Kuviteltu tulevaisuus -teos tarkastelee tieteiskirjallisuutta Suomessa vuosina 1803–1944
Jari Koposen ja Vesa Sisättön Kuviteltu tulevaisuus -teos ja kokoaa vuosina 1803–1944 aikana Suomessa julkaistun tieteiskirjallisuuden ja tarkastelee sitä monipuolisesti. Kirja tarjoaa kokonaisukuvan siitä, millaista tieteiskirjallisuutta Suomessa on julkaistu, ja miten tieteiskirjallisuus on käsitellyt aikansa kysymyksiä ja ongelmia.

Tieteiskirjallisuutta ja aihetta käsitteleviä kirjoituksia on julkaistu vuosien 1803–1944 aikana runsaasti. Ensimmäisessä kotimaisessa tarinassa vuodelta 1803 esiintyvät teemat ovat edelleenkin tieteiskirjallisuuden valtavirtaa: tulevaisuus ja tieteelliset keksinnöt. Tämän yksinäisen myrskylinnun jälkeen tieteiskirjallisuutta alkoi ilmestyä enenevästi 1800-luvun puolivälin tienoilta alkaen.
“Olemme pyrkineet huomioimaan teoksessamme kaikki kirjamuodossa julkaistut teokset, mutta lehdissä julkaistuista tarinoista, arvosteluista ja artikkeleista on niiden suunnattoman määrän vuoksi valikoitu vain pieni otos. Pidämme tärkeänä tuoda esiin myös aikalaisten äänen, joka kuuluu kirja-arvosteluissa ja artikkeleissa. Aikalaiset käsittelivät kirjoituksissaan myös teoksia, joita ei julkaistu Suomessa. Tämä on laventanut käsitystä siitä, mitä ajan tieteiskirjallisuudesta tuli meillä esiin”, kirjoittavat Jari Koponen ja Vesa Sisättö Kuviteltu tulevaisuus -kirjan esipuheessa.
Tieteiskirjallisuuden avulla on aina käsitelty isoja yhteiskunnallisia kysymyksiä. Autonomian ajalla tieteistarinat pohtivat kielikysymystä, naisten asemaa ja erilaisia aatteita. Itsenäistymisen jälkeen kirjailijat pohtivat kansallista identiteettiä ja haaveksivat Suur-Suomesta. Tieteiskirjallisuus on käsitellyt myös ihmiskunnan teknistä kehitystä ja tulevaisuutta sekä ihmisyyttä ylipäätään.
Jari Koponen on toiminut tutkimuskemistinä, tiedetoimittajana ja tietokirjailijana. Häneltä on julkaistu useita tieteiskirjallisuutta käsitteleviä artikkeleita ja teoksia.
Vesa Sisättö on Espoossa asuva tietokirjailija, toimittaja, kriitikko ja spekulatiivisen fiktion harrastaja.
kirjailijat: Jari Koponen ja Vesa Sisättö
teos: Kuviteltu tulevaisuus. Tieteiskirjallisuus Suomessa 1803–1944
ISBN: 9789523045187
kustantaja: Avain
sivuja: 341
ilmestymispäivä: 21.10.2024
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Arvostelukappaleet
info@avain.netVilja Kujanpääviestintäjohtaja
viestintä
Kuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Avain
Sata päivää Roomassa -tietokirjassa on yllätyksiä myös kokeneille Rooman kävijöille!24.4.2025 07:42:00 EEST | Tiedote
Ilpo ja Miia Salonen kutsuvat lukijan mukaansa ikuisen Rooman hiljaisille kujille, komeisiin puistoihin, maanalaisiin sokkeloihin, yllättäviin museoihin ja pyörryttäviin palatseihin.
Kimmo Ojalalle Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinto23.4.2025 20:00:00 EEST | Tiedote
Kimmo Ojala on valittu yhdeksi Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon saajaksi lasten runoteoksellaan Yrjö Ärjylän herkimmät (Avain, 2024). Palkitsemistilaisuus järjestettiin Tampereen Raatihuoneella 23.4.2025.
On pimeässä hyvä taivaltaa -tietokirja avaa keskosäidin tuntemuksia16.4.2025 07:44:00 EEST | Tiedote
Esikoisen odottaminen tuntuu pitkään epätodelliselta, kunnes eräänä syyskuisena aamuyönä hän onkin jo täällä. Aivan liian pienenä, aivan liian aikaisin ja eri vuonna kuin piti.
KUTSU: Meritta Koiviston Perijä-dekkarin julkistamistilaisuus4.4.2025 09:15:00 EEST | Kutsu
Tule tapaamaan jännityskirjailija Meritta Koivistoa ja kuulemaan kirjailijan uunituoreesta Perijä-dekkarista Keskustakirjasto Oodiin (Töölönlahdenkatu 4, Hki) Saarikoski-matolle (3.krs) keskiviikkona 23.4. klo 15.30 alkaen. Perijä on Harriet Jaatinen -dekkarisarjan kolmas osa. Koivisto kuvaa sarjassa mestarillisesti maarajat ylittäviä vääristyneitä perhesuhteita ja luo henkilöhahmoja, joita joko rakastaa tai vihaa. Kirja on myynnissä tapahtumassa. Ilmoittaudu 21.4. mennessä os: info@avain.net Lämpimästi tervetuloa! _ _ _ _ _ _ Meritta Koivisto, Perijä Piilotettuja tekoja ja juonitteluja lain toisella puolen – ruotsinsuomalainen rikoskonstaapeli Harriet Jaatinen jäljittää jälleen salaperäisen mahtisuvun rikosvyyhtejä. Nuoren naisen käsittämätön surma Tukholman uinuvassa lähiössä saa Harriet Jaatisen penkomaan tapausta. Kuka nainen oli, ja onko tapauksella yhteys Ledermanneihin? Vankilassa istuvan Sonja Bergin tytär Ida aloittaa taideopintonsa New Yorkissa tietämättömänä siitä, että hän
Sirkka Knuutilan uudessa lastenkirjassa hulivili Peeveli Pahkeinen seikkailee menninkäismetsässä4.4.2025 07:45:00 EEST | Tiedote
Noitapoika Peeveli etsii yhteyttä edelliskesän kaveriin ja päätyy taikaluudallaan Menninkäismetsään. Yksinäisyys muuttuu vauhdilla pelastusoperaatioksi, kun Peeveli tapaa vihreähiuksisen tytön.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme