Ensi- ja turvakotien liiton selvitys: Lapsiperheiden taloudellinen tilanne vaikeutumassa ja osin kriisiytymässä
Ensi- ja turvakotien liiton (ETKL) tuore selvitys "Jokaisen numeron takana on ihminen" paljastaa karua kuvaa kyselyyn vastanneiden lapsiperheiden taloudellisesta tilanteesta kesällä 2024. Kyselyyn vastanneista perheistä kolme neljästä kokee jatkuvasti tai usein huolta ja stressiä siitä, riittävätkö rahat arjen perusmenoihin. Tulokset osoittavat, että osa lapsiperheistä kamppailee vakavien taloudellisten haasteiden kanssa, ja sosiaaliturvan leikkaukset ovat näissä perheissä pahentaneet tilannetta entisestään.
Nettikyselyyn vastasi yli 400 erilaisessa elämäntilanteessa olevaa lapsiperhettä. Kyselyn tarkoituksena on ollut kerätä ja nostaa esiin lapsiperheiden kokemuksia omasta taloudellisesta tilanteestaan ja tulevaisuuden näköaloistaan. Kyselyn painopiste on ollut vastaajien omien subjektiivisten kokemusten esiin saamisessa. Kysely ei ole tilastollisesti edustava väestökysely, mutta tuloksilla voi olla myös laajempaa ja yleistettävämpää merkitystä varsinkin heikossa tilanteessa olevien lapsiperheiden taloudellisen tilanteen kuvaajana.
Osa vanhemmista joutuu tinkimään omasta ruoasta lasten hyväksi
Kyselyyn vastanneiden perheiden taloudellinen tilanne on heikentynyt viimeisen vuoden ja viime kuukausien aikana sosiaaliturvan heikennyksistä ja elinkustannusten noususta johtuen. Ruoan ja asumisen kallistuminen ja sosiaaliturvan leikkaukset ovat ajaneet perheitä tilanteeseen, jossa päivittäisistä menoista on pakko tinkiä. Kyselyyn vastanneesta perheistä kolme neljästä kokee jatkuvasti tai usein huolta ja stressiä siitä, riittävätkö rahat arjen perusmenoihin.
Perheiden antamat vastaukset kertovat karua kieltä siitä, miten he joutuvat elämään kädestä suuhun, venyttämään euroa joka päivä ja miettimään koko ajan, miten selvitä. Perheen tilannetta yritetään helpottaa etsimällä ruokaa alennustuotteina, turvautumalla hävikkiruokaan ja hakemaan sitä ruokajonosta. Osalla tilanne on niin tiukka, että vanhempi joutuu tinkimään jopa omasta ruuastaan lasten hyväksi. Vastaajilla on huoli, että samalla joutuu tinkimään ruuan terveellisyydestä.
Ensi- ja turvakotien liitto pitää välttämättömänä, että ruuan hinnan nousua hillitään, varmistetaan kohtuuhintainen asuminen lapsiperheille etenkin pääkaupunkiseudulla ja jatketaan energian hinnan hillintään liittyviä toimia. On myönteistä, ettei ruoan arvonlisäveroa korotettu ja on pidettävä huoli siitä, ettei sitä missään vaiheessa koroteta.
Vauvaperheköyhyys ja vanhempien mielenterveyshaasteet riski
Kyselyn vastauksista nousi hälyttävästi esiin vauvaperheköyhyys. Puolet vastanneista lapsiperheistä oli huolissaan siitä, saako turvattua vauvan tai lapsen välttämättömät tarpeet, ruuan, vaipat, vaatteet, terveyden ja virikkeet. Vastaajien taloudellisen tilanteen heikentyminen on aiheuttanut suurimmassa osassa vastanneista perheitä huomattavaa stressiä, mikä vaikuttaa vauvaan ja lapsiin.
– Varhaislapsuus luo edellytykset lapsen turvalliselle kehitykselle ja myöhemmälle yhteiskunnassa pärjäämiselle. Köyhyys vie vanhemmilta voimavaroja ja se vaikuttaa vanhemman kykyyn vastata vauvan tarpeisiin. Vauva-ajan köyhyys vaurioittaa vakavasti ja pahimmillaan elämänmittaisesti. On tehtävä pikaisesti konkreettinen suunnitelma vauvaperheköyhyyden poistamiseksi, sanoo pääsihteeri Riitta Särkelä Ensi- ja turvakotien liitosta.
Taloudellisen tilanteen vaikeudet ovat heijastuneet vastaajien kokemuksen mukaan mielenterveyden haasteina kahdessa kolmasosassa kyselyyn vastanneista perheistä ja viidenneksessä paljon. Ensi- ja turvakotien liitto pitää tärkeänä, että perheiden varhainen tuki varmistetaan, järjestöissä tarjolla olevan varhaisen ja matalan kynnyksen tuen jatkuvuus ja toimintaedellytykset turvataan ja kehitetään perhepalvelujen saatavuutta hyvinvointialueilla. Mielenterveyspalveluihin pääsyä on parannettava, jotta apua saadaan ahdistukseen, masennukseen ja muihin mielenterveysongelmiin.
Taloudelliset vaikeudet näkyvät vastanneiden lapsiperheiden arjessa myös lisääntyneinä ristiriitoina ja perheenjäsenten välien kiristymisenä. Se ei näytä lisänneen ainakaan vielä eroaikeita ja lähisuhdeväkivalta ei vastaajien mukaan ollut perheessä lisääntynyt. On ennakoitavissa, että jos tilanne pitkittyy ja vaikeutuu entisestään eikä muutosta paremmasta ole näköpiirissä, riski näihin kasvaa. Merkille pantavaa on, että vain hyvin pieni osa vastanneista perheistä koki voivansa parantaa omaa tilannettaan, ja tulevaisuuden myönteisiä näköaloja ei nähty.
Etuusleikkausten lapsivaikutuksia on arvioitava ja kohtuuttomuuksia ehkäistävä
Sosiaaliturvan heikennykset, etenkin asumistuen ehtojen tiukentuminen, työttömyysturvan suojaosan sekä lapsikorotusten poistaminen, ovat syventäneet taloudellista epävarmuutta. Nämä muutokset ovat lisänneet monien perheiden ahdinkoa ja tehneet arjen hallinnasta entistä vaikeampaa. Osa perheistä kokee, että järjestelmän jäykkyys ja tukien viiveet pahentavat tilannetta.
Kyselyn tuloksissa näkyy myös se, että päivittäistä arkea on joissakin perheissä jouduttu kattamaan luotoilla ja niiden kanssa on ajauduttu vaikeuksiin. Ensi- ja turvakotien liitto pitää tärkeänä, että perheiden velkaantumista ehkäistään tehostamalla talousneuvontaa ja kehittämällä sosiaalista luototusta.
Hyvinvointialueilla on taloudellisesta tiukkuudesta huolimatta varmistettava resurssien riittävyys ehkäisevään ja täydentävään toimeentulotukeen. Sosiaalityöntekijöiden tuki on varmistettava niille toimeentulotukea saaville perheille, joilla tilanteeseen liittyy myös muuta tuen tarvetta.
Ensi- ja turvakotien liitto pitää selvityksen tulosten pohjalta välttämättömänä, että lapsiperheisiin kohdistuneita etuusleikkauksia kohtuullistetaan. Lapsiperheköyhyyden vähentämiseen on määrätietoisesti tartuttava ja pidettävä kiinni sitoumuksesta vähentää köyhyydessä elävien lasten määrää 30 000 lapsella vuoteen 2030 mennessä. Sosiaaliturvakomitean työtä on välttämätöntä jatkaa ja huolehdittava etuuksien riittävästä tasosta.
Kysely toteutettiin avoimena nettikyselynä kesäkuussa 2024. Vastauslinkkiä ja -pyyntöä jaettiin liiton jäsenyhdistysten kautta lapsiperheille ja laajemmin verkon kautta bannerimainontana kohdennetusti vauvaperheitä kiinnostavien mediasisältöjen yhteydessä.
Yhteyshenkilöt
Riitta Särkeläpääsihteeri, Ensi- ja turvakotien liitto
Puh:050 63 663riitta.sarkela@etkl.fiAki SiltaniemiJärjestöpäällikkö, Ensi- ja turvakotien liitto
Puh:0503673447aki.siltaniemi@etkl.fiLiitteet
Tietoja julkaisijasta
Ensi- ja turvakotien liitto - Olemme valtakunnallinen lapsi- ja perhejärjestö, joka auttaa vaikeissa ja turvattomissa oloissa eläviä lapsia ja perheitä sekä tekee perheväkivaltaa ehkäisevää työtä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ensi- ja turvakotien liitto
Suomalaiset uskovat alkoholin kotiinkuljetuksen lisäävän lastensuojelun työmäärää30.9.2024 11:19:15 EEST | Tiedote
Järjestöjen toteuttaman kyselyn mukaan suomalaiset eivät luota siihen, että alkoholijuomien kotiinkuljetuksessa pystytään valvomaan ikärajoja ja päihtyneille myynnin kieltoa riittävän tehokkaasti.
Hyvä teko lapselle -palkinto Riitta Särkelälle: ”Perheiden toivo paremmasta hiipuu, päättäjien on aika toimia”19.9.2024 15:45:25 EEST | Tiedote
Ensi- ja turvakotien liiton (ETKL) Hyvä teko lapselle -palkinto sosiaalineuvos, yhteiskuntatieteiden tohtori Riitta Särkelälle. Hän on tehnyt pitkän uran sosiaali- ja terveysjärjestöissä, Ensi- ja turvakotien liitossa pääsihteerinä sekä yhteiskunnallisiin päätöksiin vaikuttajana.
Nuorten kokemaan seurusteluväkivaltaan etsitään ratkaisuja5.9.2024 09:38:05 EEST | Tiedote
Nuoret kokevat seurustelusuhteissaan paljon väkivaltaa. Väkivaltaan ei aina osata puuttua tai sitä ei tunnisteta edes ammattilaisten toimesta. Nyt seurusteluväkivaltaa pyritään katkaisemaan kehittämällä uusia menetelmiä ammattilaisten työn tueksi.
Elokuu on erokuu: ”Lapsi tarvitsee tukea, ei riitelyä”14.8.2024 10:30:01 EEST | Tiedote
Noin 4 000 ihmistä saa vuosittain apua Ensi- ja turvakotien liiton (ETKL) jäsenyhdistysten eropalveluista. Eniten apua haetaan heti lomakauden jälkeen. Nykyajan suorituskeskeinen kulttuuri kannustaa ihmisiä hoitamaan asiat tehokkaasti ja siirtymään elämässä eteenpäin vauhdilla. Asiantuntija varoittaa kuitenkin kiirehtimisestä: ”Vaikka eroon liittyvät käytännön asiat voi aikatauluttaa, niin omien ja erityisesti lasten tunteiden käsittelyyn kannattaa käyttää aikaa”, sanoo lapsiperheiden eron asiantuntija Päivi Hietanen.
Apua väkivaltaan saa koko kesän ajan28.6.2024 09:23:31 EEST | Tiedote
Lomakausi saattaa kärjistää tilanteita kotona. Apua lähisuhdeväkivaltaan on saatavilla myös kesällä. Ensi- ja turvakotien liiton chatit ja turvakodit ovat avoinna läpi kesän.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme