Suomalaisilla on hyvät valmiudet siirtyä vastaanottamaan viranomaisviestit digitaalisesti
4.11.2024 09:03:00 EET | Digi- ja väestötietovirasto | Tiedote
Suomi on siirtymässä asteittain digitaalisten palveluiden ensisijaisuuteen viranomaisasioinnissa. Ensimmäisenä muutos näkyy siinä, missä muodossa viranomaiset lähettävät asiakirjat, kuten päätökset ja muut tärkeät tiedoksiannot. Tällä hetkellä kirjeet postitetaan lähtökohtaisesti paperisina, ellei henkilö ole ottanut käyttöönsä Suomi.fi-viestejä tai antanut viranomaiselle muulla tavoin suostumustaan digitaalisten viestien vastaanottamiseen. Tulevaisuudessa henkilöt, jotka käyttävät julkishallinnon digitaalisia palveluja, saavat myös asiointiinsa liittyvät kirjeet ensisijaisesti digitaalisessa muodossa, eikä erillistä suotumusta enää kysytä.

Muutos ei koske henkilöitä, jotka eivät käytä viranomaisten digitaalisia palveluita. Muutos ei myöskään koske niitä henkilöitä, joilla ei ole sopivia laitteita tai verkkoyhteyksiä tai muutoin mahdollisuutta vastaanottaa digitaalisia kirjeitä. Sähköisten kanavien rinnalla säilyy edelleen myös muut tavat asioida viranomaisten kanssa.
Valtiovarainministeriö valmistelee parhaillaan muutoksia lainsäädäntöön pääministeri Petteri Orpon hallituksen ohjelman mukaisesti. Alustavan arvion mukaan ensisijaisesti digitaalisiin viranomaisviesteihin siirryttäisiin vuoden 2026 alussa.
Digitaalisuuteen siirtymällä on mahdollista parantaa asiakkaiden palvelua ajasta ja paikasta riippumattomampaan suuntaan turvallisesti. Muutoksella on myös mahdollista saavuttaa huomattavia säästöjä julkiselle taloudelle, kun merkittävästä määrästä paperikirjeitä luovutaan niiden henkilöiden kohdalla, jotka jo muutenkin käyttävät viranomaisten digitaalisia palveluita. Digitaalista viranomaispostia vastaanottaa Suomi.fi-viesteihin tällä hetkellä jo yli 1,4 miljoonaa suomalaista. Muutoksen myötä yhteensä lähes 3 miljoonaa uutta käyttäjää siirtyy paperikirjeistä digitaalisiin kirjeisiin: noin 2 miljoonaa alle eläkeikäistä sekä noin 850 000 eläkeiän ylittänyttä henkilöä.
Meillä on osaamista, kokemusta ja tuen rakenteita
Digi- ja väestötietovirasto on selvittänyt kansalaisten valmiuksia siirtyä vastaanottamaan viranomaisten lähettämiä tärkeitä viestejä digitaalisesti. Valmiuksia on selvitetty vuosina 2023 ja 2024 toteutetuilla puhelinkyselyillä, haastatteluilla sekä erityisesti haavoittuvassa asemassa olevien tahojen sidosryhmien tapaamisilla. Tulokset ovat olleet kannustavia.
Suomalaisten valmiudet vastaanottaa viranomaisposti digitaalisesti yhden luukun periaatteella ovat hyvät:
- 86 % suomalaisista 18–89-vuotiaista henkilöistä on täysin tai jokseenkin itsenäisiä digiasioissa. Määrä on korkeampi kuin Tanskassa, jossa on siirrytty digitaalisen viranomaisviestinnän ensisijaisuuteen jo noin 10 vuotta sitten.
- Viranomaisten digitaalisia palveluita käytetään ahkerasti. Yhdeksän kymmenestä 18–89-vuotiaasta suomalaisesta käyttää viranomaisten digitaalisia palveluita vähintään muutaman kerran vuodessa.
- 75 % suomalaisista on valmis siirtymään digitaalisten viranomaisviestien vastaanottajaksi, tai ainakin kokeilemaan vastaanottamista digitaalisesti.
Digitaalisten viranomaisviestien positiivisina puolina nähdään erityisesti nopeus, helppous, saavutettavuus ja tietoturvallisuus.
Suomen lähtökohdat siirtyä digitaaliseen viranomaisviestintään ovat moniin muihin maihin verrattuna hyvät myös tarjolla olevan tuen näkökulmasta. Digitukea tarjoavat Suomessa viranomaiset heidän omissa palveluissaan. Lisäksi digitukea tarjoavat yleisemmällä tasolla esimerkiksi monet kuntien yhteispalvelupisteet, kirjastot, kolmas sektori ja yritykset. Myös kansalaiset ovat valmiita auttamaan toisiaan digiasioissa. Suomalaisista 54 prosenttia antaa apua tai neuvoja digiasioissa omille läheisilleen vähintään kuukausittain, 82 prosenttia ainakin toisinaan.
Työ erityisryhmien huomioimiseksi jatkuu
Suomi.fi-viestien asiakaslähtöinen kehittäminen jatkuu aktiivisesti jo ennen muutoksen voimaantuloa. Palvelun ja siihen järjestettävän tuen rakentamisessa pyritään huomioimaan erityisesti ne ryhmät, joille palvelun käyttö saattaa muodostua haastavaksi esimerkiksi rajallisen osaamisen tai laitteiden käytön mahdollisuuksien tai terveydentilan vuoksi. Osana kehittämistyötä suunnitellaan myös se, kuinka henkilö voi siirtyä takaisin paperipostin käyttöön, jos hänen asiointinsa uhkaa estyä tai vaikeutua liiaksi digitaalisten viestien vastaanottamisen myötä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Annette Hotarijohtava asiantuntijaDigi- ja väestötietovirasto / Myndigheten för digitalisering och befolkningsdata
Puh:0295535028annette.hotari@dvv.fiHenriikka EloluotoerityisasiantuntijaDigi- ja väestötietovirasto / Myndigheten för digitalisering och befolkningsdata
Puh:0295 535 124henriikka.eloluoto@dvv.fiKuvat

Linkit
Mistä on kyse?
Pääministeri Petteri Orpon hallituksen ohjelma linjaa, että Suomi siirtyy asteittain digitaalisten palveluiden ensisijaisuuteen viranomaisasioinnissa. Tämä edellyttää lainsäädännön muuttamista siten, että digitaalinen viranomaisviestintä tulee ensisijaiseksi kanavaksi niille, joille se on mahdollista.
Digi- ja väestötietoviraston Digi ensin -hanke toteuttaa pääministeri Orpon hallitusohjelman tavoitetta vähentää viranomaisten lähettämän paperipostin määrää. Hanke on osa valtiovarainministeriön Ensisijaisesti digitaalisen viranomaisviestinnän edistämisohjelmaa.
Tulevien lainsäädäntömuutosten myötä digitaalisesti asioivat kansalaiset saavat viranomaispostin ensisijaisesti digitaalisesti. Ne kansalaiset, jotka eivät pysty asioimaan digitaalisesti, saavat tulevaisuudessakin viranomaisten viestit paperipostina, elleivät itse toisin päätä. Sähköisten viestien vastaanottamisen voi lopettaa omalla ilmoituksella, jonka jälkeen viranomaisviestit lähetetään hänelle jälleen paperipostitse.
Digi- ja väestötietovirasto
Digi- ja väestötietovirasto edistää yhteiskunnan digitalisaatiota, turvaa tietojen saatavuutta ja tarjoaa palveluja asiakkaiden elämäntapahtumiin.
Digi- ja väestötietovirasto huolehtii yhteiskunnan perustana olevan väestötietojärjestelmän ylläpidosta ja yhteiskunnan digitalisaatiosta. Viraston tehtäviä ovat mm. siviilivihkimiset, nimen- ja osoitteenmuutokset, holhous- ja edunvalvonta-asiat, väestötietojärjestelmän ylläpito, sähköisen identiteetin ratkaisujen kehittäminen sekä keskitettyjen sähköisen asioinnin tukipalvelujen kehittäminen ja ylläpito. Tällaisia sähköisen asioinnin tukipalveluja ovat mm. Suomi.fi-verkkopalvelu, sähköiset viranomaisviestit (Suomi.fi-viestit) sekä valtuuttaminen toisen puolesta asiointiin (Suomi.fi-valtuudet). Virasto myös vastaa kansallisen palveluarkkitehtuurin toteutuksesta.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Digi- ja väestötietovirasto
Suomi.fi now provides information on public services in Skolt, Inari and Northern Sámi5.5.2026 08:31:07 EEST | Press release
The Suomi.fi Web Service contains information on public services in Skolt, Inari and Northern Sámi. Suomi.fi also helps Sámi speakers find public services available in their language. Suomi.fi Messages is also now available in the three Sámi languages.
Information om offentliga tjänster nu även på skoltsamiska, enaresamiska och nordsamiska i Suomi.fi5.5.2026 08:29:22 EEST | Pressmeddelande
Information om den offentliga förvaltningens tjänster finns samlade på skoltsamiska, enaresamiska och nordsamiska i Suomi.fi-webbtjänsten. Suomi.fi hänvisar också till de offentliga tjänster som erbjuds på samiska, vilket stöder uträttande av ärenden på det egna språket. I fortsättningen går det dessutom att läsa Suomi.fi-meddelanden på tre samiska språk.
Lagändringen gjorde den digitala posten till standard – antalet användare av Suomi.fi-meddelanden ökade på ett ögonblick till 3,5 miljoner29.4.2026 07:02:00 EEST | Pressmeddelande
Antalet personer som använder Suomi.fi-meddelanden har ökat med över 800 000 på två veckor. För närvarande använder redan 3,5 miljoner personer Suomi.fi-meddelanden. Detta beror på en lagändring som trädde i kraft i mitten av april. I och med ändringen har de som använder myndigheternas digitala tjänster anvisats att ta i bruk Suomi.fi-meddelanden när de identifierar sig i någon myndighets e-tjänst.
Lakimuutos teki digipostista oletuksen – Suomi.fi-viestien käyttäjämäärä nousi hetkessä 3,5 miljoonaan29.4.2026 07:02:00 EEST | Tiedote
Suomi.fi-viestien käyttäjämäärä on kasvanut kahdessa viikossa yli 800 000 käyttäjällä. Tällä hetkellä Suomi.fi-viestit on käytössä jo 3,5 miljoonalla henkilöllä. Tämä johtuu huhtikuun puolivälissä voimaan tulleesta lakimuutoksesta. Sen myötä viranomaisten digipalvelujen käyttäjät on ohjattu ottamaan Suomi.fi-viestit käyttöön, kun he tunnistautuvat jonkin viranomaisen sähköiseen asiointipalveluun.
A legislative amendment made digital mail the default – The number of Suomi.fi Messages users rose to 3.5 million in an instant29.4.2026 07:02:00 EEST | Press release
The number of Suomi.fi Messages users has increased by more than 800 000 users in two weeks. At the moment, 3.5 million people already use Suomi.fi Messages. This is due to a legislative amendment that entered into force in mid-April. As a result, users of the authorities’ digital services have been guided to activate Suomi.fi Messages when they identify themself in an authority’s e-service.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme