Elinkeinoelämän keskusliitto EK

EK:n Vientibarometri: Viennin pohjakosketus jo koettu – nyt haettava kasvua Aasiasta

Jaa

EK:n tuore Vientibarometri antaa viitteitä suomalaisten vientiyritysten näkymien parantumisesta seuraavalle puolelle vuodelle, sillä enää 18 prosenttia ennakoi viennin supistuvan, kun alkuvuonna luku oli 27 prosenttia. 80 prosenttia yrityksistä uskoo viennin ennallaan säilymiseen tai kasvuun, kun alkuvuonna näin arvioi 70 prosenttia. EK:n johtaja Timo Vuoren mukaan yritykset odottavat, että Suomi vahvistaa Aasiaan suuntautuvia vientiponnisteluita ja että EU:n kauppasopimukset karsivat Aasian kaupan esteitä.  

Tullin uunituoreen tilaston mukaan tammi-elokuussa Suomen tavaraviennin arvo laski vielä 5,5 prosenttia vuoden 2023 vastaavaan ajankohtaan verrattuna. EK:n Vientibarometri kuitenkin viittaa siihen, että viennin lasku on pysähtymässä ja edellytykset kasvukäänteelle ovat avautumassa. Vientibarometriin vastasi 371 ulkomaankauppaa tekevää työnantajayritystä elo-syyskuussa 2024.

Viennin nopeaa piristymistä ei kuitenkaan voi vielä odottaa, arvioi EK:n kansainvälisestä kaupasta vastaava johtaja Timo Vuori:

”Yritysten suurimmat kasvuodotukset kohdistuvat Suomen päävientimarkkinoille - Pohjoismaihin ja muualle Eurooppaan, joissa kasvun ennakoidaan olevan hidasta. Sen sijaan yritysten odotukset Kiinan ja USA:n suhteen ovat alkuvuotta heikommat, syynä Kiinan kasvuhaasteet ja USA:n talouden lisääntyvä epävarmuus presidentinvaalien alla”.

Yritykset odottavat EU:n avaavan markkinoita ja näin vahvistavan kilpailukykyä

Vientibarometrin mukaan peräti 68 prosenttia yrityksistä toivoo EU:n helpottavan kauppaa erityisesti USA:n kanssa ja lähes 50 prosenttia Aasian maiden kanssa. Yritykset katsovat nyt EU-komission suuntaan, tulkitsee Timo Vuori:

”Tulevalta EU-komissiolta yritykset odottavat toimia, joilla vahvistettaisiin transatlanttista yhteismarkkinaa USA:n kanssa ja karsittaisiin kaupanesteitä vienniltä ja tuonnilta Aasian kasvumarkkinoilla. Samaan aikaan EU:n toivotaan terävöittävän Euroopan ja Suomen omaa kilpailukykyä järkevällä kauppa- ja teollisuuspolitiikalla sekä investointeja ja kasvua vauhdittavilla toimilla.”

Kysyttäessä viennin kasvua haittaavia tekijöitä kansainvälisillä markkinoilla yrityksistä 58 prosenttia ilmoittaa suurimmiksi haasteiksi poliittisen epävarmuuden, 31 prosenttia nostaa esille inflaation ja korkotason sekä 18 prosenttia logistiikkahaasteet. Tilanne ei tältä osin ole muuttunut alkuvuodesta.

Kotimaan päässä vientiä vaikeuttaa eniten kustannusten nousu (koskee 57 prosenttia yrityksistä), osaajapula (22 %) ja tuotantokapasiteettipula (11 %). Tältäkin osin haasteet ovat samankaltaiset kuin alkuvuonna.

Vientiyritysten liiketoiminnan muutokset on jo tehty

Markkinamuutokset ja epävarma maailmantilanne ovat jo pitkään vaikeuttaneet monella tapaa kansainvälistä kauppaa. Kahden viime vuoden aikana tehdyt EK:n Vientibarometrit osoittavat, että suomalaisyritykset ovat jo pidempään sopeuttaneet liiketoimintaansa näihin haasteisiin.

Tuoreimman Vientibarometrin mukaan 20 prosenttia yrityksistä ilmoittaa yhä jatkaneensa varastojen kasvattamista, kun vastaava luku alkuvuonna oli yli 40 prosenttia. Toimitusketjujen hajauttamista on jatkanut 6 prosenttia yrityksistä, kun alkuvuonna luku oli 50 prosenttia.

Suomen haettava uusia vientimaita ja varmistettava kilpailukykyään

EK:n Vientibarometri osoittaa Suomen viennin päämarkkinoiden olevan edelleen vahvasti hitaan kasvun Euroopassa, vaikka maailmankaupassa kasvua syntyy entistä selkeämmin Aasiassa. Vastaavasti kotimaassa yritykset ilmoittavat viennin kasvun jarruksi kustannusten nousun sekä osaaja- ja tuotantokapasiteettipulan.

“Suomalaisten vientiyritysten olisi nykyistä paremmin päästävä mukaan valikoiduille Aasian kasvumarkkinoille, mikä vaatii Suomelta näihin maihin vienninedistämisponnisteluiden vahvistamista. Samalla on pidettävä kotimaisin toimin huoli, ettei yritysten kasvu jää kiinni osaajapulasta tai tuotantokapasiteetin puutteesta,” muistuttaa Timo Vuori.     

Tutustu Vientibarometrin tuloksiin infografiikan muodossa.

Lisätiedot:
johtaja Timo Vuori, puh. 050 553 5319

Yhteyshenkilöt

Satu ToivonenTiedottaja

Yrittäjyys, elinkeinopolitiikka
Energia, ilmasto, liikenne, ympäristö
EU-asiat, Brysselin toimisto
Kauppapolitiikka, kansainvälistyminen

Puh:040 821 2097satu.toivonen@ek.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Elinkeinoelämän keskusliitto EK on suomalaisten yritysten merkittävin puolestapuhuja. Välitämme elinkeinoelämän yhteisiä viestejä ja ratkaisuehdotuksia politiikan päättäjille ja yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän keskusliitto EK

EK:n yrityskysely: Suomessa on 11 000 kasvuyritystä ja 22 000 vientiyritystä – pk-sektorilla nähdään jo valoa13.6.2025 06:00:00 EEST | Tiedote

Työnantajakentän tilanne on jatkunut vaikeana Suomen pk-sektorilla. Käänne voi kuitenkin olla käsillä: yli 40 prosenttia yrityksistä tähtää kasvuun seuraavan 12 kuukauden aikana. Noin 7000 kotimarkkinayritystä harkitsee viennin ensiaskelten ottamista. Kasvukäänteen onnistumiseksi EK peräänkuuluttaa toimia osaajapulaan varautumiseksi, hallinnollisen taakan ja yritysrahoituksen pullonkaulojen ratkaisemiseksi sekä pk-yritysten kansainvälistymisen ja TKI-toiminnan vauhdittamiseksi. EK:n kasvuyrittäjyyskatsauksen kyselyyn vastasi yhteensä yli 1 000 työnantajayritystä. Tulokset kertovat, että Suomessa on nyt arviolta 11 000 kasvuyritystä. Lukumääräarvio on sama kuin vuosi sitten eli edelleen 14 prosenttia työnantajayrityksistä tavoittelee vähintään 10 prosentin liikevaihdon vuosikasvua ja on myös saavuttanut tämän kasvuvauhdin edellisen 12 kuukauden aikana. Vaikka kasvuyritysten määrä on kaukana huippuvuosista, voi käänne olla käsillä: 43 prosenttia pk-sektorin yrityksistä tavoittelee kasvua

EU:n rahoitus tienhaarassa – Suomi pärjää, jos parhaita hankkeita rahoitetaan12.6.2025 11:30:00 EEST | Tiedote

Neuvottelut ovat pian käynnistymässä EU:n seuraavasta monivuotisesta rahoituskehyksestä (MFF 2028–2034). EK peräänkuuluttaa EU-rahoituksen ohjaamista Euroopan kilpailukykyä ja uudistumista tukeviin strategisiin investointeihin, kriisiaikojen vaatimukset huomioiden. On panostettava uusiin teknologioihin, kaupallisiin innovaatioihin, vihreään siirtymään sekä Ukrainan tukemiseen ja turvallisuuden vahvistamiseen. Komission odotetaan julkistavan 16.7. esityksensä EU:n uudeksi monivuotiseksi rahoituskehykseksi (Multiannual Financial Framework, MFF) vuosille 2028–2034. Uutta rahoituskehystä valmistellaan ennennäkemättömien investointitarpeiden ja kriisien ristipaineissa, ja syksyllä alkavista neuvotteluista on tulossa erittäin vaikeat. EU-komissio suunnittelee tällä kertaa tavanomaista suurempaa remonttia rahoituskehyksen rakenteeseen. EK kannattaa sitä, että MFF-rahoituksen ohjelmarakennetta yksinkertaistetaan ja rahoitusta kohdennetaan aiempaa vaikuttavammin palvelemaan EU:n yhteisiä tavoit

EK:n asiantuntijalääkäri Auli Rytivaara: Alkoholitestin tulokset eivät mene työnantajalle10.6.2025 13:19:12 EEST | Tiedote

Julkisuudessa eri tahojen kannanotoista voi saada väärän käsityksen, että työnantajalle menisi työterveydestä tieto työntekijän alkoholin käytöstä tai jopa uudenlaisen alkotestin tulos. Näinhän asia ei ole. Työnantaja saa vain tiedon siitä, onko hänen työntekijänsä sopiva työnantajan hänelle osoittamaan työhön. Arviossa alkotestit ovat vain osa työterveyslääkärin arviota työkyvystä. Työkykyarvio korostuu esim. lentokapteenin, linja-auto tai rekka-auton kuljettajan työssä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye