Keskuskauppakamari: Budjettiriihestä ei veroyllätyksiä mutta tärkeitä jatkolinjauksia

Jaa

Budjettiriihessä ei odotetusti päätetty uusista veronkiristyksistä. Hallitusohjelmassa ja kehysriihessä päätetyt veronkiristykset kohdistuvat erityisesti arvonlisäverotukseen. 1.9. voimaan tulleen yleisen arvonlisäverokannan korotuksen lisäksi ensi vuoden alusta nykyiseen kymmenen prosentin alennettuun verokantaan kuuluvat tuotteet ja palvelut siirtyvät 14 prosentin verokannan piiriin sanoma- ja aikakauslehtiä lukuun ottamatta. Lisäksi hallituksen on tarkoitus toteuttaa makeisten ja suklaan arvonlisäverokannan korotus 25,5 prosenttiin 1.6.2025 alkaen.

Keskuskauppakamarin johtava veroasiantuntija Tomi Viitala. Kuva: Elmo Eklund / Keskuskauppakamari
Keskuskauppakamarin johtava veroasiantuntija Tomi Viitala. Kuva: Elmo Eklund / Keskuskauppakamari Elmo Eklund / Keskuskauppakamari

”Vaikka hallituksen budjettiriihessä ei tehty uusia veropäätöksiä, siellä linjattiin kasvun ja investointien sekä verotuksen oikeudenmukaisuuden kannalta tärkeiden verohankkeiden valmistelusta. Suurten puhtaan siirtymän teollisten investointien verohyvitys on tarkoitus saattaa voimaan ensi vuoden alusta ja tuen hakemus- ja myöntöprosessista tehdään mahdollisimman ripeä”, sanoo Keskuskauppakamarin johtava veroasiantuntija Tomi Viitala. 

Kehysriihessä sovittujen merkittävien veronkiristysten toteuttamisen jälkeen, hallituksen tulee keskittyä täysillä kasvun edistämiseen. Puhtaiden teollisten investointien verokannustin on erinomainen ja oikea-aikainen keino Suomen kipeästi kaipaamien investointien käynnistämiseksi. Jotta kannustin toimisi odotetulla tavalla, sen soveltamisalan tulee olla yrityksille riittävän selkeä ja veronhyvitysten käytön mahdollisimman joustavaa. 

”Hallitus sitoutui budjettiriihessä saattamaan verotuen voimaan mahdollisimman pian viimeistään 1.1.2025 sekä varmistamaan, että tuen hakemus- ja myöntöprosessi tapahtuu mahdollisimman ripeästi. Nämä ovat tervetulleita linjauksia yrityksille, joilla on tuen piiriin kuuluvia ja  käynnistymässä olevia investointeja”, kertoo Keskuskauppakamarin johtava veroasiantuntija Tomi Viitala.

Nykyisen lainsäädännön mukaan työntekijälle muodostuu veronalaista palkkaa, jos työnantaja maksaa häntä koskevassa rikosasiassa neuvonanto- ja oikeudenkäyntikuluja. Näin ankaraa verokohtelua on pidetty laajasti yleisen oikeustajunvastaisena, ja Keskuskauppakamari on vaatinut lain muuttamista. 

Hallitus linjasi kehysriihessä käynnistävänsä viipymättä lainvalmistelun tuloverolain muuttamiseksi siten, että työnantajan työntekijän puolesta rikosasiassa suorittamista neuvonta- ja oikeudenkäyntikuluista ei muodostu työntekijälle veronalaista etuutta, jos työntekijän teko tai laiminlyönti on tapahtunut osana työtehtävien suorittamista.

”Ongelma on koskettanut laajasti eri toimialoja ja työtehtäviä sekä herättänyt huolta niin työnantajissa kuin työntekijöissä. On hienoa, että hallitus on päättänyt ripeästi poistaa työntekijän epäoikeudenmukaiseksi koetun verokohtelun”, toteaa Tomi Viitala.

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari

Uusi raportti: Maahanmuuton pattitilanne ratkaistava maahanmuuton yhteiskuntasopimuksella4.3.2025 07:00:00 EET | Tiedote

Embargo tiistaina 4.3. klo 7:00 Maahanmuutto on Suomelle sekä ongelma että täysin välttämätön ratkaisu. Siksi tarvitaan maahanmuuton yhteiskuntasopimus, esittävät Osmo Soininvaara ja Jussi Pyykkönen Keskuskauppakamarin ja Akava Worksin tilaamassa raportissa ”Maahanmuuton yhteiskuntasopimus”. Yhteiskuntasopimus rakentuisi pisteytysmallista ja työnhakuviisumista, humanitaarisen maahanmuuton painopisteiden muuttamisesta sekä kotoutumisen kannusteiden uudistamisesta.

Keskuskauppakamari: Murron työryhmän veroratkaisut iso pettymys - perintö- ja lahjaverosta luopumista ei saa rahoittaa osinkoverotuksen kiristyksellä28.2.2025 14:27:31 EET | Tiedote

Risto Murron johtaman kasvutyöryhmän ehdotus perintö- ja lahjaveron korvaamisesta luovutusvoittoverolla on erinomainen ja kasvua tukeva toimenpide, mutta sitä ei pidä kytkeä osinkoverotuksen kiristämiseen työryhmän ehdottamalla tavalla. Nykyisen nettovarallisuusperusteisen osinkoverojärjestelmän säilyttäminen ja osinkoverotuksen kiristäminen on täysin vääränsuuntainen toimenpide talouskasvun kannalta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye