Julkiset palvelut kaipaavat uusia keinoja haavoittuvassa asemassa olevien kohtaamiseen
Haavoittuvassa asemassa olevat henkilöt kokevat usein tulevansa ohitetuiksi julkisen sektorin palveluissa, käy ilmi Päivi Kirjavaisen Vaasan yliopistoon tekemästä sosiaali- ja terveyshallintotieteen väitöskirjasta. Tutkimuksen mukaan mielenterveys- ja päihdekuntoutujien olisi tärkeä olla mukana julkisten palvelujen kehittämistyössä omien voimavarojensa ja kykyjensä mukaisesti.

Väitöskirjassaan Päivi Kirjavainen tarkastelee vaikeista psyykkisistä sairauksista kärsivien sekä päihdekuntoutujien kokemuskertomuksia. Julkisen sektorin puolella heidän kokemuksensa osallisuudesta jää usein toteutumatta ennakkoluulojen, valta-asetelmien ja hoitohenkilökunnan vaihtuvuuden vuoksi. Kohtaamiset kolmannen sektorin palveluissa ja läheisten kanssa koetaan sen sijaan inhimillisempänä ja arvostavampana.
– Osallisuuden kokemuksessa ratkaisevaa on kunnioittava kohtaaminen, jossa ihminen kokee tulevansa kuulluksi ja nähdyksi omana itsenään ilman pelkoa leimautumisesta. Haavoittuvassa asemassa olevien henkilöiden osallisuuden kokemus jää usein heikoksi julkisen hoidon piirissä, kertoo Kirjavainen, joka väittelee Vaasan yliopistossa 28. marraskuuta.
Toimintatapoja voidaan muuttaa kokemustiedolla ja yhteistyöllä
Kirjavaisen mukaan haavoittuvien henkilöiden osallisuuden tunnetta voitaisiin parantaa lisäämällä julkisen sektorin työntekijöiden valmiuksia kohdata erilaisista lähtökohdista tulevia ihmisiä. Haavoittuvassa asemassa oleville henkilöille puolestaan kokemusasiantuntijana toimiminen usein lisää merkityksellisyyden tunnetta. Palveluja voitaisiin kehittää yhteistyössä, jotta haavoittuvassa asemassa olevat saisivat mahdollisuuden tuoda esiin tarpeitaan omien voimavarojensa puitteissa.
– Osallisuuden vahvistamisessa auttaa, jos kokemustietoa kuullaan aidosti ja ennakkoluulottomasti. Yhteistyötä tulisi lisätä kaikilla palveluekosysteemin tasoilla. Kolmannen sektorin täydentävä toiminta ja sen kehittämät kohtaamisen ja vuorovaikutuksen mallit voivat rikastaa julkisen sektorin palveluja etenkin resurssien niukentuessa, Kirjavainen toteaa.
Tutkimuksen aineisto koostuu 150 videoidusta kokemuskertomuksesta, joissa haavoittuvassa asemassa olevat henkilöt kertoivat avun ja tuen saannin kokemuksistaan. Kokemuksia analysoitiin narratiivista metodologiaa käyttäen peilaten niitä osallisuuteen liittyviin teorioihin ja aikaisempiin tutkimuksiin.
Väitöstilaisuus
TtM Päivi Kirjavaisen väitöstutkimus ”Haavoittuvassa asemassa olevan osallisuuden kokemuksen muodostuminen. Kohtaamisia julkisessa palvelujärjestelmässä” tarkastetaan torstaina 28.11.2024 klo 14 Vaasan yliopiston Nissi-auditoriossa.
Väitöstilaisuutta on mahdollista seurata myös etäyhteyden kautta: https://uwasa.zoom.us/j/65531459579?pwd=LD9KuoX9Z7MGm66LOLvKnEzpZq7RbI.1
(salasana: 494328)
Vastaväittäjänä tilaisuudessa toimii dosentti Anna-Maria Isola (THL) ja kustoksena professori Harri Jalonen.
Väitöskirja
Kirjavainen, Päivi (2024) Haavoittuvassa asemassa olevan osallisuuden kokemuksen muodostuminen. Kohtaamisia julkisessa palvelujärjestelmässä. Acta Wasaensia 544. Väitöskirja. Vaasan yliopisto.
Lisätiedot
Päivi Kirjavainen, p. 040 520 8006, paivi.kirjavainen@finfamipaijathame.fi
Päivi Kirjavainen on syntynyt vuonna 1962 Asikkalassa. Hän on suorittanut terveystieteiden maisterin tutkinnon Kuopion yliopistossa vuonna 2009. Hän työskentelee toiminnanjohtajana Päijät-Hämeen mielenterveysomaiset – FinFami ry:ssä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Päivi Kirjavainen, p. 040 520 8006, paivi.kirjavainen@finfamipaijathame.fi
Kuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan yliopisto
Vaasan yliopisto jälleen ykkönen suomalaisten yliopistojen kuntotestissä3.7.2025 15:15:42 EEST | Tiedote
Vaasan yliopisto on jälleen kärjessä suomalaisten yliopistojen kuntotestissä. Testissä arvioitiin yliopistojen kehitystä vuosina 2018–2024 viidellä eri osa-alueella: julkaisut, suoritetut tutkinnot, henkilöstön kansainvälisyys, kansainväliset hakijat sekä kansainväliset opiskelijat.
Biokaasu vauhdittaa vihreää siirtymää Pohjanmaan maakunnissa – uusi digitaalinen alusta yhdistää toimijat2.7.2025 09:03:45 EEST | Tiedote
Biokaasulla on merkittävä rooli alueellisen energiaomavaraisuuden ja kiertotalouden edistämisessä. Vaasan yliopiston, Centria-ammattikorkeakoulun ja Seinäjoen ammattikorkeakoulun yhteinen tutkimushanke DigiBiogasHubs tuo biokaasumarkkinoiden toimijat yhteen digitaalisen verkkoalustan avulla ja luo pohjan uudenlaiselle yhteistyölle. Alueellisten biokaasukeskittymien kehittäminen ja niiden välisten yhtymäpintojen tunnistaminen ovat keskiössä, kun tavoitteena on moninkertaistaa biokaasun tuotanto ja käyttö.
Vaasan yliopisto monipuolisesti Wasa Future Festivalin ohjelmistossa 11.–16.8.202530.6.2025 13:05:00 EEST | Tiedote
Wasa Future Festival toteutuu tänä vuonna suurempana kuin koskaan. Vaasan yliopiston kanssa läheistä yhteistyötä vuosia tehnyt Wasa Future Festival on koko viikon kestoinen kansainvälinen tapahtuma, joka sisältää luentoja, paneeleja, avajaisia, näyttelyitä ja osallistavia performansseja hyvin monenlaisille kohderyhmille asiantuntijoista ja poliitikoista koululaisiin.
Vaasan yliopiston tutkijoiden uusi politiikkasuositus: Valmiutta vapaaehtoisesti – kansalaisten osaaminen käyttöön27.6.2025 09:13:31 EEST | Tiedote
Vapaaehtoisten valmiusrekisteri mahdollistaisi turvallisuuskoulutettujen kansalaisten osaamisen hyödyntämisen kriisitilanteissa – erityisesti niiden, jotka eivät kuulu asevelvollisuusrekisteriin tai reserviin. Vaasan yliopiston tutkijoiden tuore politiikkasuositus esittää, että vapaaehtoisten valmiusrekisterin suunnittelussa tulee huomioida osallistujien näkemykset. Tällöin osaaminen voidaan hyödyntää tehokkaasti ja yhdenvertaisesti osana kokonaisturvallisuutta.
Vaasan yliopisto ja Vaasan ammattikorkeakoulu perustivat vahvan ja kilpailukykyisen konsernin26.6.2025 11:34:15 EEST | Tiedote
Vaasan yliopiston ja Vaasan ammattikorkeakoulun muodostama uusi korkeakoulukonserni on virallisesti perustettu tänään 26.6.2025. Osakassopimuksen allekirjoittaminen ja omistusjärjestelyjen tekeminen ovat merkittävät askeleet pitkäjänteisessä ja tiiviissä yhteistyössä, jota on rakennettu korkeakoulujen kesken vuosien ajan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme