Raportti: DNA:n asiakkaat käyttävät mobiilidataa eniten Euroopassa – kasvava datankäyttö vaatii energiatehokkaan verkon
3.10.2024 10:00:00 EEST | DNA Oyj | Tiedote
Tutkimusyhtiö Tefficientin tuoreen raportin* mukaan DNA:n asiakkaat käyttävät eniten mobiilidataa liittymää kohden Euroopassa ja kolmanneksi eniten maailmassa. Datamäärien lisääntyessä verkon energiankulutus ei ole juuri noussut, sillä 5G-verkko on edeltäjiään energiatehokkaampi. Älylaitteiden käyttöön liittyy myös huolia.

”Ihmisillä on kasvava tarve pysyä yhteydessä toisiinsa ja eri verkkopalveluihin kaikkialta, minne arki ja työ heitä kuljettavat. Olemme investoineet mobiiliverkkoomme viime vuosina huomattavasti. Tutkimus osoittaa, että DNA on paljon mobiilidataa tarvitsevien asiakkaiden suosima valinta”, sanoo DNA:n radioverkoista vastaava johtaja Jarkko Laari.
Vuoden 2024 tammi–kesäkuun aikana DNA:n asiakkaat käyttivät dataa keskimäärin 55,4 gigatavua kuukaudessa liittymää kohden. Kasvua edellisestä vuodesta oli noin 13 prosenttia. Raportti paljastaa myös, että mobiilidatan keskimääräinen gigatavukohtainen hinta oli DNA:lla Pohjoismaiden alhaisin.
Yhä useammat työn ja vapaa-ajan tehtävät hoituvat mobiililaitteilla
Mobiilidatan käytön kasvun taustalla on nopean 5G-verkon yleistyminen sekä tekoälysovellusten, pilvipalveluiden ja videosisältöjen kasvava suosio. Liikkuvan ja hybridityön myötä työasioita hoidetaan ja kokouksiin osallistutaan yhä enemmän mobiililaitteilla, mikä lisää tarvetta laadukkaalle mobiilidatalle.
”5G-teknologian ansiosta myös paljon dataa vaativat tehtävät sujuvat langattomasti. Yhä useampia asioita on kätevä hoitaa mobiililaitteilla sieltä, missä kulloinkin sattuu olemaan – niin työssä kuin vapaa-ajalla. Uskomme tämän trendin jatkuvan ja ennustamme datankäytön kasvavan myös tulevaisuudessa”, Laari sanoo.
"Esimerkiksi DNA:n yritysliittymien datankäyttö on kasvanut yli 25 prosenttia vuodentakaiseen tilanteeseen verrattuna. Mobiilidata onkin hybridi- ja matkatyössä yhä yleisempi ja toki myös turvallisempi vaihtoehto kuin avoimet wifi-verkot sekä Suomessa että ulkomailla”, sanoo DNA:n yritysliiketoiminnan viestintäratkaisuliiketoiminnan johtaja Mari Eklund.
Kasvava datankäyttö on nostanut esiin aiheellisia huolia ympäristön ja ihmisten hyvinvoinnista. Kaikki datankäyttö kuluttaa energiaa. Jos energia tuotetaan fossiilisista lähteistä, kiihdyttää kehitys myös ilmaston lämpenemistä. DNA:n itse ostama sähkö tuotetaan täysin tuulivoimalla, ja DNA pyrkii myös vaikuttamaan vuokraamiensa kohteiden sähkön alkuperään. Hyvien verkkoyhteyksien mahdollistama etätyö voi toisaalta pienentää työmatkustamisesta aiheutuvia päästöjä.
Liiallinen älylaitteiden käyttö on yhdistetty myös esimerkiksi sosiaalisten suhteiden ja kognitiivisten kykyjen heikkenemiseen. 39 % Digitaalinen elämä -tutkimuksen vastaajista kokee jatkuvan digitaalisten palveluiden käytön haittaavan keskittymiskykyään. DNA järjestää 20.10.2024 Älyvapaapäivän, jonka myötä se kannustaa jokaista kiinnittämään huomiota älylaitteiden käyttöönsä ja laittamaan laitteet välillä sivuun.
”Mobiilidatan käytön kasvulle ei ole näköpiirissä nopeaa hidastumista. Silti huolet älylaitteiden käytön vaikutuksista meihin ja ympäristöömme täytyy ottaa vakavasti. Jatkuva datankäytön kasvu ei ole itseisarvo – on tärkeää, että käytämme dataa ympäristön ja ihmisten hyvinvointia edistäviin asioihin”, Laari sanoo.
*Lähde: Tefficientin Industry analysis #2 2024 -tutkimusraportti: https://tefficient.com/mobile-data-operators-1h-2024/. Tefficient on itsenäinen kansainvälinen tietoliikennealan analyysi-, vertailu- ja konsulttiyritys. DNA sponsoroi raportin tekemistä.
Lisätietoja medialle:
Jarkko Laari, johtaja, radioverkot, DNA Oyj, puh. 044 044 4949, jarkko.laari@dna.fi
DNA:n viestintä, puh. 044 044 8000, viestinta@dna.fi
Lisätietoja Älyvapaapäivästä: www.dna.fi/alyvapaapaiva
DNA:n vastuullisuusraportti: https://corporate.dna.fi/talous/raportit/vuosikertomukset-ja-vastuullisuusraportit
Avainsanat
Kuvat
DNA on yksi Suomen johtavista tietoliikenneyhtiöistä. Tehtävämme yhteiskunnassa on yhdistää tärkeimmät. Tarjoamme yhteydet, palvelut ja laitteet koteihin sekä töihin ja pidämme näin huolta yhteiskunnan digitalisaatiosta. DNA:n asiakkaat ovat jo vuosien ajan olleet mobiilidatan käyttömäärissä maailman kärkijoukossa. DNA:lla on noin 3,7 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Yhtiö on palkittu lukuisia kertoja erinomaisena työantajana ja perheystävällisenä työpaikkana. Vuonna 2023 liikevaihtomme oli 1 067 miljoonaa euroa ja yhtiössä työskentelee noin 1 700 henkilöä ympäri Suomea. DNA on osa Telenoria, joka on Pohjoismaiden johtava tietoliikenneyhtiö. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi - http://www.dna.fi, X:ssä @DNA_fi, Facebookissa @DNA.fi ja LinkedInissä @DNA-Oyj.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta DNA Oyj
Kesälomalta paluu lisää yritysten tietoturvariskiä - huijarit hyödyntävät nyt useita viestintäkanavia11.8.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Tietojenkalastelut eivät tule työelämässä enää pelkästään sähköpostiin. DNA:n asiantuntijan mukaan verkkorikolliset hyödyntävät nykyisin useita kanavia rinnakkain, kuten Teamsin kaltaisia viestintäratkaisuja sekä pikaviestisovelluksia. Riski huijauksille korostuu erityisesti elokuussa, kun työntekijät palaavat kesälomilta kiireisen arjen ja täysien postilaatikoiden pariin.
Returning from summer holidays increases cybersecurity risks for businesses - Scammers now exploit multiple communication channels11.8.2026 13:00:00 EEST | Press release
Phishing attacks in the workplace are no longer limited to email. According to a DNA expert, cybercriminals today increasingly exploit multiple channels simultaneously, including collaboration platforms such as Microsoft Teams and various instant messaging applications. The risk of scams is particularly heightened in August, when employees return from summer holidays to busy workloads and overflowing inboxes.
DNA:n heinäkuun 2026 myydyimmät puhelimet ja älykellot3.8.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
DNA:n heinäkuun kuluttajamyynnissä korostuivat Applen uusin iPhone 17 -mallisto sekä hyvän hintalaatusuhteen Android-puhelimet. Yritysasiakkaiden hankinnoissa suosittuja olivat edelleen premium-luokan älypuhelimet. Älykellojen puolella lasten kellopuhelimet jatkoivat vahvaa kasvuaan, ja ZTE K2 nousi myydyimmäksi laitteeksi jo neljättä kuukautta peräkkäin
DNA Oyj:n huhti–kesäkuun 2026 liiketoimintakatsaus: Tasainen kehitys jatkui kireässä markkinatilanteessa16.7.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Kireään kilpailutilanteeseen nähden kuluvan vuoden toinen neljännes oli DNA:lle taloudellisesti varsin hyvä. Huhti–kesäkuussa liikevaihto pysyi liki samalla tasolla vuodentakaiseen ajanjaksoon verrattuna. Käyttökate kasvoi, erityisesti kun vertailussa huomioidaan DNA:n IoT-liiketoiminnan siirto toiseen Telenorin konserniyhtiöön kuluvan vuoden alussa. Kiinteiden laajakaistaliittymien ja matkaviestinverkon liittymien määrät kasvoivat, mutta niiden keskilaskutus hieman laski.
DNA Plc’s Business Review for April–June 2026: Steady development continued in a highly competitive market environment16.7.2026 08:30:00 EEST | Press release
Considering the intense competitive landscape, the second quarter of the current year was financially quite strong for DNA. During April–June, revenue remained nearly at the same level as in the corresponding period last year. EBITDA increased, particularly when taking into account the transfer of DNA’s IoT business to another Telenor Group company at the beginning of the year. The number of fixed broadband and mobile network subscriptions increased, while their average revenue per user declined slightly.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

