Yrittäjägallup: Pk-yritysten taloudelliset vaikeudet näkyvät vastuullisuusajattelussa
24.9.2024 11:30:00 EEST | Suomen Yrittäjät | Tiedote
Pk-yritykset huomioivat vastuullisuusajattelun yritystoiminnassaan hieman aiempaa vähemmän, kertoo tuore Yrittäjägallup. – Kehityssuunta on hieman huolestuttava. Vastuullisuusajattelun huomioimisen vähentymistä selittänevät yritysten taloudelliset vaikeudet. Vaikeuksissa on nyt enemmän yrityksiä kuin vuosikymmeneen, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.

Vastuullisuusajattelun huomioiminen pk-yritysten toiminnassa on tuoreen Yrittäjägallupin mukaan hieman vähentynyt. Vastuullisuusajattelun toiminnassaan huomioivien määrä on nyt 74 prosenttia vastaajista. Osuus on pudonnut vuodesta 2022 seitsemän prosenttiyksikköä.
– Yritysten on hyvä muistaa, että asiakkaat, työntekijät ja sidosryhmät odottavat vastuullisuutta. Se on oikein mutta se on myös tärkeää koko arvoketjulle. Se avaa myös liiketoimintamahdollisuuksia ja luo kilpailuetua, Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.
Vastuullisuusajattelu on vahvimmillaan yli kymmenen henkeä työllistävissä yrityksissä (84 prosenttia) sekä toimialoista teollisuudessa (84 prosenttia) sekä kaupassa (79 prosenttia). Alueellisesti vastuullisuusajattelua on vähiten pääkaupunkiseudulla (62 prosenttia).
Yrittäjägallupiin vastasi 14.–26. elokuuta 1 112 mikro- ja pk-yritysten edustajaa. Vastaajista 45 prosenttia oli yksinyrittäjiä.
PK-yritykset haluavat olla hyviä yrityskansalaisia
Yrittäjägallupin vastaajille vastuullisuusajattelu tarkoittaa useimmiten sitä, että noudatetaan lakeja ja sopimuksia (78 prosenttia), maksetaan veroja yhteiskunnalle (78 prosenttia), palvellaan hyvin asiakkaita (75 prosenttia), kannetaan vastuuta ympäristöstä (62 prosenttia) ja huolehditaan henkilöstön hyvinvoinnista (59 prosenttia).
Osuuksissa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia kahdessa vuodessa. Suurin nousu on ollut henkilöstön hyvinvoinnista huolehtimisessa, joka on kasvanut yhdeksän prosenttiyksikköä. Yli kymmenen henkeä työllistävillä tämä on tärkein vastuullisuusajattelun muoto (93 prosenttia). Teollisuudessa on selvästi eniten erilaisia vastuullisuustekoja.
– Pk-yritykset haluavat olla hyviä yrityskansalaisia. Lakien ja sopimusten noudattaminen, verojen maksaminen ja asiakkaiden hyvä palvelu ovat monelle keskeisimpiä tapoja toimia vastuullisesti, toimitusjohtaja Pentikäinen toteaa.
– Tärkeiksi nousevat myös vastuu ympäristöstä ja henkilöstön hyvinvoinnista sekä liiketoiminnan kannattavuus. Tämä kertoo siitä, että pk-yritykset ja yrittävät näkevät vastuullisuustyön eri ulottuvuudet: ympäristön, talouden ja ihmiset.
Tutustu tuloksiin tarkemmin tästä.
Näin kysyttiin
Yrittäjien Verianilla teettämään tutkimukseen vastasi 1 122 pk-yritysten edustajaa 14.−26.8.2024. Tutkimustulosten luottamusväli on 2,9 prosenttiyksikköä suuntaansa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikael Pentikäinentoimitusjohtaja
Puh:040 504 1944mikael.pentikainen@yrittajat.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 372 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 60 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät
Yrittäjät: Alustatyölaki voi hämärtää työsuhteen ja yrittäjyyden rajanvetoa5.11.2026 15:37:11 EET | Tiedote
Hallitus on antanut tänään eduskunnalle esityksen, jolla säädetään uusi alustatyölaki. Lailla pannaan täytäntöön EU:n alustatyödirektiivi. – Suomen Yrittäjille on tärkeää, että alustatyötä on mahdollista tehdä jatkossa myös yrittäjänä. Työsuhteen ja yrittäjyyden rajavetoa ei saa hämärtää, johtava asiantuntija Albert Mäkelä Suomen Yrittäjistä sanoo.
Yrittäjät: Yrittäjälle on turvattava uusi alku epäonnistumisen jälkeen5.11.2026 09:32:24 EET | Tiedote
Yrittäjä tarvitsee paremmat mahdollisuudet selvitä tilapäisistä talousvaikeuksista ja jatkaa yrittäjänä konkurssin jälkeen. Yrittäjät esittää pienille yrityksille kevyempiä ja kohtuuhintaisempia keinoja talousvaikeuksien ratkaisemiseen.
Yrittäjägallup: Omistajanvaihdos ajankohtaisempaa aiempaa useammalle yritykselle – rahoitushuolet kasvaneet4.11.2026 06:30:00 EET | Tiedote
Kasvaneet rahoitushuolet vaikeuttavat yritysten jatkuvuuden turvaamista. Vähintään kymmenen henkilöä työllistävissä yrityksissä huoli korostuu, vaikka juuri niissä yrityksen arvoa kehitetään selvästi keskimääräistä useammin. ”Omistajanvaihdos on ajankohtainen kymmenille tuhansille yrityksille. Yritysten jatkuvuus ei voi olla yksin yrittäjien varassa. Myös rahoituksen on toimittava, jotta elinkelpoisten yritysten tulevaisuus voidaan turvata. Pelissä ovat työpaikat, palvelut ja verotulot”, omistajanvaihdostoiminnan päällikkö Inkeri Sundberg Suomen Yrittäjistä sanoo.
Yrittäjägallup: Yrittäjät tukevat laajalti kotihoidon tukea31.10.2026 06:30:00 EET | Tiedote
Yrittäjägallupiin vastanneista, joilla on alaikäisiä tai aikuisia lapsia, 69 prosenttia haluaa säilyttää kotihoidon tuen. Kotihoidon tuen poistamista kannattaa vain 12 prosenttia vastaajista. Tuella on ollut merkitystä myös yrittäjäperheiden toimeentulolle: 42 prosenttia kertoo kotihoidon tuella olleen merkitystä perheen toimeentulolle lasten ollessa pieniä.
Yrittäjät: Ammattidieselin taso liian matala22.10.2026 16:38:38 EEST | Tiedote
Hallitus antoi torstaina eduskunnalle esityksen ammattidieselistä. Veronpalautus olisi 3,3 senttiä litralta ja koskisi linja-autoja sekä vähintään 7,5 tonnin kuorma-autoja. Suomen Yrittäjät pitää esityksen etenemistä hyvänä, mutta vaatii palautuksen tason nostamista ja käyttöönoton aikaistamista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme