Varsinais-Suomen ELY-keskus

Nyt patikoimaan! Yli 40 luontopolkua on saanut Varsinais-Suomessa EU:n maaseuturahoitusta

Jaa

Suomen patikointibuumi sai todellista tuulta purjeisiinsa vuosikymmenen alussa, kun koronapandemia suuntasi ihmisten katseet kohti lähimetsiä. Varsinais-Suomen Leader-ryhmät ovat vastanneet kasvavaan tarpeeseen myöntämällä rahoitusta luontopolkujen ja -reitistöjen kehittämiseen.

Ihmiset kulkevat luontopolulla. Etualalla puu, jonka rungossa on sinivalkovihreä Tammireitin opaste.
EU:n maaseuturahoituksen avulla on rakennettu satoja kilometrejä luontopolkuja Varsinais-Suomeen. Tässä kuvassa ollaan Tammireitillä. Janica Vilen

Viimeisen kymmenen vuoden aikana 41 varsinaissuomalaista luontopolkua on saanut EU:n maaseuturahoitusta paikallisilta Leader-ryhmiltä. Osa rahoituksesta on mennyt konkreettisten polkujen tekemiseen, osa taas esimerkiksi opastusten suunnitteluun tai kartoitustyöhön. Lisäksi Leader-ryhmien tuella on rakennettu Varsinais-Suomeen 27 laavua tai kotaa ja kuusi näköala- tai lintutornia.

Yhteensä Varsinais-Suomen Leader-ryhmät ovat tukeneet maaseudun liikuntamahdollisuuksia lähes 4 miljoonalla eurolla viimeisen kymmenen vuoden aikana. I samma båt – Samassa veneessä -Leader-ryhmän toiminnanjohtaja Minna Boström kertoo, että suurin osa tuetuista liikuntakohteista on nimenomaan kaikille avoimia ulkoliikuntapaikkoja, jotka edistävät hyvin myös Leader-ryhmien tavoitteita.

– Luontopolut ja niiden varrella olevat palvelut ovat kaikille avoimessa ja yleishyödyllisessä käytössä. Ne lisäävät hyvinvointia ja maksuttomia harrastusmahdollisuuksia maaseudulla sekä tutustuttavat ihmisiä Varsinais-Suomen maaseudun ainutlaatuiseen ympäristöön ja kulttuuriin, hän perustelee.

Luontopolkuhankkeissa tehdään usein myös valtava määrä talkootyötä, mikä parhaimmillaan vahvistaa maaseudun asukkaiden toimijuutta ja yhteishenkeä.

Etsi parhaat retkipaikat Virma-kartalta!

Varsinais-Suomen metsät ovat täynnä sellaisia polkuja, näköalapaikkoja, laavuja ja muita luontokohteita, joista tietävät lähinnä oman kunnan asukkaat – jos hekään. Nykyään luontokohteita voi etsiä tuleville retkilleen Varsinais-Suomessa kehitetystä Virma-karttapalvelusta. Lisäksi karttaa voi hyödyntää maastossa, jos haluaa tarkistaa, missä kohtaa reittiä on parhaillaan tai mistä löytyy lähin tulipaikka tai puucee.

Virma-kartalla on jo yli 2 000 kohdetta ja määrä kasvaa koko ajan. Kohteita voivat ilmoittaa niitä hallinnoivat tahot, mutta myös retkeilijät voivat vinkata puuttuvista kohteista. Karttapalvelusta löytyy myös vastuullisen retkeilyn ohjeet, jotka kannattaa lukea ennen retkelle lähtöä. Metsäpalovaroituksen tilanteen pääsee tarkistamaan Ilmatieteenlaitoksen sivuilla.

Virma-karttapalvelua ylläpitää Varsinais-Suomen liitto. Se avattiin vuonna 2021 osana Digi-SAAPAS-hanketta, joka toteutettiin Varsinais-Suomen ELY-keskuksen myöntämällä EU:n maaseuturahoituksella.

Jotta voisimme hyvin

EU:n maaseuturahoitusta myönnetään, jotta koko Suomi voisi hyvin. Varsinais-Suomessa rahoitusta myöntävät Varsinais-Suomen ELY-keskus ja viisi Leader-ryhmää: I samma båt – Samassa veneessä, Jokivarsikumppanit, Ravakka, Varsin Hyvä ja Ykkösakseli. ELY-keskus rahoittaa pääsääntöisesti koko maakuntaa koskevia alueellisia hankkeita ja Leader-ryhmät omien maaseutualueidensa paikallista kehittämistä.

Tukihaku on jatkuva, mutta rahoituspäätöksiä tehdään valintajaksoittain.

– Jos sinulla on idea oman kotiseutusi kehittämiseen, kannattaa olla yhteydessä ELY-keskukseen tai oman alueen Leader-ryhmään. Verkostomme asiantuntijat neuvovat sekä hankkeen suunnittelussa, toteutuksessa että maksatuksessa, kannustaa Minna Boström.

 

Leader-ryhmiltä maaseuturahoitusta saaneet luontopolut 2014–2024

Leader I samma båt – Samassa veneessä:

Lisätiedot: toiminnanjohtaja Minna Boström, minna.bostrom@sameboat.fi

Leader Varsin Hyvä:

Lisätiedot: hankeasiantuntija Eeva Mettala-Willberg, eeva.mettala-willberg@varsinhyva.fi

Leader Jokivarsikumppanit:

Lisätiedot: toiminnanjohtaja Taina Sainio, taina.sainio@jokivarsi.fi

Leader Ravakka:

Lisätiedot: toiminnanjohtaja Ulla Kallio, ulla.kallio@ravakka.fi

Leader Ykkösakseli:

Lisätiedot: hankeasiantuntija Anu Pekanniemi, anu.pekanniemi@ykkosakseli.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Näköalatorni ja sen edessä puu, jonka rungossa on biosfääripolun sinikeltainen opaste.
Viimeisen kymmenen vuoden aikana Varsinais-Suomeen on rakennettu EU:n maaseuturahoituksen avulla kuusi näköala- tai lintutornia. Tämä näköalatorni löytyy Korppoon biosfääripolulta.
Janica Vilen
Lataa
Valkoinen hampusta rakennettu kota metsässä.
Viimeisen kymmenen vuoden aikana Varsinais-Suomeen on rakennettu EU:n maaseuturahoituksen avulla 27 laavua tai kotaa. Yksi niistä on Liedon Parmaharjun Hamppukota.
Janica Vilen
Lataa
Ihmiset kulkevat luontopolulla. Etualalla puu, jonka rungossa on sinivalkovihreä Tammireitin opaste.
EU:n maaseuturahoituksen avulla on rakennettu satoja kilometrejä luontopolkuja Varsinais-Suomeen. Tässä kuvassa ollaan Tammireitillä.
Janica Vilen
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Teemme työtämme Varsinais-Suomen lisäksi Satakunnan alueella liikenne- ja ympäristöasioissa.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen ELY-keskus

Liten trendenlig minskning av arbetslösheten i Egentliga Finland i september21.10.2025 08:00:00 EEST | Pressmeddelande

Arbetslösheten i Egentliga Finland minskade något under september, men jämfört med motsvarande tidpunkt för ett år sedan har antalet arbetslösa ökat med 13 procent. Det mest oroande i utvecklingen är den kraftiga ökningen av långtidsarbetslösheten, som särskilt drabbar de yngre åldersgrupperna. Antalet lediga arbetsplatser är också lägre än för ett år sedan, men det finns starka signaler om en vändning mot en mer positiv ekonomisk utveckling, vilket sannolikt snart kommer att synas även i antalet arbetsplatser.

Varsinais-Suomen työttömyys trendinomaisessa pienessä laskussa syyskuussa21.10.2025 08:00:00 EEST | Tiedote

Varsinais-Suomen työttömyys laski syyskuun aikana hieman mutta vuodentakaiseen vastaavaan ajankohtaan verrattuna on työttömien määrä noussut 13 prosentilla. Huolestuttavinta kehityksessä on ollut pitkäaikaistyöttömyyden voimakas nousu, joka kohdistuu erityisesti nuoriin ikäluokkiin. Avoimien työpaikkojen määrä on myös pienempi kuin vuosi sitten, mutta talouden käänteestä positiivisempaan on nähty vahvoja signaaleja, joka alkanee näkyä kohta myös työpaikkamäärissä.

Säkylässä Polsun nykyisen sillan painorajoitusta on kiristetty tukirakenteiden painumien vuoksi20.10.2025 13:17:40 EEST | Tiedote

Varsinais-Suomen ELY-keskus on laskenut Säkylässä maantiellä 12689 (Kirkkosaarentie) Polsun nykyisen sillan painorajoitusta, sillä uuden rakenteilla olevan sillan työsillan rakentamisen aikana on havaittu nykyisen sillan tukien painumaa. Nykyiselle sillalle on asetettu 4 tonnin painorajoitus ajoneuvoyhdistelmän suurimmalle sallitulle massalle. Rajoitus mahdollistaa vain kevyempien autojen kuten henkilö- ja pakettiautojen kulun sillalla. Painorajoituksella pyritään turvaamaan sillan turvallinen käyttö siihen saakka, kunnes uusi silta saadaan liikenteelle. Sillan painumia tarkkaillaan päivittäin koko paalutustyön ajan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye