DNA:n huippunopea laajakaistapalvelu tarjolla Satakunnassa – mahdollistaa useiden 8K-videoiden suoratoiston ilman laadun heikkenemistä
Tarve nopeille laajakaistayhteyksille kasvaa koko ajan. DNA vastaa tarpeeseen tuomalla kahden gigabitin liittymät entistä useamman kotitalouden saataville. Nyt tehokkaan laajakaistaliittymän saatavuusalue Satakunnassa on kasvanut uusille paikkakunnille muun muassa Ulvilaan, Euraan ja Raumalle.

DNA lanseerasi ensimmäisenä Suomessa kahden gigan laajakaistaliittymät valokuitu- ja kaapeliverkossa keväällä 2024, jolloin palvelu tuli 100 000 kotitalouden saataville eri puolilla maata. Sen jälkeen palvelun piiriin on lisätty koko ajan uusia kiinteistöjä ja alueita. Tavoitteena on, että koko DNA:n kaapeliverkko on uusien nopeampien palveluiden piirissä vuoden 2026 aikana.
“Etätyöt, nettipelaaminen ja videostriimaus ovat koko ajan kasvussa, ja ne kaikki vaativat tehokkaita sekä luotettavia yhteyksiä. Lisäksi palvelut siirtyvät koko ajan enemmän verkkoon, mikä myös lisää tiedonsiirtomäärää. Kahden gigan laajakaistaliittymät valokuitu- ja kaapeliverkossa vastaavat tähän kasvavaan tarpeeseen, ja saammekin jatkuvasti lisää uusia alueita palvelun piiriin”, sanoo DNA:n laajakaistaliiketoiminnan johtaja Mikko Kannisto.
Palvelu on nyt laajentunut varsinkin Satakunnan alueella. Se on nyt saatavilla entistä laajemmalla alueella Porissa sekä tullut saataville Ulvilassa, Harjavallassa, Nakkilassa, Huittisissa, Kankaanpäässä, Eurassa ja Raumalla. Liittymiä on tarjolla kiinteään kaapeli- ja valokuitulaajakaistaan.
”Satakunnan uusien alueiden lisäksi palvelu on laajentunut samaan aikaan myös Kuopiossa uusiin kaupunginosiin sekä Siilinjärvelle ja Nilsiään”, Kannisto kertoo.
Videot pyörivät ilman puskurointia tai laadun kärsimistä
Nopeille nettiyhteyksille on käyttöä erityisesti, kun käsitellään isoja datamääriä. Kahden gigan yhteys mahdollistaa esimerkiksi useiden 4K- ja jopa 8K-videoiden samanaikaisen suoratoiston ilman puskurointia tai laadun heikentymistä.
”Oman nettiyhteyden päivittämistä on syytä arvioida siinä tapauksessa, jos kotitaloudessa harrastetaan pelaamista ja videostriimausta tai useampi henkilö tekee etätöitä samanaikaisesti”, Kannisto toteaa.
DNA on tehnyt pitkäjänteisesti valokuitu- ja kaapeliteknologian kehitystyötä. Yhtiö päätti 2000-luvun alussa kehittää laajakaistapalveluita valokuitu- ja kaapeliteknologian päälle puhelinverkon sijaan. Kaapelilaajakaista mahdollistaa huoneistoon asti tarjottavat huippunopeat yhteydet myös siellä, missä sisäverkkoa ei ole uudistettu. Näin sisäverkon uusinnan voi hyvin tehdä vasta esimerkiksi LVIS-saneerauksen yhteydessä. Suurin osa DNA:n kiinteän verkon palveluista toimitetaan kotitalouksiin valokuidulla tai kaapelilla. DNA:n tarjoamat kaapelilaajakaistayhteydet perustuvat pääsääntöisesti kiinteistöön asti tuotavaan valokuituun.
”Kaapelilaajakaistateknologia mahdollistaa tulevaisuudessa vielä nopeammat, jopa kymmenen gigan yhteydet olemassa olevassa antennisisäverkossa. Siinä missä kiinteät valokuitu- ja kaapeliteknologiat kehittyvät, kehittyy myös mobiiliteknologia. DNA on demonstroinut jo viime vuonna 10 gigan nopeuksia kaupallisessa matkaviestinverkossaan”, Kannisto sanoo.
Lisätietoja medialle:
Mikko Kannisto, johtaja, laajakaistaliiketoiminta, DNA Oyj, puh. 044 590 2527, mikko.kannisto@dna.fi
DNA:n viestintä, puh. 044 044 8000, viestinta@dna.fi
Avainsanat
Kuvat

DNA on yksi Suomen johtavista tietoliikenneyhtiöistä. Tehtävämme yhteiskunnassa on yhdistää tärkeimmät. Tarjoamme yhteydet, palvelut ja laitteet koteihin sekä töihin ja pidämme näin huolta yhteiskunnan digitalisaatiosta. DNA:n asiakkaat ovat jo vuosien ajan olleet mobiilidatan käyttömäärissä maailman kärkijoukossa. DNA:lla on noin 3,7 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Yhtiö on palkittu lukuisia kertoja erinomaisena työantajana ja perheystävällisenä työpaikkana. Vuonna 2023 liikevaihtomme oli 1 067 miljoonaa euroa ja yhtiössä työskentelee noin 1 700 henkilöä ympäri Suomea. DNA on osa Telenoria, joka on Pohjoismaiden johtava tietoliikenneyhtiö. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, X:ssä @DNA_fi, Facebookissa @DNA.fi ja LinkedInissä @DNA-Oyj.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta DNA Oyj
DNA:n syyskuun 2025 myydyimmät puhelimet, älykellot ja tietokoneet1.10.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Applen uutuussarjan iPhone 17 Pro Max 5G otti heti kärkipaikan DNA:n kuluttaja-asiakkaiden myydyimpien puhelinten listalla. Yritysasiakkaiden kohdalla nähtiin syyskuussa historiallinen muutos aikaisempaan, sillä kaikki myydyimmät TOP15-listan puhelimet tukivat 5G-yhteyksiä nyt ensimmäistä kertaa. Suosituin malli yrityksille oli edelleen Applen iPhone 16 Pro 5G, mutta myös uusi iPhone 17 Pro 5G nousi suoraan neljännelle sijalle. Apple hallitsi ykköspaikkaa lisäksi käytettyjen puhelinten listalla iPhone 12 5G -mallillaan. Ensimmäinen sija syyskuun myydyimpien älykellojen listalla meni puolestaan lasten Xplora XGO2 -kellopuhelimelle. Kolmannen kvartaalin myydyimmän tietokoneen paikan nappasi Applen MacBook Air 13" M4.
DNA toimittaa Ponsselle globaalit verkko- ja tietoturvapalvelut30.9.2025 08:45:00 EEST | Tiedote
Maailman johtaviin metsäkonevalmistajiin kuuluva Ponsse ja DNA aloittavat yhteistyön, joka sisältää Ponssen konsernilaajuiset verkko- ja tietoturvapalvelut sekä näihin kuuluvat asiantuntijapalvelut.
DNA Provides Global Network and Cybersecurity Services to Ponsse30.9.2025 08:45:00 EEST | Press release
Ponsse, one of the world’s leading forest machine manufacturers, and DNA are initiating a partnership that includes Ponsse’s group-wide network and cybersecurity services, along with the related expert services.
Raportti: DNA:n asiakkaat käyttävät edelleen eniten mobiilidataa Euroopassa – datamäärät pysyneet vahvassa kasvussa18.9.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
DNA:n asiakkaat käyttivät alkuvuonna eniten liittymäkohtaista mobiilidataa Euroopassa ja olivat myös koko maailman kärkijoukoissa, kertoo tutkimusyhtiö Tefficientin tuore raportti*. Vuoden 2025 ensimmäisellä puoliskolla DNA:n asiakkaat käyttivät keskimäärin 58,9 gigatavua mobiilidataa kuukaudessa, mikä oikeuttaa myös maailmanlaajuisesti vertailun pronssisijaan.
Report: DNA’s customers continue to lead Europe in mobile data usage – data volumes have continued to grow strongly18.9.2025 09:00:00 EEST | Press release
According to the latest report* by research company Tefficient, DNA’s customers used the most mobile data per subscription in Europe during the first half of 2025, ranking among the top globally as well. From January to June 2025, DNA customers used an average of 58.9 gigabytes of mobile data per month per subscription, earning DNA the third place worldwide in the comparison.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme