikköä syksyn 2018 huippulukemista. Tulos selittyy kokoomuksen ja perussuomalaisten kannattajien kriittisyyden kasvulla, selviää EVAn Arvo- ja asennetutkimuksesta.

Päähallituspuolueiden kannattajien keskuudessa asenteet hyvinvointivaltiota kohtaan ovat muuttuneet merkittävästi aiempaa kriittisemmiksi. Perussuomalaisten (47 %) ja kokoomuksen (51 %) äänestäjistä hyvinvointivaltion korkealle hintalapulle löytyy ymmärrystä vain noin puolelta.

Muiden puolueiden kannattajissa korkean hintalapun hyväksyvät selkeät enemmistöt. Käytännössä kaikki vasemmistoliiton (97 %), SDP:n (95 %) ja vihreiden (91 %) äänestäjät tukevat hyvinvointivaltiota kustannuksiin katsomatta. Halukkuus hyvinvointivaltion kustantamiseen on korkealla tasolla myös RKP:n (82 %), keskustan (74 %), kristillisdemokraattien (69 %) ja Liike Nytin (64 %) äänestäjien keskuudessa.

Verotaakka hirvittää – oikeistoäänestäjät valmiita karsimaan palveluista

Kysymys mutkistuu, kun hyvinvointivaltion rahoitus kytketään konkreettiselle tasolle veronmaksuun. Vajaa puolet suomalaisista (47 %) katsoo verotuksen olevan kohtuuttoman kireää sillä saatavaan sosiaaliturvaan ja yhteiskunnan palveluihin nähden. 40 prosenttia ei pidä verotusta turhan kireänä sillä saataviin etuihin nähden.

Kun suomalaisilta kysytään verojen alentamisen ja palveluista luopumisen väliltä, 38 prosenttia olisi valmis luopumaan joistakin valtiolta, hyvinvointialueilta ja kunnilta saamistaan palveluista, jos veroja alennettaisiin. Hieman suurempi osuus (43 %) ei olisi valmis luopumaan palveluistaan, vaikka veroja alennettaisiin.

null

Kokoomuksen (68 %), Liike Nytin (66 %) ja perussuomalaisten (65 %) äänestäjistä kaksi kolmesta olisi valmis luopumaan joistakin palveluista, jos verotusta alennettaisiin. Tätä mieltä on vihreiden (20 %) ja SDP:n (17 %) äänestäjistä vain viidennes, ja vasemmistoliiton äänestäjistä hyvin harva (6 %). Keskustan (44 %), kristillisdemokraattien (40 %) ja RKP:n (38 %) äänestäjistä niin ikään vähemmistöt olisivat valmiita luopumaan palveluista verotuksen alentamiseksi.

"Vaikka suomalaiset periaatteessa tukevat hyvinvointivaltion ylläpitämistä kustannuksista riippumatta, yhä useampi pohtii, miten julkiset palvelut pystytään rahoittamaan. Aikaisempien Arvo- ja asennetutkimusten mukaan suomalaisten enemmistö ei mielellään itse maksaisi lisää veroja, eikä jatkuva velkaantuminenkaan maistu. Kun toiminnan tehostamispyrkimykset eivät näytä tuottavan tulosta ja kansalaisten verotus kiristyy entisestään, keskustelu julkisten palveluiden rahoittamisesta on aiheellinen", sanoo EVAn johtava veroasiantuntija Emmiliina Kujanpää.

Näin kysely tehtiin

Tulokset perustuvat 2 087 henkilön antamiin vastauksiin. Tulosten virhemarginaali on koko väestön tasolla 2–3 prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan. Tiedot kerättiin 13.3.-21.3.2024. Vastaajat edustavat koko maan 18–79-vuotiasta väestöä (pl. Ahvenanmaa). Aineisto on kerätty Taloustutkimus Oy:n internetpaneelissa, josta tutkimusotos on muodostettu ositetulla satunnaisotannalla. Aineisto on painotettu edustamaan väestöä iän, sukupuolen, asuinalueen, koulutuksen, ammatin tai aseman, toimialan ja puoluekannatuksen mukaan. Aineiston tilastollisen jatkoanalyysin on tehnyt Pentti Kiljunen (Yhdyskuntatutkimus Oy). Tulokset ja niiden tarkemmat väestöryhmittäiset erittelyt löytyvät EVAn kotisivuilta. EVAn Arvo- ja asennetutkimuksia on tehty vuodesta 1984.

Aihetta käsittelevän jutun saa julkaista saman aamun lehdessä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA

Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA on elinkeinoelämän think tank, jonka tavoitteena on edistää suomalaisen yhteiskunnan pitkän aikavälin menestystä. EVA tuottaa tietoa ja näkemyksiä ajankohtaiseen julkiseen keskusteluun sekä esittää reformeja poliittisille päättäjille.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry

EVA: Etätyö lisää työn sujuvuutta, mutta sillä on kielteisiä vaikutuksia yhteistyöhön10.3.2026 06:01:00 EET | Tiedote

Etätyö koetaan selvästi myönteiseksi työn sujuvuuden, autonomian, keskittymisen ja työn ja muun elämän yhteensovittamisen kannalta, mutta samalla sillä on kielteisiä vaikutuksia työyhteisön yhteishenkeen, sosiaalisiin suhteisiin ja tiimityöhön. Valtaosa suomalaisista työssäkäyvistä voi tehdä ainakin jonkin verran etätöitä, ja 44 prosenttia tekee etätöitä vähintään kerran viikossa, selviää EVAn syksyn 2025 Arvo- ja asennetutkimuksesta.

EVA: Useimpien mielestä maamme menee väärään suuntaan – suomalaisuutta arvostetaan silti edelleen20.1.2026 06:01:00 EET | Tiedote

Suomen tulevaisuuteen liittyvä pessimismi kasvaa ja selvän enemmistön mielestä maamme suunta on väärä, selviää EVAn syksyn 2025 Arvo- ja asennetutkimuksesta. Huolta aiheuttavat tällä hetkellä etenkin työttömäksi joutumisen vaara, terveydenhuollon palveluiden kustantaminen ja julkisen talouden ongelmat. Talouden ongelmat eivät ole kuitenkaan horjuttaneet kokemusta suomalaisuudesta onnena ja etuoikeutena.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye