Kaikkonen: Tuplataan kasvu, pelastetaan palvelut
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen otti kantaa ajankohtaiseen politiikkaan torstaina puhuessaan yleisötilaisuuksissa Vantaalla ja Tuusulassa.
Turun telakan risteilijätilaus on valoisa uutinen Suomelle. Uskon hallituksestakin asiaan vaikutetun, mistä kiitos asianosaisille.
Valitettavasti muuta myönteistä isänmaan tilanteesta joutuu hakemalla hakemaan.
Meitä Keskustassa huolettaa etenkin työttömyyden paheneminen sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen vaarantuminen.
Molemmissa on kyse suomalaisten arjen ja Suomen tulevaisuuden kannalta tuiki tärkeistä asioista.
Ilman töitä on jo yli 300 000 ihmistä. Kun talouden kasvua ei ole eikä näy, lähiaikoina mentäneen vielä huonompaan päin.
Näkymä on yhä useammalle: lappu käteen tai lappu luukulle. Työttömyyden ja konkurssien mukana tulee toimeentulo-ongelmia, eriarvoisuutta ja osattomuutta.
Samaan aikaan hyvinvointialueilta loppuvat - ja viedään - rahat.
Siksi hoitoon ei pääse, terveysasemia, sairaaloiden päivystyksiä ja muita lähi- ja peruspalveluja ajetaan alas.
Työntekijöitä lomautetaan tai irtisanotaan. Viimeisimpänä HUSissa.
Ei kaikki kurjuus ole yksin hallituksen syytä. Hallituksella on kuitenkin valta ja vastuu isänmaan asioista. Siksi on oikeutettua odottaa, että asioille tehdään jotain.
Suomen suuntaa pitää muuttaa. Meidän pitää ainakin tuplata talouden kasvu ja pelastaa palvelut.
Keskusta on esittänyt kumpaankin asiaan ratkaisuja. Siksi korviin särähtää, kun pääministeri Orpo sanoo, että vaihtoehtoa ei ole.
Kyllä on, ja hallituksella on mahdollisuus tehdä talouden kasvua ja työpaikkoja tässä ja nyt vauhdittavia päätöksiä milloin tahansa.
Esimerkiksi ensi viikon budjettiriihessä, jossa tämän – talouden käänteen aikaansaamisen - luulisi olevan ykkösasia.
Valtiovarainministeri Purra puolestaan sanoi, että ”Keskusta haluaa kahvia ja pullaa ratkaisemaan joka ikisen ongelman.”
Kyllä vedelläkin pärjätään, mutta vakavasti: eikö Suomessa ole ollut ja ole vastakkainasettelua aivan riittämiin?
Olisiko vihdoin yhteistyön aika, ainakin tärkeimmissä asioissa eli kasvu- ja työllisyyspolitiikassa sekä sosiaali- ja terveyspolitiikassa?
Ylimielisyyden löytää ennemmin tai myöhemmin edestään. Vaalitkin tulevat ja valta voi vaihtua.
Kestävämpää olisi tulla toista puolitiehen vastaan ja sovittaa erilaisia näkemyksiä yhteen. Nyt jos koskaan olisi sovinto- ja yhteistyöpolitiikan aika.
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Keskusta. Rohkeutta. Ratkaisuja. Keskusta on yli 110-vuotias kansanliike, joka rakentaa politiikkansa ihmisen, ei järjestelmän tarpeille.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Keskusta r.p.
Keskustan Siika-aho: Hallituksen luottamus laskee ja syystä, Orpon ja Purran ryhdistäydyttävä12.10.2024 14:16:47 EEST | Tiedote
Keskustan puoluesihteeri Antti Siika-aho pitää hallituksen luottamuksen laskua suomalaisten parissa erittäin perusteltuna. Tuoreen yrittäjägallupin mukaan vain 42 % pk-yrittäjistä on nyt tyytyväisiä hallituksen toimintaan. Vielä huhtikuussa vastaava luku oli 59 %. Ylen tuoreen mittauksen mukaan Kokoomuksen kannatus on laskenut kuukaudessa lähes kaksi prosenttiyksikköä. Suomen talouden tunnusluvut ovat vielä surkeampaa luettavaa. Miksi yhä useampi pienyrittäjä kääntää peukun alas Petteri Orpolle? Arvonlisävero korotettiin ennätyslukemiin keskellä vuotta, uusia korotuksia tulee vuodenvaihteessa, ja kotitalousvähennys ajetaan pitkälti alas. Kaikki nämä päätökset iskevät suoraan yrittämiseen, työntekoon ja kasvuun. Tähän mennessä hallituskauden saldo on ennätysmäärä konkursseissa ja 46 000 työtöntä lisää, kun luvattiin 100 000 lisätyöllistä. Vuodenvaihteen uudet veronkorotukset iskevät lisää vauhtia hallituksen pulkkaan, Siika-aho varoittaa. Siika-aho nostaa esille hallituksen murenevan il
Juha Määttä Keskustan viestintäpäälliköksi10.10.2024 13:41:11 EEST | Tiedote
Keskustan uudeksi viestintäpäälliköksi on valittu filosofian maisteri Juha Määttä. Nimityksen teki torstaina kokoontunut keskustan puoluehallitus.
Antti Kaikkonen: Perhepolitiikkaan uusi suunta, syntyvyys on kansallinen kohtalonkysymys10.10.2024 12:44:18 EEST | Tiedote
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan perheiden asia ja syntyvyys on Suomen tulevaisuuden kohtalonkysymys, jonka ratkaisemiseksi tarvitaan voimakas suunnanmuutos myös politiikassa. Kaikkonen kiittää Väestöliiton tutkimusprofessori Anna Rotkirchiä erinomaisista ehdotuksista ja moittii Orpon hallituksen perheille haitallista linjaa. - Maamme surkean väestökehityksen edessä ei pidä antautua, valoisampi kehitys on mahdollinen. Professori Rotkirch on tehnyt erinomaista työtä. Nyt pallo on päättäjillä ja vaikuttajilla. Lapsi- ja perhemyönteisempi Suomi on elinvoimaisempi Suomi. - Erityisesti nuorten perheiden taloudellisen turvallisuuden vahvistaminen on tärkeää, perheestä haaveilevien nuorten luottamusta perheensä toimeentuloon on vahvistettava poliittisin päätöksin, Kaikkonen sanoo. - Vauvatalkoista ei pidä puhua, vaan pikemminkin siitä, miten mahdollistetaan lapsihaaveiden toteutuminen aikaisemmin ja sujuvammin. Luottamuksen tulevaan pitää kantaa myös nuoren perheen arkea. - Kesk
Markus Lohi: Hallituksen lisäraha Kela-korvauksiin meni harakoille, tehoton rahankäyttö lopetettava heti8.10.2024 08:40:44 EEST | Tiedote
Keskustan varapuheenjohtaja Markus Lohi vaatii Orpon hallitusta vetämään välittömästi johtopäätökset yksityisen hoidon Kela-korvauksen onnettomista tuloksista. Kelan mukaan suuri lisäraha yksityisiin palveluihin ei ole lyhentänyt jonoja julkisella puolella. Iltalehti uutisoi loppuviikosta terveysyritysten napanneen hallituksen tukieuroja tulostaan parantamaan nostamalla hintojaan. Hallitus on varannut yksityisen terveysbisneksen lisätukeen lähes puoli miljardia euroa. - Tulokset kertovat, ettei yksityisten terveyspalvelujen lisätuki tuota luvattuja hyötyjä, ja terveyspalvelujen hintojen noston myötä eurot ovat päätyneet myös pörssiyhtiöiden tulosta parantamaan, Lohi sanoo. - Vastuu rahankäytön epäonnistumisesta ei ole yksityisillä terveysyrityksillä, joiden tehtävä on liiketoiminnan tekeminen, vaan hallituksen, joka tuhlaa veronmaksajien rahaa ilman myönteistä vaikuttavuutta suomalaisten terveyteen. - Hallituksen tavoite oli lyhentää julkisen puolen hoitojonoja, eikä siihen Kela-korvau
Keskustan Kettunen: Vesihuollon yksityistäminen estettävä, hallituksen muutettava linjaansa6.10.2024 13:17:35 EEST | Tiedote
"Kokoomus myi Fortumin sähköverkot. Tulos tiedetään. Nyt Orpo ja Purra haluavat avoimet ovet vesihuoltomme ostajille. Tulos tiedetään. Eduskunta linjasi aiemmin kansalaisaloitteen käsittelyssä, että vesilaitosten yksityistämiselle laitetaan stoppi. Tänään Helsingin Sanomat kuitenkin kertoi, että hallitus haluaa sallia yksityisille sijoittajille suuret omistusosuudet vesihuollossa. Peräti 49% vesihuollosta voisi jatkossa olla kansainvälisten sijoitusyhtiöiden tai vaikkapa kiinalaisten sijoittajien kynsissä. Prosentin pitäisi olla nolla. Kansa maksaa sijoittajien hakemat voitot, ei kukaan muu. Jos kansainväliset suursijoittajat iskevät vesihuoltoomme, on lasku kodeille ankara. Vesihuolto on luonnollinen monopoli. Kilpailua ei ole eikä tule, on vain yhdet vesiverkot. Kodin on pakko maksaa se, mitä laskuttaja vaatii. Vaikka lisälasku menisikin voittojen maksimointiin. Kyse on myös turvallisuudesta. Vesihuolto on kriittistä infraa. Viime aikoina on uutisoitu, että vesihuoltomme toiminta näy
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme