Tavarankuljetuspalveluja kehitetään Oulun yliopistossa – Eri alueiden yrityksiä ja asukkaita kutsutaan mukaan
Erilaisia ratkaisumalleja tavaran kuljetuspalveluihin haja-asutusalueilla Pohjois-Pohjanmaalla kokeillaan MATAVA-hankkeessa. Tavoitteena on parantaa alueiden elinvoimaa ja kilpailukykyä.

Kuljetuspalveluiden toimivuus on keskeistä maaseutumaisilla alueilla. Pohjois-Pohjanmaan kunnille, yrityksille ja asukkaille pitkät etäisyydet, ohuet liikennevirrat, hajanainen palvelurakenne ja harva asutus asettavat omat haasteensa. Polttoaineiden hintojen nousu ja inflaatio ovat lisänneet kuljetusten kustannuksia.
MATAVA-hankkeen tavoitteena on yhdessä alueen asukkaiden, yritysten ja julkisten tahojen kanssa löytää ratkaisuja tavaran kuljetuspalveluiden haasteisiin paikallisten toimijoiden yhteistyön kautta, hyödyntäen digitalisaation mahdollisuuksia. Hankkeessa löydetyt ratkaisut testataan pilotoinnin avulla Iissä, Pudasjärvellä, Limingassa sekä Sievi – Kalajoki alueella. Osa piloteista toteutetaan droonien avulla.
”Kutsumme alueiden yrityksiä, yhteisöjä ja asukkaita pohtimaan omia tavaraliikenteen tarpeita, haasteita ja mahdollisuuksia sekä olemaan yhteyksissä MATAVA-hankkeen vetäjiin”, sanoo hankkeen koordinaattori, Jouni Tanskanen Iin Micropolis Oy:stä.
”Tavoitteenamme on löytää yhteistoimintamalleja, jotka ovat kustannustehokkaita myös harvaan asutuilla seuduilla. Näin käytännöt voivat jatkua paikkakunnilla myös kokeilujen jälkeen”, sanoo Oulun yliopiston yliopisto-opettaja Veikko Pekkala, joka toimii MATAVA-hankkeessa projektipäällikkönä.
Oulun yliopisto hyödyntää asiantuntemustaan ja kokemustaan harvaan asuttujen alueiden logistisista ratkaisuista ja tavaraliikenteeseen liittyvistä digitaalisista alustoista esimerkiksi Horisontti2020 AURORAL -hankkeessa (Lue lisää lähiruokaan liittyvästä kokeilusta jouluna 2023). MATAVA-hankkeessa Oulun yliopisto selvittää alueiden ja kohderyhmien erityispiirteitä ja tarpeita, hahmottelee kuljetuspalvelujen liiketoimintamalleja ja antaa suosituksia kuljetuspalveluiden jatkokehittämiseksi harvaan asutuilla seuduilla.
”MATAVA hanke sopii Oulun yliopiston profiiliin mainiosti: kehitetään uusia digitaalisia ratkaisuja ja toimintamalleja, ja samalla mahdollistetaan harvaan asuttujen seutujen parempi ja tehokkaampi arki”, summaa väylä- ja liikennetekniikan professori Pekka Leviäkangas Oulun yliopistosta.
MATAVA-hankkeessa ovat mukana Oulun yliopiston lisäksi Iin Micropolis Oy, Centria ammattikorkeakoulu ja Oulun ammattikorkeakoulu. Hanketta rahoittaa Euroopan aluekehitysrahasto. Sen kokonaisbudjetti on 795 000 euroa. Hanke toteutetaan 05/2024–08/2026.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Projektipäällikkö Veikko Pekkala, Oulun yliopisto, rakenteet ja rakentamisteknologian tutkimusyksikkö, 029 448 4524, veikko.pekkala@oulu.fi
Projektipäällikkö Jouni Tanskanen, Iin Micropolis Oy, 040 554 9273, jouni.tanskanen@micropolis.fi
Projektipäällikkö Jyri Mäkelä, Centria ammattikorkeakoulu, 040 144 8133, jyri.makela@centria.fi
Viestintäasiantuntija Kaisu.Koivumäki, Oulun ylioppisto 050 4344261, kaisu.koivumaki@oulu.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Johtavien suomalaisyritysten 6G-hankkeessa kehitetään tulevaisuuden verkkoja6.5.2025 06:36:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten yritysten ja akateemisten sidosryhmien uudessa hankkeessa tavoitteena on nopeuttaa 5G- ja 6G-verkkojen radiotaajuusteknologioiden suunnittelua.
Polvien rakenteellisia muutoksia havaitaan yleisesti jo kolmekymppisillä – oireita ei välttämättä ole5.5.2025 05:50:00 EEST | Tiedote
Polven magneettikuvissa havaittavat lievät rakenteelliset muutokset ovat yleisiä jo kolmekymppisillä aikuisilla – myös ilman polvikipuja tai muita oireita. Oulun yliopiston tutkimuksessa yli puolella 33-vuotiaista löytyi merkkejä nivelvaurioista. Korkea painoindeksi oli yleisin nivelmuutoksiin liittyvä tekijä.
Matti Latva-ahosta tutkimusvararehtori ja Petteri Alahuhdasta yhteistyösuhteiden vararehtori Oulun yliopistoon29.4.2025 15:32:25 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston hallitus on valinnut kokouksessaan 29.4.2025 tutkimusvararehtoriksi tekniikan tohtori Matti Latva-ahon ja yhteistyösuhteiden vararehtoriksi filosofian tohtori Petteri Alahuhdan.
Ferritiinitasot eivät näytä liittyvän merkittävästi PCOS-naisten hedelmällisyyteen tai aineenvaihdunnalliseen terveyteen24.4.2025 05:35:00 EEST | Tiedote
Ferritiinitasot ovat munasarjojen monirakkulaoireyhtymää (PCOS) sairastavilla naisilla keskimäärin korkeammat kuin verrokeilla, mutta tällä ei ole merkittävää vaikutusta heidän hedelmällisyyteensä tai metaboliseen terveydentilaansa. Myöskään raudanpuutteella ei vaikuta olevan yhteyttä PCOS-naisten lapsettomuuteen. Tulokset perustuvat Oulun yliopistossa tehtyyn tutkimukseen, jossa selvitettiin ferritiinitasojen merkitystä PCOS-naisten terveydelle.
Yläkoulun opettajat jäävät yksin oppimisen tuen kanssa – tukimalli kaipaa selkeyttä ja resursseja23.4.2025 05:49:00 EEST | Tiedote
Yläkoulun oppimisen tuessa on vakavia puutteita. Erityisopettajien työnkuva on laajentunut hallitsemattomaksi, aineenopettajat jäävät toisinaan oppilaiden ainoaksi tueksi eikä kaikille tarvitsijoille riitä tukea. Yläkoulu tarvitsee selkeämmän ja paremmin resursoidun oppimisen tuen, jotta oppilaat saisivat tarvitsemansa avun eivätkä opettajat jäisi asiassa yksin, Oulun yliopistossa tarkastettava väitöstutkimus osoittaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme