STTK ry.

STTK:n hallitus: Hallituksen lainsäädäntövalmistelu on hosumista ja hutilointia

Jaa

STTK:n hallituksen mielestä maan hallituksen lainsäädäntövalmistelua vaivaa hosuminen ja hutilointi. Huolellinen lainsäädäntövalmistelu on kuitenkin toimivan demokratian ydintä.

- Lainvalmisteluhankkeille on annettu epärealistiset aikataulut. Kolmikantainen valmistelu on sanahelinää, sillä työryhmätyöskentelyssä ei ole noudatettu siihen liittyvän valmistelun vakiintuneita toimintatapoja. Aikataulusyistä kaikkia asiantuntijoita ei ole kuultu, STTK:n puheenjohtaja Antti Palola luettelee.

Heikko valmistelu on jatkunut lausuntokierrosten jälkeen ja edelleen eduskuntakäsittelyssä, jossa muutoksia lakiesityksiin on tehty ennätysmäärä. - Niin sanotun työrauhapaketin jälkikäteinen ”korjailu” paikallisen sopimisen lainsäädännön valmistelun yhteydessä on tästä ääriesimerkki.

STTK:n hallitus on ollut koko ajan tyytymätön siihen, että lainvalmistelun tavoitteet ja keinot on määritelty etukäteen, sillä se on rajoittanut virkavalmistelun mahdollisuuksia yrittää löytää toimivia ratkaisuja työmarkkinoille.

- Lisäksi palkansaajapuolen edustajien näkemyksiä ei valmistelussa ole juurikaan huomioitu, Palola kritisoi.

Lainsäädännön uudistusten perusteluilta petti pohja

Maan hallitus on alusta alkaen perustellut työlainsäädännön uudistuksia talous- ja työllisyysvaikutuksilla.

- Perusteluilta on pohja pettänyt, sillä vaikutukset ovat vähäisiä, jopa olemattomia, Palola murehtii.

Huono lainvalmistelu johtanee hankaliin tilanteisiin. Esimerkiksi työtaisteluoikeutta koskeva sääntely on nyt niin tulkinnanvaraista, että sen soveltamiskäytäntöä on lähes mahdoton ennakoida. - Tämä on ongelmallista oikeusvarmuuden näkökulmasta.

Suomea ei tällä tyylillä viedä kohti muita Pohjoismaita, vaikka maan hallitus näin haluaa tekemisiään perustella. - Uudistuksilla sotketaan työmarkkinoiden toiminta pitkäksi ajaksi. Niiden politisoituminen todennäköisesti myös johtaa jatkossa lisääntyviin työmarkkinahäiriöihin neuvottelukierrosten aikana.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

STTK on poliittisesti sitoutumaton ja moniarvoinen koulutettujen ammattilaisten keskusjärjestö, johon kuuluu 13 jäsenliittoa ja yli 400 000 jäsentä.

Olemme työssämme vastuullisia, oikeudenmukaisia ja rohkeita. Visiomme on hyvinvoiva ja menestyvä työntekijä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta STTK ry.

STTK: Kasvutyöryhmän eväät vaatimattomia, perintöveron poistolle ehdoton ei28.2.2025 14:44:39 EET | Tiedote

Varman toimitusjohtaja Risto Murron vetämä Kasvuriihi-työryhmän esitykset on julkaistu. STTK:lle ne ovat pettymys. - Koulutustason nostoon, ulkomaalaisten opiskelijoiden houkutteluun ja suomalaisten asiantuntijoiden kansainvälistymisen edistämiseen liittyvät esitykset ovat kannatettavia kasvun vauhdittamiseksi, mutta nekin edellyttävät pitkäjänteisyyttä, pääekonomisti Patrizio Lainà toteaa. Työryhmän keskeiseksi kasvutoimeksi näyttää nousevan perintöveron poisto ja korvaaminen luovutusvoittoverolla. Kasvun luomisen sijaan se kuitenkin todennäköisesti hyydyttäisi kasvua ja heikentäisi merkittävästi julkista taloutta. - Sellaiseen ei ole varaa. Perintö- ja lahjavero tuotti viime vuonna 1,25 miljardia euroa, eli se on julkisen talouden kannalta merkittävä tulonlähde. Lisäksi veron korvaaminen kasvattaisi varallisuuseroja entisestään. Rikkaat välttäisivät perintöverotuksen käytännössä kokonaan, sillä veroa maksettaisiin vasta omaisuutta myytäessä, Lainà sanoo. Työryhmän esitys ei ollut yks

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye