Alueelliset kehitysnäkymät ja Työvoimabarometri: työllisyys ja elinkeinoelämä piristynee tulevan vuoden aikana Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla (Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa)
Työ- ja elinkeinoministeriö julkaisi Alueelliset kehitysnäkymät -raportin sekä Työvoimabarometrin. Alueellisissa kehitysnäkymissä tarkastellaan maakuntien elinkeinoelämän ja työllisyyden nykytilaa ja lähitulevaisuuden näkymiä, Työvoimabarometrissa taas pureudutaan alueiden ja toimialojen näkymiin, työmarkkinatilanteeseen sekä pula-ammatteihin ja -osaamisiin.

Alueelliset kehitysnäkymät kartoittavat maakuntien nykytilannetta ja tulevaisuudennäkymiä
Alueellisten kehitysnäkymien maakuntakatsausten mukaan elinkeinoelämän tilanne on tällä hetkellä edelleen haastava Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla, mutta toiveikkuutta tilanteen parantumisesta on jo ilmassa muun muassa korkojen laskun myötä. Alueellisissa kehitysnäkymissä elinkeinoelämän tilanteen arvioidaan kehittyvän myönteiseen suuntaan lähitulevaisuudessa molemmissa maakunnissa ja niihin kuuluvissa seutukunnissa. Pohjalaismaakuntiin suunnitellut massiiviset vihreän siirtymän investoinnit tulevat toteutuessaan mullistamaan alueen elinkeinoelämän ja työmarkkinatilanteen, mutta tämän kehityksen osalta aikajänne on pidempi.
Heikon taloustilanteen myötä työttömien työnhakijoiden määrä on ollut kasvussa viime aikoina, mutta työttömyyden odotetaan lähtevän laskuun elinkeinoelämän piristymisen myötä. Samalla aluetta jatkuvasti piinanneet työvoiman saatavuusongelmat lisääntyvät jälleen. Pidemmällä aikavälillä suurinvestointien toteutuessa rekrytointihaasteet tulevat olemaan mittavat, ja alueella tullaan tarvitsemaan massiivisia panostuksia työvoiman hankintaan.
Alueelliset kehitysnäkymät -raportissa on kuvattu tarkemmin maakuntien nykytilannetta ja tulevaisuudennäkymiä elinkeinoelämän, investointien ja työllisyyden suhteen. Syksyn 2024 Alueelliset kehitysnäkymät on laadittu syyskuun aikana ELY-keskuksen ja sidosryhmien yhteistyönä. Alueelliset kehitysnäkymät on ELY-keskusten yhdessä muiden aluekehittäjien kanssa muodostama näkemys maakuntien ja seutukuntien nykytilasta ja lähiajan näkymistä. Katsaus laaditaan kaksi kertaa vuodessa. Kyseessä on laadullinen arvio, jossa keskeisessä roolissa ovat aluekehittäjien ja yritysten kehittämisen parissa toimivien henkilöiden näkemykset. Laadullista arviota tukevat tilastotiedot sekä alueelliset kyselyt ja barometrit.
Työvoimabarometrin erityistarkastelussa teknologiateollisuuden, sote-alan ja rakennetun ympäristön toimialat
Työvoimabarometrissa kartoitetaan työmarkkinoiden tilannetta ELY-keskusalueittain ja toimialoittain. Ammattibarometrin korvannut Työvoimabarometri julkaistiin ensi kertaa syksyllä 2023. Syksyn 2024 Työvoimabarometrissa Pohjanmaan ELY-keskusalueella käsiteltiin teknologiateollisuuden ja -palveluiden, sosiaali-, terveys- ja hyvinvointialan sekä rakennetun ympäristön toimialat. Työvoimabarometrissa kartoitetaan toimialojen pula-ammatteja sekä niihin liittyviä osaamistarpeita.
Pohjanmaan ELY-keskusalueella yleisesti pula-ammatit keskittyvät sote-aloille ja teollisuuteen. Monien ammattien kohdalla toistuvia osaamistarpeita ovat mm. yleiset työelämätaidot, sosiaaliset taidot, vuorotyövalmiudet sekä digitaidot.
Teknologiateollisuuden ja -palveluiden näkymät ovat positiiviset alueen elinvoimaisen yritystoiminnan ja suurinvestointisuunnitelmien ansiosta. Pula-ammatit keskittyvät teollisuuden eri tasoisiin ammattilaisiin sekä IT-alan osaajiin. Ammattikohtaisista osaamistarpeista yleisimpiä ovat piirustusten ja kaavioiden lukutaito ja tulkitseminen, toimialatuntemus, IT-osaaminen sekä monet ammatteihin liittyvät erityisosaamiset.
Sosiaali-, terveys- ja hyvinvointialalla vallitsee perinteisesti voimakas työvoimapula, mutta hyvinvointialueen rahoitusvaikeuksien takia uusien työntekijöiden rekrytoinnissa on haasteita. Pulaa on mm. lääkäreistä, sairaanhoitajista, lähihoitajista ja psykologeista ja osaamistarpeet liittyvät mm. digiosaamiseen, kielitaitoon, vuorotyövalmiuteen ja sosiaalisiin taitoihin.
Rakennetun ympäristön toimiala on ollut vaikeassa tilanteessa jo pidempään erityisesti rakennusalan hiipumisen vuoksi. Tilanteen kuitenkin odotetaan piristyvän muun muassa korkotason laskun myötä. Pula-ammattien kartoittaminen on haastavaa heikossa suhdanteessa, mutta seuraavan vuoden aikana pulaa katsottiin olevan muun muassa siivoojista, kirvesmiehistä, maansiirtokoneiden kuljettajista, talonrakentajista ja työnjohtajista. Alan osaamistarpeissa korostuvat mm. piirustusten lukutaito, työkokemuksen kautta kerätty ammattitaito sekä erilaiset luvat, oikeudet ja sertifikaatit.
Työvoimabarometrin arviot on laadittu syyskuussa 2024 ELY-keskuksen järjestämissä alueellisissa sekä toimialoittaisissa keskustelutilaisuuksissa yhdessä sidosryhmien kanssa. Työvoimabarometri.fi-palvelussa voi tarkastella eri alueiden ja niillä valittujen toimialojen tilannetta ja lähitulevaisuuden näkymiä. Kaikkien toimialojen tilannetta ei ole käsitelty, mutta kaikilla alueilla on syksyllä 2024 käsitelty ainakin teknologiateollisuuden ja -palveluiden, sosiaali-, terveys- ja hyvinvointialan sekä rakennetun ympäristön toimialat ja sen lisäksi joillain alueilla on kartoitettu myös neljännen toimialan tilannetta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Meeri KoskiTutkija | Analytiker
Puh:0295 028 686meeri.koski@ely-keskus.fiPohjanmaan ELY-keskus tukee alue- ja yhdyskuntarakenteen tasapainoista kehittämistä, kehittää elinkeino-, innovaatioympäristö-, maaseutu- ja työvoimapolitiikkaa sekä edistää osaamista, koulutusta, työperäistä maahanmuuttoa sekä maahanmuuttajien työllistymistä ja kotouttamista. Toimialueeseemme kuuluvat Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnat.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Österbotten
En ny riktlinje för anlitandet av utländsk arbetskraft vid de österbottniska landskapen har publicerats (Österbotten, Mellersta Österbotten)2.6.2025 08:00:00 EEST | Pressmeddelande
NTM-centralerna i Södra Österbotten och i Österbotten har publicerat en regional riktlinje för anlitandet av utländsk arbetskraft för tiden 1.6–30.11.2025. Riktlinjen grundar sig på utlänningslagen och stöder Migrationsverkets beslutsfattande gällande uppehållstillstånd för arbetstagare.
Pohjalaismaakuntien uusi alueellinen linjaus ulkomaisen työvoiman käytöstä on julkaistu (Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa)2.6.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan ELY-keskukset ovat julkaisseet alueellisen linjauksen ulkomaisen työvoiman käytöstä ajalle 1.6.–30.11.2025. Linjaus perustuu ulkomaalaislakiin ja tukee Maahanmuuttoviraston tekemää oleskelulupapäätöksentekoa erityisesti työvoiman saatavuuden näkökulmasta.
Sysselsättningsöversikt för april: Långtidsarbetslösheten håller på att öka (Österbotten, Mellersta Österbotten)22.5.2025 08:00:00 EEST | Pressmeddelande
Inom området för NTM-centralen i Österbotten fanns det i slutet av april sammanlagt 8 328 arbetslösa arbetssökande. Det är 824 fler än för ett år sedan. Antalet arbetslösa var i april 207 färre än under mars. Andelen arbetslösa arbetssökande av arbetskraften inom Österbottens NTM-centrals område är den lägsta i Fastlandsfinland (7,2 %). Motsvarande andel i hela landet är 11,5 %. Inom området för NTM-centralen i Österbotten ökade arbetslösheten med 11,0 % jämfört med året innan. Antalet heltidspermitterade var 567 dvs. 266 färre (-31,9 %) än vid motsvarande tidpunkt i fjol. Men antalet långtidsarbetslösa ökade med 581 personer jämfört med året innan (+ 27,7 %). Antalet nya lediga arbetsplatser var i april 766 färre (- 36,3 %) än för ett år sedan. Uppgifterna framgår av UF-centrets Arbetsförmedlingsstatistik.
Huhtikuun työllisyyskatsaus: Pitkäaikaistyöttömyys on kasvussa (Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa)22.5.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Pohjanmaan ELY-keskusalueella oli huhtikuun lopussa yhteensä 8 328 työtöntä työnhakijaa. Se on 824 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömiä oli huhtikuussa 207 vähemmän kuin maaliskuussa. Pohjanmaan ELY-keskusalueen työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta on Manner-Suomen alhaisin (7,2 %). Koko maassa vastaava osuus on 11,5 %. Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella työttömyys kasvoi 11,0 % vuodentakaisesta. Kokoaikaisesti lomautettuja oli 567 eli 266 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin (- 31,9 %). Sen sijaan pitkäaikaistyöttömien määrä lisääntyi 581 henkilöllä vuoden takaiseen nähden (+ 27,7 %). Uusia avoimia työpaikkoja oli huhtikuussa avoinna 766 vähemmän (- 36,3 %) kuin vuotta aikaisemmin. Tiedot ilmenevät KEHA-keskuksen Työnvälitystilastosta.
Internationella talanger inom vårt område – utredningar av NTM-centralen i Österbotten gällande internationell arbetskraft (Österbotten, Mellersta Österbotten)2.5.2025 12:00:00 EEST | Pressmeddelande
NTM-centralen i Österbotten beställde i slutet av år 2024 två utredningar för att främja internationell arbetskraft och rekrytering. Utredningarnas resultat publicerades på våren 2025 vid Österbottens NTM-centrals evenemang för intressentgrupper. Bakom beställning av utredningarna var gemensamma diskussioner bland aktörerna i Talent Coastline-ekosystemet som NTM-centralen i Österbotten koordinerar samt idéer som dykt upp vid Talent Breakfast -evenemanget som återspeglade de internationella talangernas åsikter och behov i regionen. Det har många gånger diskuterats om de regionala utmaningarna med att få de internationella talangerna att stanna kvar i området. Genom utredningarna ville man både kartlägga talangernas egna åsikter om hur den regionala hållkraften kunde förbättras samt få statistisk information om invandringens och integrations nuläge i regionen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme