Naisjohtajien mentorointiohjelman kymmenes kausi alkoi – jo yli 400 johtajanaista käynyt koulutuksen
28.10.2024 15:19:14 EET | Keskuskauppakamari | Tiedote
Keskuskauppakamarin järjestämän Naisjohtajien mentorointiohjelmaa on järjestetty jo vuodesta 2012 ja sen kymmenes ”tuotantokausi” alkoi maanantaina. Reilussa kymmenessä vuodessa ohjelman on läpikäynyt yli 400 johtajapolullaan etenemään haluavaa naista.

Naisjohtajien mentorointiohjelman tarkoituksena on vauhdittaa konkreettisella tavalla naisia eteenpäin johtajaurallaan aina liiketoiminnan johtotehtäviin ja pörssiyritysten hallituksiin asti. Ohjelmaan osallistuu kerrallaan noin 40 uransa keskivaiheilla olevaa, johtamisesta kiinnostunutta naista.
”Naisjohtajaohjelman alkuperäisenä tavoitteena on ollut, että yritykset saavat parhaat mahdolliset henkilöt johtoonsa. On ollutkin huikea nähdä vuosien varrella, miten mentorointiohjelmaan osallistuneet naiset ovat kehittyneet ja edenneet urallaan. Lisäksi ohjelman ympärille rakentunut verkosto ja moninaiset ystävyyssuhteet ovat tarjonneet monille apua niin ammatillisesti kuin muutenkin elämässä”, sanoo ohjelmasta vastaava Keskuskauppakamarin palvelujohtaja Mari Hakkarainen.
Naisjohtajaohjelman lisäksi Keskuskauppakamari kokoaa vuosittain tilaston naisten osuudesta pörssiyhtiöiden hallituksissa. Naisten osuus pörssiyhtiöiden hallituksissa on vuosien myötä noussut ja on nyt noin kolmannes. Kesällä 2026 voimaan tulevat pörssiyhtiöiden hallitusten sukupuolikiintiödirektiivit edellyttävät, että pörssiyhtiöiden hallituksissa olisi tasapuolinen sukupuolijakauma. Tämä edellyttäisi Suomessa noin 60 naista lisää pörssiyhtiöiden hallituksiin.
Hakkaraisen mukaan vuosien varrella on ollut keskustelua siitä, tarvitaanko erillistä ohjelmaa johtajiksi haluaville naisille.
”Naisten määrä pörssiyhtiöiden hallituksissa on kasvanut koko ajan, mikä on erittäin hieno asia. Yhä edelleen naiset ovat kuitenkin aliedustettuina paitsi hallituksissa, myös yritysten toimitusjohtajina sekä liiketoimintajohdossa. Tämä ohjelma on varmasti osaltaan auttanut edistämään naisten etenemistä urallaan, mutta vielä on tehtävää”, Hakkarainen sanoo.
Hakkarainen muistuttaa, että itsesäätelyn ja lainsäädännön ohella on myös luotava sellaista ilmapiiriä, joka kannustaa naisia etenemään urallaan.
"Yrityksissä on tärkeää kiinnittää huomiota naisten urapolkuihin, jotta ne nykyistä useammin johtaisivat tukitoimintojen johtotehtävien sijaan kohti liiketoimintojen johtotehtäviä ja toimitusjohtajuutta. Tässäkin naisjohtajien mentorointiohjelma on apuna”, Hakkarainen sanoo.
Lue lisää Naisjohtajien mentorointiohjelmasta täältä: Naisjohtajien mentorointiohjelma - Keskuskauppakamari
Yhteyshenkilöt
Mari HakkarainenPalvelujohtaja
mari.hakkarainen@chamber.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Talouden kasvu jatkuu – ”Elpyminen edelleen oikeilla raiteilla”30.10.2026 08:44:41 EET | Tiedote
Keskuskauppakamarin pääekonomistin Jukka Appelqvistin mukaan kokonaistuotannon suhdannekuvaaja näyttää oikean suuntaiselta. Samalla saatiin pitkään odotettu ennakollinen arvio vuoden 2026 kolmannen neljänneksen bruttokansantuotteen kehityksestä.
Kauppakamarikysely: Osaajapolitiikka saa yrityksiltä arvosanan 7– – ”Lupajonossa ei hitsata eikä hoideta”28.10.2026 06:57:00 EET | Tiedote
Yritykset antavat hallituksen osaajapolitiikalle kouluarvosanan 7-. Kauppakamarien kyselyyn vastanneista 867 yrityksestä vain noin kolmannes arvioi hallituksen onnistuneen osaavan työvoiman turvaamisessa hyvin.
Keskuskauppakamari: Yritykset kerryttävät kaksi kolmasosaa verotuloista – osinkoverotuksen kiristys iskisi veropohjaan26.10.2026 13:59:16 EET | Tiedote
Keskuskauppakamarin mukaan osinkoverotuksen kiristäminen olisi väärä tapa korjata julkista taloutta. ”Myönteistä on, ettei valtiovarainministeriö esitä yhteisöverokannan nostamista vaan painottaa verotuksen kansainvälistä kilpailukykyä ja ennakoitavuutta”, sanoo Keskuskauppakamarin johtava veroasiantuntija Tomi Viitala.
”Yhteisövero on vain jäävuoren huippu” – yritykset maksoivat ja tilittivät veroja ennätykselliset 82 miljardia euroa22.10.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Yritysten maksamat ja tilittämät verot nousivat vuonna 2024 lähes 82 miljardiin euroon. Julkisuudessa paljon puhututtanut yhteisövero oli alle kymmenesosa koko verokädenjäljestä. Vuoden 2024 tiedot ovat tuoreimmat, jotka yritysten verokädenjäljestä ovat saatavilla.
IT-ehdot uusiutuvat – sopimuksessa huomioidaan tekoäly20.10.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Uudistetut IT2026-ehdot julkistetaan 20.10. Uusissa ehdoissa huomioidaan tekoälyn nopea yleistyminen ja EU:n datasäädös.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme