Taideyliopiston rehtori Kaarlo Hildén: Orpon hallituksen tulee pitää kiinni hallitusohjelman kulttuurialaa koskevista kirjauksista
Taideyliopiston rehtori Kaarlo Hildén painottaa blogikirjoituksessaan, että 3.–4.9. budjettiriihessä tehtävillä päätöksillä tulee tukea elinkeinoelämän murrosta laatimalla luoville aloille oma kasvustrategia ja panostaa taidekasvatukseen. Hildénin mukaan Orpon hallituksen tulee lisäksi pitää kiinni hallitusohjelman kulttuurialaa koskevista kirjauksista.

Hildén painottaa, että kulttuuriala on joutumassa kohtuuttoman suurten vähennysten kohteeksi.
"Kyse on lopulta arvovalinnoista, ei pakosta. Taiteen ja kulttuurin itseisarvon tunnustaminen on myös edellytys elinkeinoelämän murrokselle ja henkiselle hyvinvoinnillemme”, Hildén sanoo.
Budjettiriihessä tulee Hildénin mukaan huomioida neljä asiaa:
- Tuetaan elinkeinoelämän murrosta laatimalla luoville aloille oma kasvustrategia.
”Yritystukien ja tki-investointien kohdentamisessa on siirryttävä säilyttävästä uudistavaan ja pitkällä aikajänteellä kilpailuetua synnyttävään politiikkaan. Luovilla aloilla, joiden liikevaihto oli vuonna 2022 noin 14 miljardia euroa, on suuri kehityspotentiaali. Luoville aloille on laadittava oma kasvustrategia ja Suomen tulisi pikaisesti määrittää perinteisten alojen tutkimusta ja tuotekehitystä laajempi tavoite tulevaisuusinvestointeja tehtäessä sekä yritystukien ja verohelpotusten uudelleenkohdentamisessa.”
2. Katkaistaan henkisen hyvinvoinnin syöksykierre panostamalla taidekasvatukseen ja kulttuuriin.
”Oma hyvinvointimme on sekä keskeisin tuotannontekijä että yhteiskuntapolitiikan tärkein tavoite. Kulttuuriala tuottaa henkisen hyvinvoinnin kannalta keskeisiä palveluita, joiden kehittäminen on paitsi työn tuottavuuden, myös mielekkään elämän ja myönteisen yhteiskuntakehityksen kannalta oleellisen tärkeää.”
3. Hallituksen tulee pitää kiinni hallitusohjelman kulttuurialaa koskevista kirjauksista.
”Viisasta politiikkaa olisi tunnistaa realiteetit ja panostaa siihen, mikä juuri nyt on välttämätöntä. Suomen hallituksen on pystyttävä seisomaan suoraselkäisesti hallitusohjelmansa takana. On ristiriitaista luvata panostaa kulttuuriin mm. kulttuuripoliittisen selonteon avulla ja tunnistaa kulttuurin merkitys monipuolisena voimavarana hallitusohjelmassa, kun näiden lupausten jälkeen ilmoitetaan historiallisen suurista kulttuuriin kohdistuvista leikkauksista.”
4. Budjettiriihen leikkausten kokonaisuus tulee pohtia uudestaan ja jakaa tasapuolisesti.
”Kulttuurin ja taiteen kautta jaamme elämän merkityksiä, ymmärrämme itseämme ja olemme yhteydessä toisiimme. Itseisarvon lisäksi taiteella on avainrooli siinä, miten kyvykkäitä olemme luomaan aineetonta arvoa ja kilpailuetua luovilla ratkaisuilla sekä kiinnostavilla ja merkityksellisillä sisällöillä. Kulttuurialaan kohdistuvat leikkaukset aiheuttaisivat ketjureaktion, joka heikentäisi oleellisesti ja pysyvästi sekä luovien alojen kasvupotentiaalia että kulttuuripalveluiden saavutettavuutta Suomessa. Siihen meillä ei ole varaa."
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Liisa KontunenViestinnän asiantuntija
Puh:050 349 7678liisa.kontunen@uniarts.fiLinkit
Taideyliopisto tarjoaa ylintä musiikin, kuvataiteen, esittävien taiteiden sekä kirjoittamisen koulutusta Suomessa. Taideyliopisto on taidealojen koulutuksen ja tutkimuksen kansainvälinen suunnannäyttäjä, joka vahvistaa taidetta yhteiskuntaa uudistavana voimana. Vuonna 2013 perustetun Taideyliopiston muodostavat Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Taideyliopisto
Grönlund-Nisusen pilvi-installaatio Hengitys-näyttelyssä kutsuu pysähtymään ja havainnoimaan24.2.2025 10:55:00 EET | Tiedote
Kineettisen ja mekaanisen taiteen perinteitä ja nykytilaa tarkasteleva Hengitys tuo yhteen eri sukupolvien taiteilijoita. Kuva/Tilassa esillä olevan näyttelyn keskiössä on taiteilijaduo Grönlund-Nisusen installaatio Pneumaattinen pilvi, jonka hidas, hengittävä liike luo näyttelytilaan keskittyneen rytmin.
Taideyliopisto lausui Kulttuurivirastoa koskevasta lakiesityksestä6.2.2025 15:16:19 EET | Tiedote
Taideyliopisto jätti lausunnon opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan virastouudistusta koskevaan lainsäädäntöehdotukseen 31.1.2025. Taideyliopiston kirjastonjohtaja Tommi Harjun mukaan uudistuksen yhteydessä tulee varmistaa saavutettavuuskirjasto Celian palvelujen saavutettavuus ja käytettävyys. Lisäksi huomiota tulee kiinnittää Varastokirjaston suoritteiden maksuttomuuden säilyttämiseen myös jatkossa. Nämä asiat ovat olennaisia yliopistojen tutkijoiden ja opiskelijoiden tarpeiden kannalta.
Analía Capponi-Savolainen paljastaa lasten laulamisen syviä merkityksiä5.2.2025 13:13:00 EET | Tiedote
Väitöskirjassaan Capponi-Savolainen havaitsi, että laulaminen on tärkeä osa ekaluokkalaisten elämää.
Taideyliopiston rehtori Kaarlo Hildén: “Taide ja kulttuuri ovat yhteiskunnan ytimessä”4.2.2025 13:28:43 EET | Tiedote
Taideyliopisto julkaisi tavoitteensa huhtikuun kunta- ja aluevaaleihin ja esittää niiden rinnalla toimenpiteitä, joilla kunta- ja aluepäättäjät voivat vahvistaa kuntien ja hyvinvointialueiden elinvoimaa sekä hyvinvointia. Taideyliopiston rehtori Kaarlo Hildénin mukaan taiteella ja kulttuurilla on keskeinen rooli yhteiskunnan rakentamisessa.
Visa-Pekka Mertanen avaa uusia näkökulmia syntetisaattorilla improvisoituun jazziin14.1.2025 15:32:00 EET | Tiedote
Syntetisaattorit ovat läsnä kaikkialla: 1970-luvulta lähtien valtaosa musiikista, jota kuulemme vaikkapa autoradioissa, hotelliauloissa ja työpaikkojen kahvihuoneissa, sisältää syntetisaattorin. Soittimena syntetisaattorit ovat kenties saaneet 2000-luvun musiikissa enemmän näkyvyyttä kuin sähkökitarat. Syntetisaattorin tarjoamat ilmaisumahdollisuudet haastavat soittajaa ajattelemaan kuin sovittaja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme