Kymmenet nuoret eri puolelta Suomea viettävät päivän johtajan työparina
30 nuorta eri puolilta Suomea matkustaa pääkaupunkiseudulle varjostamaan eri alojen johtajien työpäivää NYT Job Shadow -päivänä 2.10. Päivän tavoitteena on avartaa nuorten näkymää eri aloille ja purkaa työelämään liittyviä huolia.

Nuorten yrittäjyys ja talous NYTin järjestämässä Job Shadow -päivässä eri alojen johtajat saavat työparikseen nuoren yhden työpäivän ajaksi. Nuoret tulevat eri puolilta Suomea. Päivän aikana nuoret oppivat, miltä näyttää johtajan työpäivä ja miten arki rullaa eri aloilla.
–NYT Nuorten tulevaisuusraportti -kyselytutkimuksen mukaan nuoret ovat huolissaan työelämän kuormittavuudesta. Saman kyselyn mukaan arvot, sukupuoli ja vanhempien koulutustausta vaikuttavat nuorten kiinnostukseen eri aloja kohtaan. Tavoitteenamme NYTissä on tarjota myönteisiä kokemuksia työelämästä, riippumatta kotitaustasta. Job Shadow -päivä tarjoaa myös yrityksille mahdollisuuden avartaa nuorten näkymää erilaisia aloja ja työtehtäviä kohtaan, sekä purkaa pölyttyneitäkin mielikuvia, kertoo NYTin toimitusjohtaja Jenni Järvelä.
Nuoret tutustuvat johtajan vierellä mm. hotellijohtajan arkeen, pelialaan, tv-tuotantoon ja kaupan alaan
Tänä vuonna NYT Job Shadow -päivässä on mukana 30 johtajaa eri aloilta. Yksi nuori pääsee seuraamaan pelitalon viestintä- ja brändijohtajan työpäivää, toinen hyppää vastaavan tv-tuottajan työpariksi ja kolmas tutustuu suuren vähittäiskaupan henkilöstöjohtajan arkeen. Nuoret viettävät johtajan kanssa koko päivän ja he pääsevät näkemään, mistä johtajan arki koostuu.
–On hienoa, että yritykset tekevät aktiivisesti töitä sen eteen, että nuoret siirtyisivät sujuvammin työelämään ja löytäisivät itselle mielekkään polun. Ensimmäiset työelämäkokemukset jättävät aina muistijäljen – on tärkeää huolehtia, että se on myönteinen, lisää Järvelä.
Kaikki Job Shadow -päivään osallistuvat nuoret ovat käyneet oppilaitoksessaan NYTin Vuosi yrittäjänä -ohjelman ja he tulevat mm. Oulusta, Tampereelta, Jyväskylästä, Vaasasta ja Mikkelistä.
Tässä ovat vuoden 2024 NYT Job Shadow -parit
Nuori, oppilaitos, paikkakunta |
Johtaja |
Organisaatio |
Aada Rissanen Etu-Töölön lukio, Helsinki |
Jonna Ryhänen, Varatoimitusjohtaja |
Työeläkeyhtiö Elo |
Aku Kärki Varalan urheiluopisto, Tampere |
Heli Mehtätalo-Takala, Director, Marketing and Communications |
Innovestor |
Anton Raatikainen Karhulan lukio, Kotka |
Vesa Jukonen, Maajohtaja |
HP Finland Oy |
Cornelia Corriveau Vamia, Vaasa |
Viveka Ahlskog, Markkinointipäällikkö |
SEB |
Dominick Salminen Anna Tapion koulu, Aitoo |
Jarkko Niiranen, Johtaja, kasvatus, koulutus ja osaaminen |
Opetushallitus |
Emil Backström Etu-Töölön lukio, Helsinki |
Sanna Kämäri, CFO |
Fennia |
Emma Komu Etelä-Tapiolan lukio, Espoo |
Merja Soosalu, Henkilöstöjohtaja & Mari Heinonen, Toimialajohtaja, vesihuolto |
HSY |
Iida Pajunen |
Minna Sirkka, Viestintä- ja vastuullisuusjohtaja |
Palvelualojen työnantajat PALTA ry |
Jomar Ståhl, Vamia, Vaasa |
Tiina Maija-Toivola, Toimitusjohtaja |
Me-säätiö |
Joni Haapalainen Kalevan lukio, Tampere |
Mika Heikkinen, Ketjunjohtaja |
HOK-Elanto Alepa-ketju |
Kalle Taskinen Haminan lukio, Hamina |
Kari Leino, Head of Design |
Martela Oyj |
Laura Millar Juhani Ahon koulu, Iisalmi |
Anna Vunneli, Hotellinjohtaja |
Sokotel Oy |
Leo Heikkinen Lehtokankaan koulu, Kajaani |
Olli Pere, Ketjujohtaja |
Kesko Oyj, Rakentamisen ja talotekniikan kauppa / K-Rauta -ketju |
Lukas Vorho |
Markus Kääriäinen, Palvelujohtaja, Vahinkovakuutuksen korvauspalvelut |
LähiTapiola-ryhmä |
Milana Madetoja |
Ari Sivonen, Toimitusjohtaja |
Nordea Vakuutus Suomi Oy |
Mirella Manninen Ammattiopisto Gradia, Jyväskylä |
Varpu Varpela, Business Director |
Miltton |
Nia Kellas Etelä-Tapiolan lukio, Espoo |
Hanne Kautto, Kanavapäällikkö |
Yle X |
Nikolas Christodoulou Rantakylän yhtenäiskoulu, Mikkeli |
Jussi Martikainen, viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja |
MTK ry |
Noa Halme |
Elin Dölker, President/Varatoimitusjohtaja |
Slush |
Olivia Antell |
Kurt Torsell, Johtaja |
Opetushallitus |
Olivia Jussila |
Heli Hassinen-Biberger, Henkilöstöjohtaja |
Lidl Suomi Ky |
Pieti Hakala |
Pia Pere-Vanhanen, Viestintä- ja vastuullisuusjohtaja, |
Kaupan liitto |
Pyry Simi |
Outi Vaarala, Senior Vice President, Research & Development |
Orion Oyj |
Renar Viidik |
Viivi Ali-Löytty, Viestintä- ja brändijohtaja |
Supercell |
Saaga Vikki |
Laura Niemi, Viestintä- ja vastuullisuusjohtaja |
Diakonissalaitos |
Sara Heinemaa |
Jessica Rantala, Toimitusjohtaja |
Content Corner |
Sofianna Kläusler |
Hanna Porkka, Johtaja, varallisuudenhoito |
OP Ryhmä |
Suvi Kääriäinen |
Harri Bryk, Chief Information Security Officer |
Euroclear Finland |
Tomi Kivelä |
Tomi Orava, Toimitusjohtaja |
Auto Bassadone Oy |
Ville Argillander |
Seija-Liisa Eskola, Head of scripted, vastaava tuottaja |
Fremantle |
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tytti HuttunenViestinnän asiantuntija
Puh:0503001234tytti.huttunen@nuortennyt.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Nuorten yrittäjyys ja talous NYT on voittoa tavoittelematon järjestö, jonka tavoitteena on edistää lasten ja nuorten työelämä-, talous-, ja yrittäjyystaitoja. Tarjoamme erilaisia oppimiskokonaisuuksia ja -ympäristöjä esikoulusta 2.asteelle. Yrityskyliä meillä on yhteensä 14 paikkakunnalla. Opettajille ja opinto-ohjaajille järjestämme koulutuksia. Olemme myös osa kansainvälistä Junior Achievement -verkostoa, jolla on toimintaa yli 100 maassa. Nuorten NYT -järjestömme perustettiin kesäkuussa 2023, kun Nuori Yrittäjyys ry ja Talous ja nuoret TAT yhdistivät toimintansa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Nuorten yrittäjyys ja talous NYT
Unga är mer optimistiska än tidigare när det gäller arbetslivet – betydelsen av lycka och fred betonas också i förväntningarna på framtiden21.5.2025 01:00:00 EEST | Tiedote
Får publiceras 21.5.2025 klo 01.00: Det har skett en positiv förändring i ungas tankar om arbetslivet. NYT Ungas framtidsrapport 2025 visar att ungas tro på deras egen förmåga och deras hopp om ett bättre arbetsliv har blivit starkare sedan i fjol. I fråga om framtidsförhoppningarna ser många unga fred, vänner och lycka som viktiga grundpelare i sina liv.
Nuoret suhtautuvat työelämään aiempaa toiveikkaammin – tulevaisuuden odotuksissa korostuvat myös onnellisuuden ja rauhan merkitys21.5.2025 01:00:00 EEST | Tiedote
Julkaisuvapaa 21.5.2025 klo 01:00: Nuorten ajatukset työelämästä ovat kokeneet myönteisen suunnanmuutoksen. NYT Nuorten tulevaisuusraportti 2025 osoittaa, että nuorten usko omiin kykyihin ja toive paremmasta työelämästä on vahvistunut viime vuodesta. Tulevaisuuden toiveissa moni kokee rauhan, ystävät ja onnellisuuden elämän tärkeiksi peruspilareiksi.
Kyselytutkimuksen julkaisu: Mitä nuoret odottavat työelämältä?5.5.2025 09:42:55 EEST | Kutsu
Millaisia asioita tulevaisuuden osaajat todella arvostavat? Mitkä alat ovat nuorista houkuttelevia? Mikä nuoria stressaa?
Våga vara företagsam-finalen 2025: BioAnglers NYT från Etu-Töölön lukio och TarjousMatch NYT från Haaga-Helia går vidare till EM24.4.2025 12:49:05 EEST | Pressmeddelande
Till de bästa UF-företagen i Våga vara företagsam-finalen, som ordnades i Helsingfors 23–24.4, valdes BioAnglers NYT, som satsar på hållbar utveckling, och det kundorienterade TarjousMatch NYT, som har utmärkta kunskaper om sin marknad. I finalen i Finlands största entreprenörskapstävling för unga deltog totalt 54 företag och cirka 200 unga från grundskolor, läroanstalter i andra stadiet och högskolor från hela Finland. På evenemanget belönades också teamen i tävlingen Företagshjälte, som är avsedd för elever i lågklasserna. Evenemanget ordnades av Ung företagsamhet och ekonomi NYT.
Nuorten Uskalla Yrittää -finaali 2025: EM-kilpailuihin etenevät Etu-Töölön lukiosta BioAnglers NYT ja Haaga-Heliasta TarjousMatch NYT24.4.2025 12:49:05 EEST | Tiedote
Helsingissä 23.–24.4. järjestetyssä Uskalla Yrittää -finaalissa Suomen parhaiksi NYT-yrityksiksi valittiin kestävään kehitykseen panostava BioAnglers NYT sekä maalausurakointeja kilpailuttava TarjousMatch NYT. Suomen suurimpaan nuorten yrittäjyyskilpailun finaaliin osallistui yhteensä 54 yritystä ja noin 200 nuorta peruskouluista, toiselta ja korkea-asteelta eri puolilta Suomea. Tapahtumassa palkittiin myös alakoululaisten tiimit Yrityssankari-kilpailussa. Tapahtuman järjesti Nuorten yrittäjyys ja talous NYT.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme